Hyvä kaupunki pitää lapsistaan huolta

Yksi yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä on pitää huolta heikommassa asemassa olevista. Demokratian kannalta lapset ja nuoret ovat heikommassa asemassa, sillä heidän äänensä ei suoraan kuulu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Pelastakaa Lapset ry:n Lapsen ääni -kyselyn vastaukset vuodelta 2024 osoittavat, että 50% kyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista on huolissaan tulevaisuudesta. Vastauksissa huolenaiheina nousevat esiin muun muassa opiskelu ja työllistyminen, ilmastonmuutos sekä lasten ja nuorten heikentynyt mielenterveys. (Pelastakaa Lapset, 2024.)

Lasten ja nuorten edusta on helppo puhua – kukapa ei haluaisi hyvää lapsille ja nuorille. Siinä missä puhe on halpaa, teot ovat kalliita. Oikeisto puolustaa kurjistamispolitiikkaansa lasten ja nuorten edulla, mikä on täyttä sumutusta. Yhdenkään lapsen tai nuoren etu ei ole se, että heidän hyvinvointiaan heikennetään leikkaamalla esimerkiksi koulutuksesta tai perheiden toimeentulosta tai tekemällä lyhytnäköistä ilmastopolitiikkaa. Nykyhetken kurjistamista ei voi perustella tulevaisuuden lasten ja nuorten tai tulevien aikuisten edulla. Lapsi tai nuori, joka nyt sysätään köyhyyteen ja huono-osaisuuteen, ei saa eväitä hyvinvoivaan aikuisuuteen. 

Lasten ja nuorten etua ajetaan parhaiten kuuntelemalla lapsia ja nuoria. Turvallinen arki rakentuu toimivista peruspalveluista ja riittävän varhaisesta tuesta, jotka ehkäisevät ongelmien syventymistä ja tarvetta kalliimmille erityistason palveluille. On tärkeää, että neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa on tarpeeksi osaavia ammattilaisia kulkemassa lasten, nuorten ja perheiden rinnalla ja vastaamassa heidän tarpeisiinsa. Kun peruspalvelut eivät riitä, on perheiden saatava matalalla kynnyksellä tarpeeksi tiivistä tukea esimerkiksi perheneuvolasta, kotipalvelusta tai sosiaaliohjauksesta. Kun peruspalvelut toimivat hyvin, resurssit pystytään kohdentamaan paremmin erityispalveluissa, kuten lastenpsykiatriassa ja lastensuojelussa. 

Lasten ja nuorten tukeminen turvaamalla toimivat peruspalvelut on paitsi inhimillisesti ja eettisesti oikein, myös taloudellisesti kestävää. Lastensuojelun Keskusliiton mukaan neljä ja puoli kuukautta erityistason lastensuojelulaitoksessa vastaa kustannuksiltaan varhaista suhdeperustaista tukea jopa 12 vuodeksi (Lastensuojelun Keskusliitto, 2025). Merkityksellinen osa lasten ja nuorten kasvun tukemista on vanhempien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen mahdollistamalla myös aikuisille riittävät terveys- ja sosiaalipalvelut ja kohtuullinen toimeentulo. Kun vanhemmat voivat hyvin, he voivat tarjota lapsilleen tasapainoisen kasvuympäristön.

Sitoudun omassa vaalityössäni Lastensuojelun Keskusliiton Anna ääni lapselle -kampanjan tavoitteisiin ja haluan huomioida lapset ja nuoret olennaisena osana paikallistason päätöksentekoa. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden kannalta merkityksellinen ryhmä, ja siksi heidän hyvinvointiinsa panostaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Lastensuojelun Keskusliitto, Anna ääni lapselle -kampanja, https://www.lskl.fi/aanilapselle/materiaalit-alue-ja-kuntavaaleihin-2025/
Pelastakaa Lapset ry, Lapsen ääni 2024 -kysely, https://www.pelastakaalapset.fi/wp-content/uploads/2024/10/pelastakaa_lapset_lapsen_aani_2024_fi.pdf

Leave a comment