Featured

Ilmastokeskustelun ikuisuusaihe: yksilönvalinnat vai rakenteet?

Onko yksilöiden pienillä teoilla mitään merkitystä, kun koko systeemin pitäisi muuttua?

Tämä on ikuisuusaihe, josta ilmasto- ja ympäristökeskustelussa on kiistelty luultavasti aina. Globaalissa mittakaavassa yksilöiden teot ovat mitätön pisara meressä. Mitä väliä sillä siis on, teenkö neljä vai nolla lomalentoa vuodessa, laitanko lautaselle nyhtökauraa vai naudanlihaa tai jätänkö kertakäyttöiset muovipillit kaupan hyllyyn?

Sillä on väliä monessakin mielessä. Ensinnäkin yhteiskunta koostuu yksilöistä. Yksilön vaikuttamismahdollisuutta voi ajatella vähän kuin äänioikeutena vaaleissa. Äänestämismahdollisuuksia on vaan useammin kuin parin vuoden välein, sillä jokainen valintamme vaikuttaa. Jokainen euro, jonka kulutamme, on ääni sille elämäntavalle, jota eurollamme tuemme. Ja kuten sanottu, ilman yksilöitä ei ole yhteiskuntaa. Me jokainen rakennamme ympärillä olevasta maailmasta sellaista kuin haluamme, jokaisella isolla ja pienellä valinnallamme.

Rahan valta

Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Kuulostaa karulta ja kylmältä, mutta mitäpä sitä kiistämään. Pienituloisen voi olla vaikea valita aina vastuullisimpia mahdollisia tuotteita, jos rahat eivät yksinkertaisesti riitä kuin juuri ja juuri siihen halvimpaan jauhelihapakettiin. Suurituloisemmalla on mahdollisuus vaikuttaa enemmän, koska yleensä kulutuskin on suurempaa ja rahat riittävät vastuullisempiin vaihtoehtoihin. Pienituloinen yleensä elää silti kestävämmin, kun turha kulutus karsiutuu pois jo taloudellisen tilanteen vuoksi.

Jos asiaa tarkastelee globaalissa mittakaavassa, on meillä länsimaalaisilla sitäkin kautta suurempi vaikutusvalta. Korkean bruttokansantuotteen maissa hyvinvointi on jo rakennettu ja rahaa ekologiseen jälleenrakennukseen, ainakin teoriassa, pitäisi olla. Yksilötasolla puolestaan keskimäärin kymmenen tonnin hiilijalanjäljestä on myös helpompi nipistää kuin tonnin tai parin tonnin päästöistä.

Kuva: Pauline Loroy | Usplash

Ekologinen ja ylisukupolvinen vastuu

Minulla vanhempana on suuri vastuu. Vastuu paitsi kasvattaa lapsestani fiksu ja muut huomioon ottava tyyppi, kasvattaa hänet myös elämään kestävästi. Olin joskus himoreissaaja, ostin pikamuotia ja alkuun lapsemme noudatti sekaruokavaliota. Sitten ilmastoherätykseni myötä tajusin, että eihän tämä näin voi jatkua! Olisi ihanaa lentää lapsen kanssa joka talvi jonnekin lämpimään ja ostaa joskus söpö paita H&M:stä. Mutta ei, en mitenkään voi opettaa lapselleni tapoja, joiden tiedän olevan haitallisia ja totaalisen vastuuttomia. Koska koko länsimaisen elämäntyylin täytyy muuttua, olisi täysin absurdia kasvattaa uusi sukupolvi pitämään vastuutonta elämäntapaa normaalina.

Ajattelen myös, että minulla ei ole oikeutta syödä yhteisestä kakusta suurempaa palaa kuin muut. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin lähes neljä maapalloa kattamaan luonnonvarojen kulutus. On siis selvää, että ihailtu ja ylistetty suomalainen elämäntapa ei olekaan niin kestävä kuin on annettu ymmärtää. Selvää on myös, että elämäntapoja on pakko muuttaa. Helpointa se on aloittaa omasta itsestä ja omasta perheestä. Rakenteet muuttuvat hitaasti, mutta omat tavat on mahdollista muuttaa vaikka tältä istumalta.

Nuoret ilmastolakkoilijat julistavat, että aikuisilla on näytön paikka. Meidän on vastattava nuorten hätään ja tulevien sukupolvien oikeuteen elää elinkelpoisella planeetalla. Emme voi jättää tätä sotkua tulevien sukupolvien käsiin, koska silloin on jo myöhäistä.

Yksilöstä rakenteisiin

Jokainen päättäjä valtioiden ja yritysten johdossa on ihminen ja yksilö. Yksilöiden äänet kuuluvat siis yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Mitä äänekkäämpinä kuuluvat vastuullisuutta ja ilmastoystävällisyyttä vaativat äänet, sitä voimakkaampi vaikutus niillä on. Yritykset eivät voi olla vastaamatta kuluttajien vaatimuksiin ja ainakin täällä demokratiassa poliitikot ovat juuri niitä, jotka me yksilöt olemme päättäneet päättäjien paikoille valita.

Jokaisen yksilön valinnat muokkaavat myös esimerkin kautta vallitsevaa kulttuuria ja asenteita. Jos joskus oli outoa mennä ravintolaan oman take away -astian kanssa, ei siinä mielestäni enää ole mitään noloa tai erikoista. Kaupassa kiikutan irtohedelmät suurieleisesti vaa’alle ja siitä punnituksen jälkeen kestokassiin ja toivon, että mahdollisimman moni banaaneja muovipussiin sullova kanssa-asiakas huomaa tapani. Koska koen itseni myös jonkinlaiseksi vaikuttajaksi, olisi epäuskottavaa elää täysin eri tavalla kuin opetan. Uskon, että inspiraatiolla ja esimerkillä on vahva voima! Kun kestävä elämäntapa alkaa näyttäytyä ituhippeilyn sijaan normaalilta ja täysipainoiselta elämältä, ei ole enää montaakaan askelta siihen, kun entinen tuhlaileva elämäntapa alkaa näyttää… noh, juurikin siltä, tuhlailevalta pröystäilyltä.

Syytämme myös ehkä joskus turhaankin rakenteita, vaikka toimimme puhtaasti oman hedonismimme ohjaamina. Ei ole sellaista rakennetta, joka pakottaisi meidät lentämään kerran vuodessa Thaimaahan, kulkemaan kahden kilometrin päässä sijaitsevaan kauppaan autolla tai lappamaan ostoskärryymme kilokaupalla punaista lihaa. Joskus ne parjatut “rakenteet” ovatkin vain kaavoihin kangistuneissa aivoissamme ja tarvitsemme asenteiden perinpohjaista ravistelua. Toki sitä en kiellä, etteikö rakenteissa riitä muutettavaa. Siinä on kyllä työsarkaa, mutta muutos lähtee yksilöistä. Rakenteet eivät muutu ilman yksilöistä lähtevää painetta ja vaatimuksia.

Kuva: Markus Spiske | Unsplash

Arvojen mukaista elämää

Kun ymmärrys ja tieto ilmastokriisistä sekä muista uhkaavista ekokatastrofeista kasvaa, on minun henkilökohtaisesti vaikea kuvitella, että en yrittäisi tehdä kaikkeni katastrofien lievittämiseksi. Oman lapseni hyvinvointi ja onnellinen tulevaisuus ovat seikkoja, joiden puolesta olen valmis, en luopumaan mukavuuksista, vaan elämään arvojeni mukaista elämää. Koska myös jokaisen muun lapsen elämä on tasan yhtä arvokas, teen kaikkeni, että ainakaan minun takiani heidän kotinsa eivät jää nousevan merenpinnan alle tai he eivät joudu näkemään nälkää ilmastonmuutoksen aiheuttamien sadonmenetysten vuoksi. Kun elän oikeudenmukaiseksi kokemallani tavalla, voin elää onnellista ja täysipainoista elämää, antaen muidenkin elää.

Jokainen meistä valitsee, haluaako olla osa ratkaisua vai osa ongelmaa.


Kuvat: Pauline Loroy ja Markus Spiske| Unsplash

Suomen kaivoksissa muhii ympäristökatastrofi

Tämän blogikirjoituksen voit myös kuunnella.

Olet varmaan kuullut väitteet “suomalainen naudanliha on ekologista” ja “suomalainen metsätalous on kestävää”. Myyttien jatkoksi liittyy väite siitä, että suomalainen kaivosteollisuus olisi vastuullista. Kaivoksia halutaan Suomeen tuomaan työllisyyttä ja akkuklusteri nähdään suomalaiselle taloudelle “mielettömänä mahdollisuutena” – suora lainaus GTK:n raportista, jota Hesari käytti pääkirjoituksessaan myös suorana lainauksena, vailla lähdekritiikkiä. Tavallisen kansalaisen on vaikea tietää, mikä on totuus kaivosasioissa, kun kaksi hyvin vastakkaista näkemystä kilpailee keskenään. Kaivosteollisuuden edustajat ja edunsaajat sekä talouskasvua ja työllisyyttä painottavat näkemykset pitävät kaivostoimintaa yksinomaan positiivisena mahdollisuutena. Toisaalta taas kaivosten ympäristöhaitoista on ympäri Suomea jo aivan konkreettista kokemusta.

Olen perehtynyt kaivosasioihin vasta tovi sitten aloitettuani työt Suomen Luonnonsuojeluliitossa. Kun kaivoskoordinaattorimme Anna Pulkka esitteli minulle ensimmäisiä kaivosfaktoja, olin järkyttynyt. Miten suomalainen kaivosteollisuus voi olla niin lepsusti säänneltyä ja valvottua? Talvivaara on tietysti kaikille suomalaisille surullisen tuttu tapaus, mutta muuten olin tuudittautunut ajatukseen, että kai se kaivosteollisuus sentään on vastuullisempaa meillä kuin Kongossa tai Kiinassa. Olin siis purematta niellyt kaivosteollisuuden vastuullisuusväitteet, kuten niin moni muukin suomalainen poliitikkoja, virkamiehiä ja talousihmisiä myöten. Ja toki olen myös olettanut, että Talvivaara oli oppitunti, jonka jälkeen ongelmat on korjattu. Valitettavasti totuus on tarua ihmeellisempää.

Maailman siirtyessä kohti uusiutuvaa energiantuotantoa akkumineraalien tarve kasvaa hurjaa vauhtia. Suomi toimii jo tiettyjen raaka-aineiden osalta Euroopan ja maailman mineraalipankkina ja lisää kaivostoimintaa kaavaillaan Suomeen jatkuvasti. Mineraaleja siis tarvitaan, se on selvää, mutta ilmastokriisin hillitseminen ei saa johtaa luontokadon pahenemiseen. Kaivostoiminta uhkaa luonnon monimuotoisuutta siinä missä fossiiliset polttoaineet ja kuumeneva ilmastokin. Kaivannaisteollisuus on lajien uhanalaisuutta arvioivan Punaisen kirjan mukaan neljänneksi merkittävin luontokadon aiheuttaja Suomessa. Vaikka kaivoksia ja niistä saatavia mineraaleja tarvitaan, ei niitä voida kaivaa hinnalla millä hyvänsä.

Mikä niissä kaivoksissa sitten mättää? Ihan jo pelkästä jätenäkökulmastakin monta asiaa:

1. Kaivosten vaarallisia jätteitä ei tilastoida vaarallisena jätteenä

Tästä johtuen päättäjiltä puuttuu ymmärrys ongelman mittakaavasta. Ympäristöluvissa jätteitä ei myöskään käsitellä siten kuin vaarallinen jäte tulisi käsitellä. Hankkeiden lupaprosesseista puuttuu tiedot kaivosten tuottamien jätteiden pitkäaikaisista vaikutuksista eli kaivoksen suurimmasta vaikutuksesta. Yksilön näkökulmasta tuntuu käsittämättömältä, että minun pitää kiikuttaa joka ikinen tyhjä paristo ja vanha kynsilakkapullo vaarallisen jätteen keräykseen, kun kaivosyritykset saavat jättää miljoonien tonnien vaarallisen jätteen läjänsä niille sijoilleen, puolihuolimattomasti, toivoen, että ympäristökatastrofia ei ihan heti tapahdu. 

2. Suomen kallioperä ja sateinen ilmasto lisäävät ympäristöongelmien riskejä

Koska Suomen kallioperän malmi- ja mineraaliesiintymät ovat pitoisuuksiltaan pääosin köyhiä, vaatii niiden kaivaminen yhä laajempia avolouhoksia ja mineraalien rikastaminen kivestä puolestaan yhä raskaampia rikastusprosesseja. Tämä tarkoittaa tavallisen ihmisen käsityskyvyn ulottumattomissa olevia määriä kaivannaisjätettä, joka on, kuten sanottua, usein vaarallista jätettä, tai jopa vaarallisen jätteen normit ylittävää, ja jota ei kuitenkaan sellaisena käsitellä. Kaivosteollisuus tuottaa yli 90% Suomen vaarallisen jätteen määrästä ja 75% Suomen kokonaisjätteen määrästä.

Kolmen kaivoksen jätemäärä miljoonaa tonnia (Mt) 2021: Terrafame 40 Mt, Kevitsa 31 Mt, Yara 19 Mt. Vertailu Suomen kokonaisjätteen määrään 120 Mt (2018-2020 keskiarvo). Kuva: Luonnonsuojeluliitto

3. Viranomaiset eivät noudata päätöksissään kaivannaisjätedirektiiviä, joka kieltää ympäristön pilaamisen

Puutteellinen sääntely johtaa puutteellisiin lupiin, mikä on omiaan edistämään ympäristöhaittojen syntymistä. Kaivosyhtiöiden taustoja ei myöskään tarkisteta lupahakemusten yhteydessä ja Tukes myöntää malminetsintäluvat kaikille hakijoille. Malminetsintälupia onkin myönnetty niin ihmisoikeusrikkomuksiin kuin ympäristörikoksiin sotkeutuneille yhtiöille. Eräs esimerkki on Viiankiaavan moninkertaisesti suojellulle aapasuolle kaivosta suunnitteleva Sakatti Mining, joka on Anglo Americanin tytäryhtiö. Anglo Americania on syytetty tuhansien naisten ja lasten myrkyttämisestä Sambiassa. Sakatti on pyrkinyt profiloitumaan Suomessa vastuullisesti toimivana kaivosyhtiönä. 

4. Kaivosjätteet koskettavat suoraan ja välillisesti kaikkia suomalaisia

Vaikka kaivos ei sijaitsisi omassa koti- tai mökkikunnassa ja siten suoraan ja välittömästi uhkaisi itselle rakkaita paikkoja, tulevat kaivosten aiheuttamat ympäristötuhot kaikkien suomalaisten maksettaviksi. Kaivosyhtiöitä ei velvoiteta maksamaan pitkäaikaisia haittoja, vaan usein yritykset ovat jo menneet konkurssiin siinä vaiheessa, kun jälkiseuraamukset tulevat maksettavaksi. Näin ollen maksajia olemme me kaikki veronmaksajat. Nykyaikaisten kaivosten jälkivaikutukset ilman massiivisia korjaavia toimia tulevat näkymään järvissä ja vesistöjen osissa tuhansia vuosia.

Kaivosyhtiöiden varaukset ja etsintäluvat kattavat merkittävän osan Suomen pinta-alasta. Malminetsintälupia myönnetään myös suojelualueille.

Mieletön mahdollisuus siis kertakaikkiaan! Kaivostoiminta on sanan varsinaisessa merkityksessä järjetön mahdollisuus pilata valtavia alueita suomalaista luontoa jopa vuosituhansiksi. Käytännössä Suomessa ei ole hyviä, turvallisia ja vastuullisia kaivoksia vaan täällä muhii jo poksahtaneen Talvivaara-katastrofin lisäksi kymmeniä eri kokoisia talvivaaroja. Oulun yliopiston raportti vuodelta 2016 varoittaa, että kaikkien kaivosten jätealtaat vuotavat aikanaan.

Nyt käynnistynyt Luonnonsuojeluliiton kampanja keskittyy kaivosjätteisiin. Kampanjan tavoitteina on lisätä kansalaisten tietoisuutta kaivosjätteiden mittakaavasta ja pitkäaikaisista ympäristöriskeistä sekä saada viranomaiset noudattamaan kaivannaisjätedirektiiviä. Päättäjiä myös herätellään ymmärtämään kaivosbuumin nurja puoli ja ottamaan kaivosten aiheuttama ympäristöuhka tosissaan.

Vaikka huomio on tässä kampanjassa jäteasioissa, ne eivät suinkaan ole ainoa törkyä sisältävä asia kaivosteollisuudessa. Niistä kuitenkin lisää toisen kerran! Kaivosjätteet kuriin -kampanjasta voit lukea lisää täältä ja Luonnonsuojeluliiton uusimmat kaivosartikkelit löydät täältä.


Artikkelikuva: Kaivossuunnitelmat uhkaavat Heinäveden kirkasvetistä Kermajärveä, jossa suurin osa paikallisista vastustaa yhtiön tekemää malminetsintää. Kuva: Anna Pulkka.

Sokeita pisteitä ja suhteellisuudentajua

Meillä kaikilla lienee omat sokeat pisteemme, mitä tulee vastuullisuuteen. Luontokuvausta harrastava lintubongari lentää nappaamaan himoitun lajipisteen toiselle puolelle Suomea, joku ajattelee, että voi syödä lihaa, koska ei lennä, joku toinen taas, että voi lentää, koska on vegaani. Lapseton oikeuttaa omaa lentämistään lapsettomuudella, lasten kanssa lentävä taas lasten kasvattamisella ymmärtämään ympäröivää maailmaa. 

Omat sokeat pisteeni olivat pitkään lentäminen ja runsas maitotuotteiden käyttö. Ajattelin, että olen sentään kasvissyöjä, joten ei haittaa, vaikka lennän paljon. Olin myös täysin sokea sille, että tuen edelleen eläinten tehotuotantoa, rahoitan kärsimystä ja edistän lihansyöntiä, kun käytän maitotuotteita. Ajattelin, että 15–vuotiaana tehty päätös lopettaa lihansyönti riittää. Varmasti minulla on sokeita pisteitä vieläkin, mutta en tietenkään itse näe niitä. Sokeaan pisteeseen voi päästä käsiksi, jos huomaa, että jokin asia aiheuttaa niin suurta vastustusta ja epämukavuutta, että sitä ei haluaisi ajatella tai omaa käytöstä tekee mieli kauheasti puolustaa. Sokeat pisteet piilottelevat mieluusti defenssien takana. Defenssit taas nousevat, kun kokee, että jotain itselle tärkeää ja rakasta, kuten omaa intohimotyötä tai -harrastusta, kyseenalaistetaan.

Kun puhutaan vaikeista aiheista ja etuoikeuksista, tai kun sivutaan omia sokeita pisteitä, tulee helposti mieleen kysyä “Mutta entäs…?” Lentäminen saastuttaa, mutta entäs lihansyönti/pikamuoti/internet/yksityisautoilu? Tällainen whataboutismi on paitsi turhaa, myös tehokas keino kääntää keskustelu pois itselle epämiellyttävästä aiheesta. Sen sijaan, että pyrkii kääntämään keskustelun toiseen aihepiiriin, kannattaa mieleen aina palauttaa se tosiasia, että päästöjä pitää leikata kaikilla sektoreilla. 

On tärkeää puhua ICT-sektorin päästöistä, mutta yhtä tärkeää on puhua vaateteollisuuden, eläintuotannon, yksityisautoilun ja lentämisen päästöistä. Kuten ei yksikään toimiala, ei myöskään yksikään yksilö ole vapautettu ilmastoteoista (paitsi jos elää jo kestävästi). Jokaisella sektorilla ja jokaisella yksilöllä on velvollisuus vähentää päästöjä. Niitä kannattaa vähentää siellä, missä pystyy. Suurin osa ihmistä kykenee elämään suhteellisen helposti ilman lentämistä, mutta ilman tietoliikennettä olisi huomattavasti vaikeampaa. Ilman lomalentämistä pystyy elämään jokainen – eri asia on, onko siihen halua. Suhteellisuus ja armollisuus kannattaa myös aina muistaa. Vaikka kaikkea kulutusta tulee vähentää, itseään ei kannata liikaa soimata teoista, joilla on hyvin pieni merkitys. Yhden suomalaisen vuosittaisilla päästöillä voisi surffailla somessa 12,5 miljoonaa tuntia (1432 vuotta). Somen käyttöä kannattaa järkevöittää ja tarkastella kriittisesti (käytä wifiä mobiiliverkon sijaan, katsele vähemmän HD-laatuisia videoita ja ennen kaikkea käytä laitteita mahdollisimman pitkään), mutta yksilönkin kannattaa käyttää resurssinsa pääasiassa isoihin ja vaikuttaviin linjoihin. Asuminen, liikkuminen ja ruoka ovat niitä osa-alueita, joilla tehtävillä muutoksilla on yksilötasolla eniten väliä. (Olen kirjoittanut aiheesta täällä.)

Suhteellisuuden käsitepariksi täytyy ottaa oikeudenmukaisuus. Globaalin pohjoisen kuluttava elämäntyyli perustuu epäoikeudemukaisuuteen. Itse asiassa meidän korkean elintasomme ylläpito vaatii globaalin epätasa-arvon ja epäoikeudemukaisuuden säilyttämistä. Jotta me kehittyneiden maiden asukkaat saamme nauttia korkeasta elintasosta, se edellyttää globaalin etelän pysymistä vähemmän vauraana ja elintason säilymistä matalana. Jotta meidän yritysten tuotantokustannukset pysyvät kohtuullisina ja yritykset pystyvät tuottamaan voittoa, tarvitsemme valtavan määrän ihmisiä, jotka ovat halpaa työvoimaa ja joiden luontoa voimme naurettavan pienin kustannuksin hyödyntää ja tärvellä.

Myös matkailu köyhiin maihin ylläpitää vallitsevaa järjestelmää. Jotta me voimme lomailla edullisesti globaalin etelän maissa, elintason noissa maissa täytyy pysyä alhaisena. Turistit hyötyvät alhaisesta elintasosta ja paikalliset taas kärsivät turismin aiheuttamasta hintojen noususta ja infrastruktuurin kuormittumisesta. Toki turismi tuo paljon hyvääkin, mutta moni kehittyvä maa, joka on rakentanut toimeentulonsa turismin varaan, on pulassa, kun iskee pandemia, luonnonkatastrofi tms. ja turismin rahavirrat loppuvat. Turismi on kaksiteräinen miekka, ja on vaikea sanoa, kallistuuko vaaka lopulta hyötyjen vai haittojen puolelle. Selvää kuitenkin on, että kaikenlainen turha kuluttaminen, oli se sitten päästöjen tuottamista tai luonnonvarojen tuhlaamista, syventää globaalin etelän ihmisten jo nyt kokemaa ekokriisin todellisuutta.

Fakta on, että 2,5 tonnin hiilijalanjälkeen pitäisi jokaisen päästä mahdollisimman pian. Suomalaisten keskiarvo on 10 tonnia. En tiedä, miten kestävän rajan ylittämisen voisi oikeuttaa, kun suurin osa maailman ihmisistä ei ole ikinä tuottanut eikä tule elinaikanaan tuottamaan vuodessa niin paljon päästöjä. Uskon, että heidän elämänsä onni ei ole kiinni siitä, voivatko he lentää vai ei. Ymmärtäisimmepä mekin saman.

Kuva: Fadhlurrohman Ammar | Unsplash

Thermacell – kesän vastuuttomin hankinta

Kesän ärsyttävin inisijä on täällä taas! Ei, se ei ole hyttynen, vaan ihminen, joka ei kestä luonnon olemassaoloa. Vaikka kaikki lienevät jo kuulleet kuudennesta sukupuuttoaallosta ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminenkin alkaa olla monille tuttua, ei puheet useinkaan yllä teoiksi asti. Luonto on ihmiselle ok niin kauan, kun se ei ärsytä, häiritse tai näytä epämiellyttävältä. Mutta auta armias, jos luonto ei tajua pysyä luonnolle varatussa, yhä ahtaammaksi käyvässä lokerossa! Silloin tulee ihminen haravan, robottiruohonleikkurin, rikkaruohomyrkyn, trimmerin, hyönteistorjuntalaitteen, hiirenloukun, pyyntiraudan, haulikon ja metsäkoneen kanssa ja näyttää luonnolle, kuka täällä määrää. Lyhyellä tähtäimellä ihminen kuvittelee voittavansa luonnon, mutta pitkällä tähtäimellä luonnon mukana häviää myös ihminen.

Thermacell-hyttystorjuntalaite nousi viime kesänä puheenaiheeksi aiheesta tekemäni blogipostauksen jälkeen. Twiittiketjuni saavutti tavoitti satoja tuhansia ihmisiä ja IG-julkaisukin tavoitti yli 61 tuhatta silmäparia – kiitos muiden aiheesta huolestuneiden kansalaisten. Vastuullisimmat retkeilykaupat vetivät tuotteen myynnistä pikaisesti ja mediassa julkaistiin niin hyönteistutkijoiden kuin kemikaaliturvallisuuden asiantuntijoiden näkemyksiä tuotteen turvallisuudesta. Yhteenvetona uutisista voidaan todeta: tuotteen turvallisuudesta ihmiselle ei ole varmuutta, ja haittoja ympäristölle sekä eri eliölajeille ei vielä ole edes tutkittu.

Tässäpä siis kertauksena 13 syytä, miksi Thermacell ja muut vastaavat myrkyt kannattaa tänäkin kesänä jättää käyttämättä:

  • Laitteen nimessä torjunta viittaa tappamiseen. Karkotin karkottaa, mutta torjunta-aine tappaa.
  • Hyönteistorjuntalaitteissa käytettävät myrkyt – pralletriini ja d-alletriini – ovat hyönteisten hermoston lamauttavia hermomyrkkyjä. Kumpikin myrkky tappaa paitsi hyttyset, myös muut hyönteiset, mukaan lukien pölyttäjät. Vaikka hyönteinen ei kuolisi heti, myrkky voi vaikuttaa sen aisteihin niin, että se ei enää osaa etsiä ravintoa, mistä myös seuraa kuolema.
  • Laitetta ei saa käyttää oman pihapiirin ulkopuolella. Ei marjametsillä, kansallispuistoissa, kalareissuilla tai hillasuolla. Tästä syystä laitetta ei missään nimessä pitäisi myydä retkeilyosastoilla. Jos näet tällaista tapahtuvan, ole yhteydessä jälleenmyyjään ja pyydä siirtämään tuote hyönteismyrkkyosastolle.
  • Laite on vaarallinen mehiläisille. Yhden ainoan tyynyn sisältö riittää tappamaan noin kolme miljoonaa mehiläistä.
  • Laitetta ei saa käyttää kukkivien kasvien tai mehiläispesien lähellä.
  • Laitteen myrkky on erittäin vaarallista vesieliöille. Laitetta ei saa käyttää vesistöjen lähellä.
  • Laitteen myrkky on vaarallista matelijoille ja sammakoille. Huomioi tämä erityisesti, jos sinulla on matelijoita lemmikkinä. Tuolloin ei tule käyttää myöskään sisäkäyttöön tarkoitettuja pistorasiaan kiinnitettäviä sähköisiä hyttystorjuntalaitteita.
  • Käyttämättömät tai puoliksi käytetyt myrkkytyynyt tulee laitteen ohjeen mukaan hävittää vaarallisena jätteenä. Kuluttajalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta arvioida, onko tyynyssä myrkkyä jäljellä, joten tyynyt tulisi aina varmuuden vuoksi toimittaa vaarallisen jätteen keräykseen.
  • Lapset ja lemmikit voivat saada laitteesta myrkytysoireita.
  • Laitteen läheisyydessä oleskelua ei suositella raskaana ollessa.
  • Ruoat ja juomat tulee peittää tuotetta käyttäessä.
  • Thermacellin tehoaineen pralletriinin arviointi on EU-tasolla yhä kesken. On mahdollista, että selvityksen valmistuttua sen käyttö tullaan kieltämään. Varovaisuusperiaatteen mukaan tuotetta ei kannata käyttää ennen kuin turvallisuudesta on tutkimusnäyttöä.
  • Kemikalisoituminen on yksi planetaarisista rajoista, jonka ihmiskunta on suurella todennäköisyydellä ylittänyt. Sadoista tuhansista ihmisen kehittämistä kemikaaleista vain murto-osaa on ylipäätään arvioitu turvallisuuden suhteen. Kemikaalit yhdessä muodostavat valtavan kemikaalicocktailin, jonka vaikutuksia parhaimmatkaan tutkijat eivät pysty edes arvaamaan. Aina kun voit välttää kemikaalien käyttöä, tee se.

Kokonaan oma lukunsa on Thermacellin maahantuojayritys Proviterin toiminta. Niin myynnissä, markkinoinnissa, asiakaspalvelussa kuin medialausunnoissakin se on ollut häikäilemätöntä. Jälleenmyyjille on annettu väärää tietoa, markkinointimateriaalissa on johdettu kuluttajia harhaan, asiakaspalvelussa on valehdeltu ja medialausunnoissa on annettu totuudenvastaista tietoa. Tällaisen firman toimintaa en suosittelisi kenenkään tukevan.

Pari esimerkkiä Proviterin toiminnasta:

Thermacellin maahantuojayrityksen Proviterin toimitusjohtaja Kreutzman kertoi Helsingin Sanomissa 18.6.2021, että “julkaisuja on poistettu yhtiön sosiaalisen median kanavista. Kuvissa on esiintynyt kukkia sekä laituri. Kyseessä on ollut yksittäisiä sisältöjä, joista on voinut muodostua ristiriitainen mielikuva. Oltiin tuotettu jotakin sellaista materiaalia tälle vuodelle, jotka olivat rajatapauksia. Ei siis räikeitä virheitä, mutta joissa voisi tulkita olevan jotain vikaa. Esimerkiksi, että talo ei näy jossain kuvassa.”

Toimitusjohtajan lausunto on härskiä valehtelua. Kyse ei ollut rajatapauksista, yksittäisistä virheistä, ristiriitaisista mielikuvista tai tulkinnasta johtuva väärinkäsitys. Itse asiassa Proviter ei ollut tuottanut käytännössä mitään somemateriaalia, mikä olisi ollut käyttöohjeiden ja Tukesin määräysten mukaista. Nämä esimerkkikuvat ovat Thermacellin IG-tililtä ja ne kaikki sittemmin poistettiin. Kuvia löytyy paljon lisää IG-tilini Thermacell-kohokohdista.


Thermacell toimi myös yhteistyökumppanina Suomen Selviytyjät TV-ohjelmassa, jota kuvattiin luonnon helmassa. Myös kalastusohjelma Arktiset vedet oli Thermacellin yhteistyökumppani.


Proviter on tehnyt miljoonavoittoja tietoisesti harhaanjohtavalla mainonnalla, jota se itse kutsuu johdonmukaiseksi markkinoinniksi. Ja minkä kustannuksella voitot on taottu? Luonnon monimuotoisuuden ja ihmisten sekä lemmikkieläinten terveyden! Proviterin asiakaspalvelu on antanut asiakkaille valheellista ja jopa vaarallista tietoa, kun asiakas on kysellyt tuotteen turvallisuudesta raskauden aikana. Tuotteen on väitetty olevan turvallinen käyttää raskausaikana. Teratologinen tietopalvelu ohjeistaa välttämään hyönteismyrkkyjen, mukaan lukien pralletriinin, käyttöä raskausaikana ja pienten lasten läheisyydessä, sillä tutkimustietoa turvallisuudesta ei ole.

Luontokadon näkökulmasta hyönteismyrkyt ovat ehkä hyvin pieni osa kokonaisuutta ja vain murto-osa isosta ongelmasta, mutta isokin kokonaisuus koostuu pienistä palasista. Katastrofin vyöryessä päälle jokainen pienikin teko luonnon hyväksi merkitsee. Ainakaan luonnon tilaa ei ehdoin tahdoin kannata heikentää. Ekosysteemi on miljoonien vuosien aikana kehittynyt sellaiseksi kuin on. Kuudes sukupuuttoaalto on ihmisen toiminnan syytä ja vaikka luontokadon olemassaolo tiedetään, ihminen jatkaa sinnikkäästi silmänsä sulkien tilanteen pahentamista. Ekosysteemeillä leikittely ei kuitenkaan kannata. Jos hyttyset katoaisivat, ravintoverkko alkaisi rispaantua rikki ja lopulta tuhoutuisi kokonaan. Jokaisella eliölajilla on ekosysteemissä paikkansa, oli laji ihmisen näkökulmasta kuinka ärsyttävä tahansa.

Olen myös hyvin huolissani siitä, että tällainen laite ylipäätään on saatu markkinoille. Toivoisin ja olettaisin, että tällaisten laitteiden ja myrkkyjen turvallisuus tutkittaisiin perusteellisesti ennen kuin tuotteet tuodaan kuluttajamarkkinoille. Harva kuluttaja jaksaa perehtyä ostamiensa tuotteiden käyttöohjeisiin ja näin ollen Thermacelliakin käytetään jatkuvasti käyttöohjeiden vastaisesti. Varovaisuusperiaatteen mukaisesti olisi suotavaa, että vielä kesken olevien tutkimusten ajaksi kyseinen tuote ja muut vastaavat vedettäisiin pois kuluttajamarkkinoilta. Sirpa Pietikäinen vei asian Euroopan komissioon viime kesänä, mutta minulla ei ole tietoa, onko tilanne siellä edennyt mihinkään.

Viranomaistahoilla olisi paljon petrattavaa. Outi Pyy osoitti mainiosti tilanteen absurdiuden Instagramissa: kotimainen vegaaninen “kreikkalainen feta” ei saa Ruokaviraston määräyksen mukaan käyttää sanaa kreikkalainen tuotteissaan. Samaan aikaan kun pieniä kotimaisia yrityksiä kyykytetään tällaisista mitättömistä sanavalinta-asioista, jotka eivät missään määrin aiheuta vaaraa ympäristölle tai terveydelle, saavat kansainväliset yritykset tuoda vaarallisia myrkkyjä myytäväksi kauppojen täydeltä vailla minkäänlaisia rajoituksia. Täysin käsittämätöntä!

Euroopan komission linjausta ja tarkempia tutkimustuloksia odottaessa vastuullisten kauppaketjujen soisi vetävän tuotteet pois myynnistä. Monimuotoisuustiekartat ja kauniit puheet vastuullisuudesta kuulostavat hyvin äkkiä pelkältä sanahelinältä, kun edes näitä helppoja tekoja monimuotoisuuden puolesta ei olla valmiita tekemään. Vai miten kauppojen sisäänkäyntien yhteyteen paraatipaikoille myyntiin asetettuihin Thermacelleihin pitäisi suhtautua peilaten niitä S-ryhmän tavoitteisiin suojella pölyttäjiä ja edistää kemikaalien turvallista käyttöä? 

S-ryhmä kertoo verkkosivuillaan laajasti toimistaan luonnon monimuotoisuuden eteen. Muun muassa pölyttäjiä halutaan suojella ja kemikaalien turvallista käyttöä edistää. Kuitenkin Thermacellit ovat esillä myymälöiden paraatipaikoilla.

Mitä me kuluttajat voimme tehdä muuta kuin jättää tuotteen ostamatta ja käyttämättä? Voimme vedota jälleenmyyjiin, että tuote vedettäisiin pois myynnistä luonnonsuojeluun vedoten, vaatia, että varoitusmerkinnät laitetaan näkyville myymälöissä ja verkkokaupoissa, muistuttaa, että tuotetta ei pitäisi myydä retkeilyosastoilla ja ilmoittaa Tukesille, mikäli kohtaa harhaanjohtavaa tai virheellistä mainontaa. Tätä kirjoitusta ja tietoa aiheesta saa jakaa, jotta mahdollisimman moni jättäisi vaaralliset myrkyt käyttämättä. Mitä kesäillan sankareihin tulee, todellisia sankareita ovat ne luontokappaleet, jotka sinnittelevät hengissä ihmisen tuhovimmasta huolimatta.

Lue lisää:

Luonnon armoilla

“Luonnon suojelu ei enää riitä. Meidän täytyy sallia luonto.” Näin viisaasti sanoi Riikka Kaihovaara esseeteoksessaan Villi ihminen ja muita luontokappaleita. Meneillään on maapallon historian kuudes massasukupuutto, jonka on saanut aikaan yksi ainoa maapallolla elävä laji. Ihminen on toiminnallaan onnistunut muuttamaan elinympäristöjä ja maapallolla vallitsevia ilmasto-olosuhteita lyhyessä ajassa niin valtavalla vimmalla, että eliölajit eivät pysy muutoksessa mukana. Se on johtanut siihen, että lajeja kuolee nyt sukupuuttoon monta kertaa nopeammin kuin aikaisempien joukkosukupuuttojen aikana. Huolestuttavaa se on paitsi luonnon itseisarvon vuoksi, niin myös ihmiskunnan kohtaloa ajatellen. Ei ole lainkaan mahdoton skenaario, että sukupuuttoaalto pyyhkäisee mennessään myös ihmisen pois tältä planeetalta.

Ilmaston kuumeneminen näyttäytyy jo nyt selkeästi havaittavina tapahtumina: tulvina, kuivuuskausina, trooppisina myrskyinä, kylmyys- ja kuumuusennätyksinä sekä metsäpaloina. Luontokato on jotain vaikeammin havaittavaa ja siksi se eteneekin vaivihkaisen vaarallisesti. Saamme kyllä luontokadosta vihiä uutisista. Ne kertovat hyönteisten määrän romahtaneen, korallien kuolevan, vanhojen metsien käyvän yhä harvinaisemmiksi ja taas yhden eliölajin kuolleen sukupuuttoon. Mutta kun katsomme ikkunasta ulos tai kävelemme lähimetsässämme, ei mikään näytä muuttuneen. On vaikea uskoa, että elämme keskellä massiivista joukkosukupuuttoa.

Luontokadon pysäyttämistä ei ole ainakaan toistaiseksi otettu poliittisessa päätöksenteossa riittävän vakavasti. Suomi lupasi pysäyttää luontokadon jo vuoteen 2010 mennessä. Kun tämä tavoite alkoi luisua saavuttamattomiin, tehtiin uusi tavoite vuodelle 2020. Tavoitteeseen ei päästy silloinkaan, vaan luonnon monimuotoisuus hupeni hupenemistaan. Jälleen kerran päätettiin muuttaa vuosilukua. Nyt Suomen tavoite on pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. Melkein naurattaisi, jos ei itkettäisi. Maalitolppien siirtely ei yksinkertaisesti ole enää mahdollista ja onneksi vähitellen politiikassakin tämä aletaan ymmärtää.

…Ainakin puheiden tasolla. Esimerkiksi Helsingin kaupunkistrategiassa on linjattu, ettei arvokaimmille metsäalueille enää suunniteltaisi uutta rakentamista. Niin vain kuitenkin kaupunginvaltuusto päätti jälleen tällä viikolla hyväksyä uuden asuinalueen kaavoituksen, joka edellyttää luontoarvoiltaan erittäin arvokkaan ja monimuotoisen metsäalueen tuhoamisen. Tämäkin tosielämän esimerkki kertoo siitä, että luonnon monimuotoisuuden arvoa ei vieläkään täysin ymmärretä. Jos ymmärrettäisiin, eivät tuollaiset kaavoitukset menisi läpi. Jos monimuotoista luontoa todella arvostettaisiin muutenkin kuin kauniissa puheissa, ei asuntorakentamisen tarve kerta toisensa jälkeen kiilaisi luontoarvojen ohitse.

Edellinen esimerkki osoittaa myös sen, että luontokato ei varsinaisesti synny minkään aktiivisen ja tarkoituksellisen luonnon tuhoamisen seurauksena. Pääasiassa luontokatoa aiheuttaa ihan tavallinen elämä: ruoantuotanto, talojen ja teiden rakentaminen sekä energiantuotanto. Luontoa katoaa ihmislajin elämäntavan sivutuotteena.

Valitettavasti meillä ihmisillä on tapana ylenkatsoa luontoa. Luonto on jotain, mitä käytämme, mistä otamme sen mitä tarvitsemme tai haluamme ja minkä odotamme vain olevan siinä aina, meidän tarpeitamme varten. Tämä on vaarallinen tapa ajatella. Luonto antaa meille kaiken, mutta ei loputtomiin. Luonnolla on rajansa ja optimistisestikin arvioiden luulen, että ne rajat alkavat olla lähes kaikilta osin ylitetty. Pelivaraa ei ole enää paljon. Jokainen käytetty luonnonvara heiluttaa yhä huterammaksi käyvää tornia emmekä tiedä, mikä on se viimeinen pala, jonka tornista voi vielä poistaa ennen kuin se sortuu lopullisesti.

Ellemme ala kunnioittaa, suojella ja sallia luonnon olla, elää, rönsytä, olla ihmisen silmään joskus ruma ja häiritseväkin, kasvaa, kukoistaa ja uusiutua, ei meillä pian ole luontoa. Ja jos ei ole luontoa, ei ole elämää. Olemassaolomme riippuu luonnosta ja luonnon hyvinvoinnista, monimuotoisuudesta ja sopeutumiskyvystä. Meidän on ymmärrettävä ja hyväksyttävä oma paikkamme, ei luonnon hallitsijana, vaan luonnon armoilla.

Tuleeko Suomeen eläinten hyvinvointi- vai pahoinvointilaki?

Suomeen ollaan säätämässä uutta lakia eläinten hyvinvoinnista. Se määrittää, miten eläimiä kohdellaan jatkossa. Nyt kenellä tahansa on mahdollisuus jättää oma lausuntonsa uudistettavasta laista – paitsi eläimillä itsellään. Lakiin on tulossa pieniä parannuksia nykytilanteeseen verrattuna, mutta isoimmat eläinten hyvinvointia koskevat seikat eivät nykyehdotuksella tulisi muuttumaan.

Poimin alle Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY:n verkkosivuilta ja Eläinoikeudet-Instagram-tililtä sekä Elisa Aaltolan Instagram-julkaisusta keskeisimmät vaatimukset, jotka lakiin mielestäni pitää kirjata. Näitä saa vapaasti käyttää oman lausuntonsa pohjana.  Ilmeisesti suositeltavaa on kuitenkin esittää asiat omin sanoin.

  1. Tuotantoeläinten häkissä pitäminen on kiellettävä. Eläinten pitää päästä toteuttamaan lajityypillisiä tarpeitaan kuten liikkumiseen, lepäämiseen, sosiaalisiin suhteisiin, ympäristön tutkimiseen, ruokailuun, leikkimiseen ja emojen kohdalla poikasten hoivaamiseen liittyviä tarpeita, jotka eivät häkkikasvatuksessa toteudu. Kaikki kanojen häkkikasvatus tulee ajaa alas siirtymäajan puitteissa, samoin kuin parsinavetat ja sikojen porsitushäkit. Uudessa eläinsuojelulaissa ei puututa häkkikasvatukseen, vaikka Euroopan komissiokin on jo suunnittelemassa häkkikasvatuksen kieltämistä.
  2. Turkistarhaus pitää lakkauttaa. Turkistarhaus on räikeästi eläinten hyvinvointia rikkova tuotantoala. Lisäksi se on kuoleva ala, mikä näkyy jo ympäri Eurooppaa turkistuotannon alasajamisena. Suomen pitää hypätä samaan kelkkaan pikimmiten. Turkiseläinten kasvatus ei kuulu nykypäivään.
  3. Kaikkien nautojen on päästävä laiduntamaan ja ulkoilemaan ympäri vuoden.
  4. Kaikille eläimille on taattava oikeus jatkuvaan juomaveteen. Puhdas juomavesi on perustavanlaatuinen tarve eikä sitä voi evätä turkiseläimiltä.
  5. Eläinten itseisarvo on kirjattava lakipykäliin. Eläin on arvokas sellaisenaan, riippumatta sen arvosta ihmiselle. Eläin ei saa lakitekstissä rinnastua esineeseen, jonka ainoa arvo on ihmisen omaisuutena.
  6. Parsinavetat on kiellettävä. Vanhoista parsinavetoista on luovuttava siirtymäajalla ja uusien rakentaminen kielletään.
  7. Porsaiden kirurginen kastraatio on kiellettävä. Kastraatio tuottaa eläimille turhaa kärsimystä vain ihmisten makutottumusten vuoksi. 
  8. Broilerien hyvinvointia pitää parantaa. Teurastamolla tehtävä hyvinvointiarviointi ei riitä vaan hyvinvointia pitää seurata ja edistää jo tuotantotilalla. Tutkimukset osoittavat, että nykyisenlainen broilerintuotanto aiheuttaa eläimille valtavaa psyykkistä ja fyysistä kärsimystä.
  9. Kalojen elinolosuhteille tuotantolaitoksissa pitää asettaa selkeät hyvinvointimittarit. Kalojen massatukehduttamiselle pitää etsiä vaihtoehtoja. Turhaa kärsimystä ja kivun tuottamista kaloille pitää kaikin keinoin pyrkiä vähentämään.
  10. Uusia eläinlajeja ei saa määritellä tuotantoeläimiksi. Niin ympäristö-, eläinten hyvinvointi -kuin ravinnontuotannon tehokkuussyytkin puhuvat tuotantoeläinten vähentämisen puolesta. Siksi ei ole mitään perusteita lisätä tuotantoeläinten määrää, kun määrää tulisi nimenomaan pyrkiä vähentämään. 
  11. Eläinsuojeluvalvonta tulee järjestää myös päivystysaikaan. Tarvitaan lisää valvontaeläinlääkärin virkoja, jotta eläinten hyvinvoinnista voidaan huolehtia nykyistä paremmin. Eläinsuojeluvalvonnan resursseja on lisättävä.
  12. Löytöeläinten kuljetus eläinten talteenottopaikkaan on järjestettävä kunnan toimesta eikä vapaaehtoispohjalta.
  13. Loukkaantuneiden ja emottomien luonnonvaraisten eläinten hoito on järjestettävä kunnan toimesta eikä vapaaehtoispohjalta. 

Kuka tahansa voi jättää lausunnon laista lähettämällä sähköpostilla mieluiten word-muotoisen tiedoston osoitteeseen kirjaamo@mmm.fi. Toivon, että jaksaisit nähdä sen pienen vaivan, että kopioit näistä ylläolevista kohdista mielestäsi tärkeimmät ja lähetät lausuntosi Maa- ja metsätalousministeriölle. 

Mikäli sähköpostin lähettäminen tuntuu liian työläältä, vähintä mitä voit tehdä, on allekirjoittaa SEY:n vetoomus, joka luovutetaan maa- ja metsätalousministeriölle.

Kiitos, kun olet heidän puolellaan, jotka eivät voi itse oikeuksiaan puolustaa!

Artikkelin kuva Diego San / Unsplash

Äitiyspakkaus – hyvinvointivaltion ikonista ylikulutuksen symboliksi?

Voit kuunnella blogitekstin tästä.

Äitiyspakkaus, tuo ikoninen hyvinvointivaltion symboli ja vanhemmuuden siirtymäriitti! Äitiyspakkaukseen instituutiona on kietoutunut niin paljon positiivista painolastia, että sen kyseenalaistaminen tuntuu muurahaispesään sohaisulta. Uskaltaako äitiyspakkausta laisinkaan kritisoida vai saako maineen hyvinvointivaltion halveksijana, jos väittää, että aika on ajanut nykymuotoisen äitiyspakkauksen ohi? Moni nimittäin ajattelee, että koska äitiyspakkaus on niin hieno instituutio, ei sitä yksinkertaisesti saa arvostella. Pakkauksen historiallista arvoa ei tietenkään käy kiistäminen. Äitiyspakkauksen avulla vähävaraiset perheet saatiin aikanaan terveydenhuollon piiriin ja lapsikuolleisuus laskuun. Äitiyspakkaus on olemassaolonsa ensimmäisinä vuosikymmeninä kirjaimellisesti pelastanut henkiä.

Kaikesta huolimatta tarkastelen tässä kirjoituksessa äitiyspakkausta melko kriittisestä näkökulmasta. Näkemykseni ja kokemukseni kumpuavat pääosin henkilökohtaisesta elämäntilanteestani, keskiluokkaisesta ekokuplasta. Tiedostan tottakai, että äitiyspakkaus on joillekin perheille tarpeellinen. Suomessa on vähävaraisia perheitä, joille äitiyspakkaus on aidosti iso taloudellinen apu. Äitiyspakkauksessa on suloisia vaatteita – eikö kaikki vauvanvaatteet ole söpöjä? – ja hyödyllisiä tuotteita. Voi olla vauva-arkea helpottavaa, että pakkaus sisältää tärkeimmät vauvatarvikkeet helposti ja ilmaiseksi, melkein kotiin kannettuna. Toisaalta etenkin some luo tuleville vanhemmille nykyään mielikuvan, että vauva tarvitsee unipesän, kantoliinan, kantorepun, yhdistelmävaunut, parvekevaunut, matkarattaat, kasan erilaisia tutteja, sähköisen rintapumpun, tuttipulloja, tuttipullon steriloijan, Vaavi-sängyn, matkasängyn, kätkythälyttimen, imetystyynyn, kylpyammeen, pesuaineita, voiteita, sitterin, itkuhälyttimen, leikkimaton, suhisevan nallen, kehittäviä leluja, oman huoneen ja trendivärisen tupsupipon viimeisimmästä lastenvaatedropista. Ilmoittautukoon siis se perhe, joka ei ole hankkinut äitiyspakkauksen lisäksi kymmeniä muita vauvatarvikkeita. Oman kokemukseni mukaan hyväkuntoisia vauvan vaatteita ja tarvikkeita liikkuu lapsiperheestä toiseen kassikaupalla jopa ilmaiseksi ja niin paljon, että osasta on pakko kieltäytyä, jos ei itse halua hukkua vaatteisiin ja hautautua tavaratyön alle.

Ajat muuttuvat ja elämme nyt kaikin tavoin erilaisessa maailmassa kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Nykyisessä yltäkylläisyydessä ja tavarapaljouden maailmassa pahvilaatikollinen tavaraa ei ehkä enää olekaan asia, joka edistää kansanterveyttä ja vauvaperheiden hyvinvointia vaan koko konsepti voi alkaa näyttäytyä ylikulutuksen symbolilta. Koska valtio kuitenkin tarjoaa maailman mittakaavassakin täysin ainutlaatuisen tervetuliaislahjan tulevalle kansalaiselle ja ikään kuin sitä kautta vihkii vauvaa odottavat vanhemmat lapsiperheeksi, jopa 95 % ensimmäistä lastaan odottavista perheistä ottaa pakkauksen. Pakkauksen odottamiseen, saapumiseen ja avaamiseen liittyvä tunnelataus ja symbolinen arvo on niin valtavan suuri, että suurin osa ensiodottajista haluaa kokea tämän “heimorituaalin”, kuten Aku Varamäki Planetaarinen vaatekaappi -Instagram-tilillään äitiyspakkauksen saamista osuvasti nimitti.

Hamstrasin joskus meille kaksi varapupua, sillä vuoden 2016 äitiyspakkauksen unilelusta tuli jo varhain esikoisemme suosikkiunilelu. Yksi pupu on sittemmin hävinnyt, mutta toinen on yhä päiväkodissa unikaverina ja toinen kotona.

Äitiyspakkauksen taloudellista arvoa perustellaan sillä, että se sisältää tuotteita reilusti enemmän kuin sen rahallinen vastine äitiysavustus, joka on tällä hetkellä 170 euroa. Eli pakkauksen mukana saa tarvikkeita enemmän kuin 170 eurolla voisi kaupasta hankkia. Tämä rahallinen arvo on kuitenkin tulkinnanvarainen asia. Jos tulevilla vanhemmilla on aikaa ja energiaa, 170 eurolla voi helpostikin hankkia kaikki pakkauksen tuotteita vastaavat ja itselle tarpeelliset tuotteet käytettynä. Kun tein aiheesta pari keskustelunavausta Facebook-ryhmissä, sain paljon kommentteja pakkauksen puolesta ja vastaan. Epätieteellinen ja mahdollisesti vastauksiltaan vinoutunutkin, mutta kuitenkin suuntaa-antava kysely osoitti, että suoranaista taloudellista tarvetta pakkaukselle ei useimmiten ole. 650 vastaajasta 614 sanoi, että olisi pärjännyt taloudellisesti ilman äitiyspakkausta ja 36 ilmoitti, ettei olisi pärjännyt. Moni pakkauksen ottanut myös harmitteli, että jälkeen päin olisi tehnyt eri päätöksen ja olisikin kokenut rahan hyödyllisemmäksi. “170 euroa oli aika kallis hinta kynsisaksista,” kommentoi eräskin äiti. Vaikka pakkauksen ottamista usein perustellaan taloudellisesti kannattavana, eräs äiti jopa kommentoi, että vähävaraisena oli pakko ottaa rahallinen avustus, koska se oli paljon tärkeämpi tuki kuin vaatteet ja tarvikkeet.

“Pidän ideasta.” “Siinä on vaan se juttu, että saa sen pakkkauksen hypisteltäväksi.” “Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, että pakkaus kannattaa ottaa jo pelkästään kynsisaksien takia.” “Halusin laatikon ja makuupussin muistoksi lapsilleni.” Muun muassa tällaisten syiden takia ihmiset ovat päättäneet ottaa äitiyspakkauksen. Kun itse olin vuonna 2016 pitkän lapsettomuustaipaleen jälkeen vihdoin raskaana, en muista, että olisin edes harkinnut äitiyspakkauksen ottamatta jättämistä. Olihan se odotettu ja toivottu hetki, tärkeä siirtymäriitti minullekin. Väitänkin, että yksi syy sille, että niin moni yhä tahtoo ottaa äitiyspakkauksen siitäkin huolimatta, että oman ja tuttavapiirini kokemuksen mukaan vauvatarviketta ja -vaatetta tulvii vauvaperheeseen ovista ja ikkunoista on siinä, että äitiyspakkaus on saavuttanut niin ikonisen aseman. Äitiyspakkauksen kautta tuleva vanhempi saa kokemuksen, että yhteiskunta odottaa ja arvostaa tulevaa vauvaa yhtä paljon kuin hän itse. Arvaatkin varmaan, että vuonna 2020 syntyneelle toiselle lapsellemme emme ottaneet äitiyspakkausta. Syynä oli paitsi se, että emme tarvitse emmekä halua hankkia uusia vaatteita, mutta myös se, että mielikuvani äitiyspakkauksen vastuullisuudesta olivat murentuneet edellisenä vuonna.

Tammikuussa 2019 yritysvastuujärjestö Finnwatch julkaisi raportin, jonka mukaan monen äitiyspakkauksesta löytyvän tuotteen tuotantoketjussa ilmeni vakavia puutteita työelämän oikeuksien toteutumisessa. Kaikista pakkauksen tuotteista eivät niiden valmistajat edes olleet suostuneet antamaan tietoa tuotanto-olosuhteista. Valtaosa pakkauksen tuotteista oli tuolloin valmistettu halpatyömaissa kuten Kiinassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa (ja on itse asiassa edelleen). Ei siis ollut suoranainen yllätys, että tuotantoketjuista paljastui ihmisoikeusrikkomuksia. Tuolloin Kelan tärkein kilpailutuskriteeri oli hinta, joten on selvää, että halpa hinta ei pitänyt sisällään vastuullisuutta.

Sittemmin äitiyspakkaus on ottanut pieniä askeleita vastuullisempaan suuntaan ja Kela on hienosti ottanut sekä asiakaspalautteen että Finnwatchin esiin nostamat ongelmat huomioon. Minun silmissäni tuo vuoden 2019 vastuullisuusraportti löi kuitenkin äitiyspakkaukseen ikävän leiman. Jos elämän tasa-arvoisten lähtökohtien lippua kantava äitiyspakkaus on valmistettu ihmisoikeuksia riistäen, niin onhan se aikamoinen globaalin tasa-arvon irvikuva. Toisaalta yksin Kelaa vastuullisuusfloppauksesta ei voi syyttää, sillä vielä kolmisen vuotta sitten ei vaatteiden tai tuotantoketjujen vastuullisuudesta puhuttu siinä määrin kuin nyt. Kunnollisia kriteereitä tai prosesseja arvoketjun vastuullisuuden arviointiin ei yksinkertaisesti ollut olemassa eikä valtion laitosten hankintalaki antanut minkäänlaista painoarvoa sosiaaliselle vastuulle. Nyt työ vastuullisuuden eteen onneksi etenee, mutta Finnwatchin mukaan hyvin hitaasti. Ympäristönäkökulmat on jo jokseenkin hyvin huomioitu äitiyspakkauksen tuotteissa, mutta sosiaalisen vastuun osalta on vielä paljon tehtävää.

Äitiyspakkauksen makuupussi on ollut meidän perheen suosikkituote. Näitäkin löytyy käytettynä kirpputoreilta sekä alkuperäisessä asussaan että tuunattuna.

Ympäristönäkökulmien osalta Kela on petrannut siten, että pakkauksen tuotteista suurin osa on jo luomupuuvillaa ja myös kierrätysmateriaaleja on käytetty joissakin tuotteissa. Myös tuotteiden määrää on vähennetty ja laatuun panostettu, mikä on tärkeä edistysaskel. Riittävätkö nämä seikat tekemään pakkauksesta ympäristön kannalta kestävän? Mielestäni ei. Ongelman ydin ei ole materiaaleissa eikä nykyinen tapamme kuluttaa vaatteita muutu kestäväksi, vaikka vaihtaisimme kaiken materiaalin luomupuuvillaan. Isoin vaatteisiin ja kaikkeen muuhunkin kulutukseen liittyvä ongelma on ylikulutus. Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät ja kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa. Olen sitä mieltä, että äitiyspakkaus osaltaan tuottaa maailmaan lisää tavaraa, jota on liikaa jo nyt.

Suomessa syntyy vuosittain noin 45 000 vauvaa ja kaksi kolmasosaa perheistä ottaa äitiyspakkauksen. Tämä tarkoittaa, että äitiyspakkauksia jaetaan vuosittain noin 30 000 kappaletta. Suurin osa pakkauksen tuotteista ehkä(!) tulee käyttöön ja kiertää useissakin perheissä tai useammalla vauvalla, mutta mukana on aina tuotteita, jotka eivät syystä tai toisesta päädy käyttöön. Ne eivät ole sopivan mallisia omalle lapselle, kuosi tai väri ei miellytä tai ulkovaatteiden tapauksessa vaate on sopivan kokoinen vääränä vuodenaikana. Ihan jo Toria selaamalla tai UFFissa pistäytymällä huomaa, että äitiyspakkauksen tuotteet ovat osittain ongelmajätettä. Monen lastenvaatekirppiksen säännöissä jopa kielletään äitiyspakkauksen vaatteiden myynti eikä niitä välttämättä saa kierrätysryhmissä tai -palstoilla annettua eteenpäin edes ilmaiseksi. Kuvaavaa on, että äitiyspakkauksen tuotteet liikkuvat parhaiten eteenpäin roskalavaryhmissä. Tästä näkökulmasta en pidä liioiteltuna väitettäni siitä, että äitiyspakkauksen tuotteet ovat ongelmajätettä. Jotkut keskustelunavauksiini kommentoineista kertoivat säästävänsä osan tai kaikki pakkauksen vaatteet muistoksi lapselle. Sinänsä kiva ajatus, mutta vaatteet ansaitsisivat päästä käyttöön mahdollisimman monta kertaa. Toivottavasti lapset aikuisina arvostavat säilöttyjä muistoja. Ainakin tekstiilien materiaalikierrätys on siihen mennessä kehittynyt niin, että tekstiilit voi kierrättää uudelleen raaka-aineeksi nykyistä helpommin, jos muistot osoittautuvatkin enemmän rasitteeksi kuin arvokkaaksi perintökalleudeksi.

Suomen Tekstiili- & Muoti ry julkaisi juuri selvityksen, jonka mukaan tekstiilialan hiilijalanjälki voidaan puolittaa tuplaamalla vaatteiden käyttöikä. Käyttöiän pidentämisen näkökulmasta vauvanvaatteiden kohdalla haasteeksi tulee se väistämätön tosiasia, että yhdellä lapsella yhden vaatteen käyttöikä on väkisinkin hyvin rajallinen. Ajatellaanpa vaikka äitiyspakkauksen toppahaalaria. Se hyvässä tapauksessa mahtuu vauvalle ehkä muutaman kuukauden ajan, jos haalari ylipäätään sattuu olemaan oikeaan vuodenaikaan vauvalle sopiva. Kun äitiyspakkauksia jaetaan vuosittain noin 30 000 kappaletta, on viimeisen kymmenen vuoden aikana äitiyspakkauksen haalareita siis valmistettu ja jaettu suomalaisiin lapsiperheisiin yhteensä 300 000 kappaletta. Koska pienen vauvan ulkohaalari ei käytännössä kulu ollenkaan, pitäisi kaikkien näiden 300 000 haalarin olla edelleen lähes priimakunnossa. Niistä riittäisi yksi second hand -haalari jokaiselle Suomessa syntyvälle vauvalle seuraavien noin kuuden vuoden ajaksi, jos vauvoja syntyisi 50 000 vuodessa. Mietinkin, missä ne kaikki haalarit ovat…? Lojumassa ihmisten varastoissa, poltettu energiaksi, dumpattu hyväntekeväisyysorganisaation tai tekstiilikierrätyksen kautta jonkun muun huoleksi? Puhumattakaan niistä kaikista muista pakkauksen mukana tulleista vaatteista, miljoonista pienistä bodeista ja potkuhousuista. Kun ottaa huomioon, miten paljon energiaa, työvoimaa ja luonnonvaroja jokaisen vaatteen valmistamiseen käytetään, on suorastaan rikollista, jos vaate päätyy poltettavaksi vain muutaman käyttökerran jälkeen.

Yksi iso tekijä, joka ruokkii jatkuvaa tarvettamme kuluttaa ja toisaalta lyhentää vaatteiden käyttöikää, on muoti. Arvaatko, miltä vuodelta alla oleva äitiyspakkaus on? Kun katsot alarivin vaatteiden värimaailmaa, pysähdy hetkeksi miettimään, pukisitko nämä vaatteet nyt syntyvälle vauvallesi.


Jos vastasit kyllä, niin hienoa! Väitän, että vaatevalintojasi eivät ohjaile muodin vaihtuvat virtaukset vaan ennemminkin toiminnallisuus ja ekologisuus tai sitten satut vain pitämään retroväreistä. Kuvan äitiyspakkaus ei ole oikeasti mitään retrokamaa vaan vuodelta 2015, mutta tuotteet valitettavasti näyttävät jo näin kuusi vuotta myöhemmin jotenkin, noh, vanhanaikaisilta – mikä on tietysti ihan järkyttävää. Vaikka äitiyspakkausta kehitetään jatkuvasti siihen suuntaan, että tuotteet olisivat pitkäikäisiä ja laadukkaita, niin lastenvaatetrendeille ei Kelakaan mahda mitään. Niin surullista ja pinnallista kuin se onkin, vanhat äitiyspakkauksen vaatteet eivät muutaman vuoden kuluttua kelpaa juuri kenellekään, olivat ne kuinka kestäviä ja käytännöllisiä hyvänsä, mikä jälleen tukee sitä väittämääni, että niistä tulee ennen pitkää ongelmajätettä, vaikka käyttöikää olisi vielä jäljellä vaikka kuinka.

Lisäksi vanhemmat tykkäävät käyttää lapsillaan eri tyyppisiä vaatteita ja äitiyspakkaus on aina kompromissi. Vaikka suurin osa pakkauksen tuotteista tulisikin käyttöön ainakin kerran, niin yksikin vaate, joka tuotetaan eikä päädy käyttöön, on tuotettu turhaan. Nykyään ongelmaa on pyritty ennaltaehkäisemään sillä, että tietyt tuotteet valitaan pakkaukseen yleisöäänestyksen kautta. Näin kuosit miellyttävät toivottavasti valtaosaa käyttäjistä. Suurimmassa osassa perheitä kuitenkin pakkauksen tuotteista osa jää käyttämättä erilaisista syistä. Ekokriisin yhä vain syventyessä meillä ei todellakaan olisi varaa tuottaa yhtäkään turhaa vaatetta. Paitsi että tekstiiliteollisuus tuottaa päästöjä jopa enemmän kuin kaikki maailman laiva- ja lentoliikenne yhteensä, se kuluttaa valtavan määrän luonnonvaroja. Yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu noin 2500 litraa vettä, luomupuuvillaan jopa tätäkin enemmän, ja yhden vaatekilon valmistaminen vaatii kolme kiloa kemikaaleja. Nuo kemikaalit päätyvät usein kuormittamaan tuotantoalueiden vesistöjä, jos jätevesien puhdistus on heikolla tolalla. Lisäksi tekstiiliteollisuuteen kietoutuu paljon sosiaalisia ongelmia, globaalia epätasa-arvoa ja jopa pakkotyötä.

Äitiyspakkaus on tietenkin vain häviävän pieni osa globaalin tekstiiliteollisuuden kokonaisuutta, joten onko tähän nyt mielekästä takertua? Ajattelen, että jos nykypäivänä ei ole osa ratkaisua, on väistämättä osa ongelmaa. Ajatus siitä, että äitiyspakkaus on niin pieni osa isossa kokonaisuudessa, ettei sillä ole merkitystä, on vähän sama kuin ettei suomalaisten ilmastoteoilla ole merkitystä, kun suomalaiset muodostavat niin mitättömän osan maapallon väestöstä. Kaikella on merkitystä ja ajattelen, että äitiyspakkaus on juuri osa niitä rakenteita, joita pitäisi ensi sijassa pyrkiä muuttamaan sen sijaan, että vastuu sysätään yksilöille ja kannustetaan vaikkapa harkitsemaan äitiyspakkauksen tarpeellisuutta omalla kohdalla entistä tarkemmin.

Äitiyspakkauksen perustehtävä on kansanterveydellinen; sillä halutaan turvata vauvan perustarpeita sekä auttaa vauvaperhettä alkuun, muistutetaan Kelasta. Kansanterveydellinen tehtävä liittynee enemmän äitiyspakkauksen historialliseen merkitykseen. Minun on nimittäin vaikea uskoa, että vuonna 2021 Suomessa olisi kansanterveydellistä tarvetta laatikolliselle tavaraa ja vaatetta, ainakaan siinä määrin, missä äitiyspakkausta nykyään jaetaan. Väitettäni tukee ammattijärjestäjä Ilana Aallon kokemukset lapsiperheiden tavarahaasteiden äärellä. Vähävaraisissakaan perheissä ongelma ei hänen kokemuksensa mukaan ole tavaran puute vaan haasteet tulevat ihan muualta eikä niitä pääsääntöisesti helpoteta vauvanvaatelahjoituksilla. “Lapsiperheissä hukutaan muutenkin vaatteisiin ja tarvikkeisiin, myös pienituloisissa perheissä, jotka usein saavat toimia hyvätuloisempien kierrätyskeskuksina ja hoitaa tavaratyöt omien voimiensa kustannuksella,” kirjoittaa Ilana Aalto Instagramissa.

11 äitiyspakkauksen toppahaalaria UFFin rekillä.

Miten äitiyspakkausta sitten voisi kehittää entistä vastuullisemmaksi? Saisiko kiertotalousperiaatteita jotenkin ujutettua prosessiin mukaan? Finnwatch kehotti vuoden 2019 raporttinsa yhteydessä Kelaa selvittämään pakkauksen tuotteiden kierrätysmahdollisuutta ja Kela selvittikin asiaa. Noin 40 prosenttia asiakkaista olisi ollut kyselyn mukaan valmis vastaanottamaan ehjiä ja siistejä käytettyjä tuotteita sisältävän pakkauksen. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi myös valmis palauttamaan äitiyspakkauksen ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet, jos palautus olisi ilmaista. Kynnyskysymykseksi ilmeisesti nousi prosessin työläys, sillä Kela esitti toiveen, että joku muu taho lähtisi keräämään, käsittelemään ja kierrättämään äitiyspakkauksia tai yksittäisiä äitiyspakkaustuotteita. Kela itse ilmoitti, ettei aio jatkaa kierrätysäitiyspakkauskonseptin työstämistä.

Mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta on, että äitiyspakkauksen juuret ovat alunperin kiertokoreissa, joihin Mannerheimin Lastensuojeluliitto hankki vauvantarvikkeita lainattaviksi vähävaraisille äideille. Palautettujen kiertokorien vaatteet pestiin ja paikattiin ja kierrätettiin seuraavalle tarvitsijalle. Veikkaanpa, että paikatut vaatteet äitiyspakkauksessa saisivat nykypäivänä aikaan niin valtaisan kohun, että idea lienee syytä kuopata vähin äänin. Kuitenkin juuri tähän kehityssuuntaan meidän pitäisi olla menossa kiireen vilkkaa. On harmillista, että kestovaippa poistettiin äitiyspakkauksesta. Vaikka se ei kaikissa perheissä tullut käyttöön, uskon monena vuonna pakkauksessa olleiden kestovaippojen lisänneen merkittävästi kestovaippojen suosiota ja madaltaneen kynnystä kestovaippojen testaamiseen. Kestovaippa on suurella todennäköisyydellä myös äitiyspakkauksen tuotteista se, joka on saanut eniten käyttökertoja, sillä pakkauksen vaipat ovat edelleen kysyttyä tavaraa kestovaipparyhmissä. Yhdelläkin lapsella yksittäinen vaippa saattaa saada jopa sata käyttökertaa ja vaipat kiertävät parhaimmillaan vuosikausia perheestä toiseen. Kestovaipan palauttaminen pakkaukseen olisi hieno kiertotalousteko.

Äitiyspakkauksen pupu on ollut esikoisemme tärkein unitelu.

Olisi upeaa, jos minulla olisi tarjota täydellinen suunnitelma äitiyspakkauksen korvaamiseksi tai kehittämiseksi, mutta valitettavasti niin pitkälle en ole pohdinnoissani päässyt eikä se liene minun tehtävänikään. Näen silti tärkeäksi, että pakkauksen nykymuotoon liittyvistä ongelmista keskustellaan. Minun näkemykseni mukaan ainakin sisävaatteiden määrää voisi pakkauksesta karsia reippaalla kädellä ja panostaa laadukkaaseen (kierrätysuntuva-)toppapukuun. Makuupussi taitaa olla pakkauksen monikäyttöinen ikisuosikki, joten sen säilyttäisin. Muiden tuotteiden kohdalla – kirja, kynsisakset, kylpylämpömittari jne. – olisi kätevää, jos perheet voisivat nettilomakkeesta rastittaa tarvitsemansa tuotteet. Ehkä pakkaus voisi myös olla maksullinen jonkin tulorajan ylittäville perheille ihan vain siksi, että se saattaisi karsia pakkauksen pelkästä saamisen ilosta ottavien määrää. Mielestäni on kuitenkin myös uskallettava tarkastella sitä vaihtoehtoa, että äitiyspakkauksen jakelu lopetettaisiin kokonaan. Uskoisin, että äitiyspakkaukseen käytettävillä miljoonilla voisi tarjota perheille jotain aidosti hyödyllistä ja hyvinvointia lisäävää, kuten kotihoidon palveluita, synnytysvalmennusta tai muuta vastaavaa.

Vaikka jokin asia olisi historian saatossa ollut mitä loistavin idea, ei se tarkoita, että maailman muuttuessa sen merkitys ei voisi muuttua. Soiden ojittaminen ja kivihiilen polttaminenkin ovat aikanaan olleet edistyksellisiä keksintöjä. Alleviivaan vielä, että en missään tapauksessa halua heikentää minkäänlaisia sosiaalietuuksia etenkään vähävaraisilta. On olemassa joukko ihmisiä, joille äitiyspakkaus on paitsi symbolina tärkeä myös sisältönsä puolesta arvokas lahja. Toisaalta on olemassa vielä isompi joukko ihmisiä, joille äitiyspakkaus on symbolina kiva, mutta sisältönsä puolesta lopulta yhdentekevä. Olisikin siis aika miettiä, kenen tarpeiden pohjalta pakkausta kehitetään ja mihin suuntaan eikä tehtävä tietysti ole helppo, koska aina joku joutuu häviäjäksi. Lapsiperheet tarvitsevat tukea, mutta apua tarvitsee myös ekokriisin kourissa kamppaileva planeetta.

Planetaarisen vaatekaapin Aku kirjoitti julkaisussaan Instagramissa: “Olemme saavuttaneet pisteen, jossa nyt syntyvien lasten tulevaisuus on uhattuna. Maapallo lämpenee ja elinolosuhteet heikkenevät. Emme voi jatkaa kuluttamista kuten tähän asti ja on erityisen surullista, että äitiyspakkaus, jonka tehtävä on tukea lapsia elämän alussa, itse asiassa heikentää lapsen selviytymisen edellytyksiä maapallolla.” Kunpa asiat olisivatkin niin hyvin, että hyvän elämän lähtökohdat mahtuisivat pahvilaatikkoon. Kun näin ei ole ja olemme ihmiskuntana matkalla kohti globaalisti heikkeneviä elinolosuhteita, on jokaista kriisiä ruokkivaa rakennetta uskallettava katsoa silmästä silmään ja oltava valmis radikaaleihinkin korjausliikkeisiin. Vain siten voimme aidosti tarjota nyt syntyville lapsille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään.

Tuhon merkit ovat jo täällä

”Toivon antaminen olisi rikollista, kun minkäänlaista toivoa ei ole näköpiirissä.”

 – Elokuvaohjaaja Rahul Jain –

Mustana marraskuisena iltana mustalla viikolla mustan perjantain aattona oli oivallinen hetki käydä katsomassa kutsuvierasensi-illassa Rahul Jainin elokuva Invisible Demons – Tuhon merkit. Intian Delhiin sijoittuva dokumentti maalaa katsojan silmien eteen sairaan kauniin visuaalisen maailman. Samaan aikaan se näyttää, kuinka sairaalloisen rumaksi olemme maailmamme muokanneet.

Säännösteltyä vettä, hirmuhelteitä, muovia jäystäviä lehmiä, roskavuoria, myrkyllisenä vaahtoava joki, ilmansaasteita, jotka sairastuttavat ja tappavat, lapsia hengittämässä vaarallisia pakokaasuja, ihmisiä happinaamareissa. Tavallisia kansalaisia, jotka toivovat ja ansaitsevat enemmän. Päättäjät jossain piilossa, ajamassa omia tai lopulta ei kenenkään etuja.

Täältä Suomesta käsin voisi elokuvan katsottuaan äkkiseltään ajatella, että meillä on asiat kuitenkin hyvin. Pinnalta katsottuna siltä ehkä näyttääkin. Intialaiseen suurkaupunkiin verrattuna vesistömme ovat puhtaita – vielä. Juomavettä ei tarvitse säännöstellä – vielä. Meillä ei ole koettu täysin sietämättömiä hellejaksoja – vielä. Koskematonta luontoakin löytyy – vielä. Delhiä ympäröivät suuret kukkulat ovat kaatopaikkoja. Ajatuskin puistattaa. Miten ihmiset saavat päähänsä tehdä roskista vuoren kaupungin liepeille? Ei Suomessa tulisi kuuloonkaan! Puolisoni muistuttaa, että nykyään kauniisti maisemoitu Vuosaaren huippu on entinen kaatopaikka. Se, mikä ensin tuntuu mahdottomalta toiminnalta meidän yhteiskunnassamme, onkin ihan arkista lähihistoriaa.

Kaikki ei ole sitä, miltä pinnalta näyttää. Nykyisenlaista infrastruktuuria ei ole meilläkään aina ollut eikä kehitys ole tapahtunut ilman fossiilisia polttoaineita ja luonnon uhraamista. Meidän hyvinvointimme hintaa maksetaan siellä, missä ilmastokriisin vaikutukset jo näkyvät jokapäiväisessä arjessa. Aivan kuten Intiassa, on meilläkin poliitikoilla suuret puheet ja pienet teot eikä suurinta osaa puolueista ilmastotoimet edes kiinnosta. Julistetaan ilmastohätätiloja, mutta julistukset eivät johda hätätilan mukaisiin päätöksiin. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on edelleen nelinkertainen kestävään tasoon nähden ja kulutamme luonnonvaroja lähes neljän maapallon edestä. Vaikka päälle päin Suomi voi näyttää hoitaneen asiat paremmin kuin Intia ja näin halutaan myös sekä omille että muiden maiden kansalaisille ja päättäjille uskotella, niin totuuspohjaa näillä väittämillä ei ole. Dokumentti kysyykin aiheellisen kysymyksen: miksi haluamme niin kovasti kehittyä, jos kehitys näyttää tältä?

Tuhon merkit ovat jo kaikkialla. Toisaalla ne ovat vielä niin huomaamattomia, että ne voi ajoittain unohtaa. Mutta eivät ne mihinkään katoa, vaikka emme niitä aktiivisesti ajattelisi.

Elokuva ei tuonut toiveikasta viestiä, kuten ilmastodokumenteilla on ollut tapana. Miksi olisikaan? Toivo syntyy teoista, ja niitä tekoja odotellessamme kuljemme yhä vain kohti mustempia aikoja.

Mitä on vastuullinen asuminen?

Kaupallinen yhteistyö // BoKlok

Kun pohditaan, mistä yksilön hiilijalanjälki koostuu, on asuminen yksi merkittävimmistä osa-alueista. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä asuminen haukkaa noin neljänneksen. Halusinkin päästä BoKlok-kotilomailuni yhteydessä kertomaan siitä, mitä meistä kunkin on mahdollista tehdä omia asumisen päästöjä pienentääkseen.

Jos muuttaa uuteen taloon tai päättää jopa rakennuttaa oman talon, on puurakentaminen ympäristön kannalta paras vaihtoehto. BoKlok on Ruotsissa laskenut, että BoKlok-talojen hiilidioksidipäästöt ovat jopa puolet pienemmät verrattuna vastaavien muista rakennusmateriaaleista rakennettujen asuintalojen keskiarvoihin. Lisäksi puurakennus toimii myös hiilivarastona koko elinkaarensa ajan.

BoKlok Tuusulan Tähtipolku

Asuntoasioita pohtiessa ja erityisesti uutta kotia etsiessä on tärkeää kiinnittää huomiota neliöiden määrään. Kukapa meistä ei olisi haaveillut isommasta kodista, kun tuntuu, että tavaraa pursuaa joka paikasta, vaikka kuinka yrittäisi karsia. Asuntojen koot ovatkin viime vuosikymmeninä jatkuvasti kasvaneet, vaikka taloudessa asuvien henkilöiden määrä on pienentynyt. Yhtenä syynä isompiin asuntoihin on paisunut tavaramäärä. Energiankulutuksen kannalta isommat neliöt tarkoittavat suurempaa energiankulutusta. Asumisen hiilijalanjälkeä onkin helppo pienentää tehokkaalla tilankäytöllä ja fiksuilla tilaratkaisuilla – ja myös vaikka sitä tavaraa karsimalla. Me asuimme Tähtipolulla 61 neliön asunnossa, joka tuntui reippaasti kokoaan tilavammalta. Toki nautintoa lisäsi se, että nurkissa ei pyörinyt yhtään ylimääräistä tavaraa.

BoKlokin asunnoissa ei ole lainkaan huoneistokohtaisia saunoja vaan taloyhtiössä on asukkaiden yhteiskäytössä tilava sauna. Tämä jos mikä on fiksua tilankäyttöä! Sitä paitsi on ihan luksusta lähteä kotoa saunomaan. Tähtipolussa asukkaat pääsevät nauttimaan löylyistä pihasaunassa. Ne muutamat askeleet pihan poikki auttavat irtautumaan arjen pyörityksestä ja tekevät saunahetkestä spesiaalin. Yhteissaunassa on myös tilaa hengittää, löhötä, loikoilla ja rentoutua ihan eri tavalla kuin asunnon kylpyhuoneen yhteyteen rakennetuissa pikkusaunoissa. Tuusulan Tähtipolun saunarakennuksesta löytyy lisäksi kerhohuone, joka on sisustettu työskentelytilaksi. Kolmen työpöydän ääressä mahtuu hyvin pitämään etätoimistoa, mikä on varmasti tervetullutta nyt, kun etätyöskentely lienee tullut jäädäkseen. Tällaisia joustavia yhteiskäyttötiloja toivottavasti suunnitellaan taloyhtiöihin jatkossa yhä enemmän.

Vaihtaisin omassa asunnossamme sijaitsevan pikkusaunan milloin tahansa tilavaan pihasaunaan.

Meillä oli muuten edellisessä kodissamme – pienessä kymmenen asunnon kerrostalossa – saunavuorojen suhteen käytössä sellainen systeemi, että saunavuoro merkittiin vihkoon ja kukin sitten laittoi saunan lämpenemään silloin, kun sinne tahtoi mennä. Tämä toimi loistavasti eikä tällöin ainakaan käynyt niin, että sauna olisi seisonut tuntikausia kuumana ilman saunojia, kuten vakiovuorojen kanssa voi joskus käydä. Eli suosittelen kokeilemaan tällaista etenkin pienissä taloyhtiöissä! Erinomaista oli se, että saunaan pääsi aina silloin, kun tahtoi eikä saunominen ollut päivämäärään ja kellonaikaan sidottua. Laskutus tapahtui jälkikäteen varauskalenterin mukaisesti. 

Mikäli asunnon lämmitykseen pystyy vaikuttamaan, on maalämpö ekologisin vaihtoehto. Tuusulan Tähtipolun asuinalueella Rykmentinpuistossa on kaukolämpöverkosto. Kaukolämpö onneksi kovaa vauhtia vihertyy ja monesti kaukolämpöyhtiöiltä on valittavissa uusiutuva kaukolämpötuote. Heittäisin kuitenkin ilmoille toiveen rakennuttajien suuntaan, että maalämpöä suosittaisiin enemmän, sillä vaikka sen rakennusaikaiset kustannukset olisivat korkeammat, maksaa se edullisilla käyttökustannuksillaan itsensä ajan myötä takaisin ja tuo asukkaille selvää säästöä. Ja ilmastokin kiittää.

Rykmentinpuisto, Tuusula

Hyvällä energiatehokkuudella, huolellisella eristyksellä ja tiivistyksellä sekä lämmön talteenottojärjestelmällä saadaan aikaan energiaa säästävä koti. Jokaisen asukkaan on myös hyvä muistutella itselleen, että talvella ei tarvitse sisätiloissa pärjätä t-paidalla ja shortseilla vaan silloin vedetään ylle villasukkaa ja villapaitaa ja pidetään lämpötila korkeintaan 21 asteessa, makuuhuoneissa mieluusti vielä pari astetta viileämpänä.

Ruotsissa kaikkiin BoKlok-taloihin asennetaan aurinkopaneelit. Suomessa kehitystä on hidastanut lainsäädäntö, joka ei ole mahdollistanut tuotetun sähkön hyödyntämistä asunnoissa. Nyt lainsäädäntö on onneksi muuttunut ja BoKlokin Tapaninkylään rakentuvaan kohteeseen on tulossa aurinkopaneelit. Toivottavasti nämäkin ratkaisut yleistyvät nyt, kun laki on päivittynyt tukemaan muutosta. Ruotsin Malmössä BoKlok testaa jo pilottiprojektina omavaraista taloa, jossa sekä lämmitys että sähkö tuotetaan aurinko– ja tuulivoimalla.

Asuinpaikkaa pohtiessa kannattaa tietysti aina miettiä myös sitä, miten kulkemiset töihin, harrastuksiin, ruokaostoksille ja muihin pakollisiin menoihin hoituu. Vaikka liikkuminen ei suoranaisesti liity asumisen päästöihin, on fiksulla ja itselle sopivalla asuinpaikan valinnalla mahdollista pienentää tuntuvasti omia liikkumisen päästöjä. Asumispäätöstä tehdessä kannattaakin ehdottomasti ottaa huomioon, mahdollistaako asuinpaikan sijainti arjessa pärjäämisen mahdollisimman vähäisellä auton käytöllä tai jopa kokonaan ilman autoa. Tuusulan Tähtipolulla polkupyörille on rakennettu iso katos, kun taas autot saavat olla taivasalla. Tämä on suunnittelua, jota minä arvostan.

Pikku juttu asumisen hiilijalanjäljen kokonaiskuvassa, mutta iso merkitys arjen sujuvuuden kannalta on riittävät tilat jätteiden lajittelulle niin asunnossa kuin taloyhtiön jätepisteellä. Asunnon roskiskaapissa on hyvin toimiva, tilava jätevaunu ja omasta pihasta löytyy jäteastiat kaikille kotitalousjätteille. Mahtavaa! Tällaisessa taloyhtiössä ei kukaan voi keksiä tekosyitä olla lajittelematta jätteitään.

Tuusulan Tähtipolussa minua miellytti korttelipiharatkaisu. Neljän luhtitalon keskelle jää suojaisa sisäpiha. Pieni leikkipaikka, pöytäryhmä ja viljelylaatikot luovat kivaa yhteisöllistä tunnelmaa. Rykmentinpuiston ympäristöstä viihtyisän tekee isot viljelypalstat, mieletön leikki- ja liikuntapuisto ja maisemointi vesielementteineen. Keskustan palvelut ovat vartin reippaan kävelyn päässä ja pyörällä sinne polkaisee hetkessä.

Puustellinmetsän leikki- ja liikuntapuisto on yksi hienoimmista näkemistäni puistoista.

Asumisen vastuullisuus ei tietenkään rajoitu pelkästään ympäristöasioihin. Myös sosiaalinen vastuu on tärkeää. BoKlokin periaatteena on alusta asti ollut tarjota ympäristötehokasta omistusasumista hyvien kulkuyhteyksien äärellä keskituloiselle yksinhuoltajalle ja edistää siten asumisen tasa-arvoa. Hieno periaate! Lisäksi asunnon BoKlok-asunnoissa ostamisen stressiä vähentää se, että osto-oikeudet arvotaan kaikkien kiinnostuneiden kesken valmiiksi ilmoitetun hinnan perusteella eikä asunnot mene sille, joka on nopein ja jolla on paksuin lompakko.

Tuusulan Tähtipolulla oli ihanaa lomailla! Neljävuotias esikoiseni unohti kolmen päivän aikana, miltä meidän oma koti näyttää. Minäkin kotiuduin väliaikaisasuntoon niin hyvin, että olisin mieluusti jatkanut kotilomailua vaikka toisenkin viikon.

Lisää vinkkejä energiatehokkaaseen asumiseen löydät täältä. BoKlokin vastuullisuudesta pääset lukemaan lisää täältä.

BoKlok on erilainen asumisen konsepti, jonka ovat kehittäneet yhteistyössä Skanska ja IKEA. Yhdessä rakennamme fiksuja ja ympäristötehokkaita koteja
ihmisille, jotka haluavat asua hyvin omassa kodissaan niin, että rahaa riittää vielä muuhunkin.

Vaikuttaja – vaikuta!

Voit kuunnella blogitekstin tästä.

Minä rakastin jo kauan sitten kuopattua ruotsalaistiliä Aningslösa Influencers, joka nosti tikunnokkaan julkkisten lentomatkojen tuottamia päästöjä. Mielestäni pienelle syyllistyksellekin on joskus paikkansa, koska päätä on tungettu niin pitkään ja niin syvälle pensaaseen tosiasioista välittämättä. Ja jollain keinolla ihmiset pitää saada heräämään.

Kun mietin keinovalikoimaa ihmisten herättelyyn, näen vaikuttajakentässä valtavan hyödyntämättömän potentiaalin. Eikä tietenkään pelkästään maksetuissa mainoksissa, vaikka sellainenkin kampanja olisi törkeän kova, jossa vaikuttajat aidosti sitoutuisivat tekemään pitkäaikaista, normeja ja asenteita muokkaamaan pyrkivää sisältöä. Mutta en puhu nyt maksetusta vaikuttajamarkkinoinnista vaan vaikuttajien tuottamasta ei-kaupallisesta sisällöstä. Some on valitettavasti pullollaan vaikuttajia, jotka eivät varmasti ikinä ole suoneet pienintäkään ajatusta arvomaailmalle, jota kanavallaan edistävät. Kestämättömän elämäntavan edistäminen onkin somessa enemmän normi kuin poikkeus. Mutta uskon ja toivon, että näin ei tule jatkumaan, koska se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Kun liekit nuolevat kotimme seiniä, kuka silloin enää kiinnostuu halpisvaateketjun alekoodeista? Tai kun Suomi on pian niitä harvoja paikkoja, joissa kesällä vielä kykenee nauttimaan ulkoilmasta saamatta lämpöhalvausta tai talvella kokemaan lumen riemuja, niin kuka kaipaa “go before it’s too late” -kehotuksia? Ne ajat alkavat olla historiaa ja joka ei sitä suostu tajuamaan ripustautuu menneeseen kuin kepulainen lihaministeri.

Henkilökohtaisesti minua ei yhtään sytytä sellainen feelgood-some, jossa ei tehdä muuta kuin hehkutetaan omaa onnea ja elämän ihanuutta. Maailman ollessa kirjaimellisesti tulessa tuntuu vastuuttomalta ja itsekeskeiseltä päivästä ja viikosta toiseen tuupata oma feedi ja stoorit täyteen toitotusta siitä, kuinka onnellisen elämän avaimet löytyvät omasta hyvinvoinnista. Kun itse voi hyvin, kaikki on hyvin, on aika petollinen ja omahyväinen tapa ajatella. Onhan siinä vähän totuuttakin, koska ikäviltä asioilta silmät ummistaessa maailma tietysti näyttää upealta ja kauniilta, mutta jos oman kuplan sisään ei ikinä mahdu maailmassa vallitsevaa eriarvoisuutta, sortoa, valkoista ylivaltaa ja ekokriisin aiheuttamaa eksistentiaalista uhkaa – sitä tosiasiaa, että ekokriisi tappaa niin ihmisiä kuin muunlajisia joka ikinen päivä – niin mielestäni tällainen feelgood saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Ei meidän kaikkien tarvitse olla henkeen ja vereen aktivisteja, mutta laiska re-postailukin on parempi kuin totaalinen hiljaisuus. Minunn sormeni ainakin on alkanut herkästi klikkaamaan unfollow, jos jokin tili ei tarjoa muuta kuin näennäissyvällisiä, mutta pinnalliselta haiskahtavia hyvän olon päivityksiä. Joillekin ne voivat olla voimauttavia, mutta itse en saa niistä mitään irti. 

Pelottavasti tuossa skenessä on tuntunut myös alkavan itää tiedevastaisuus, transfobisuus, perinteisten sukupuoliroolien pönkitys sekä oman vapauden ja omien oikeuksien asettaminen yhteisen hyvän yläpuolelle. Tieteen kyseenalaistamiseen riittää se, että on tutkaillut itseään ja löytänyt vastauksen sisältään, “koska tärkein totuus on se, minkä itse tunnet oikeaksi”. Tämä alkaa olla jo vaarallista, sillä näen sen ruokkivan yhteiskunnallista sekasortoa ja kuilun rakentamista eri tavoin ajattelevien välille. Jos ajatellaan, että ilmastokriisikin johtuu vain siitä, että yksilöt kokevat tuhoa sisällään, niin tuskin on kauheasti motivaatiota alkaa tehdä mitään kriisin tieteellisesti todistetuille juurisyille. Nämä oman totuuden julistajat myös kiihkoilevat ja peräänkuuluttavat herätyksen tarvetta samaan tapaan kuin minä täällä. Toisen joukon totuudet vaan rakentuvat salaliittoteorioille ja toisen vertaisarvioiduille tieteellisille julkaisuille. Minkä viestin sanansaattajia me tarvitsemme ihmiskunnan suurimman kriisin edessä lisää? No, ei tästä aiheesta enempää, mutta haluan vaan muistuttaa, että jokainen tykkäys ja jako näille tieteenvastaisille vaikuttajille vie meitä kauemmas tieteen kuuntelemisesta. Ja mikään vaihtoehtoinen huuhaapropaganda ei meitä nyt pelasta, ei vaikka tilaisit symppikseltä, asioita sydämessään tutkineelta vaikuttajalta kuinka voimauttavan kirjekurssin.

Kun vaikuttaja lähtee yhteistyömatkalle Kreikkaan mittaushistorian kuumimpana kesänä mainitsematta sanallakaan maassa roihuavia maastopaloja, osallistuu lihansyönnin edistämiseen tai viikosta toiseen jakelee Bubbleroomin alekoodeja, ei voi kiistää, etteikö hänen työnsä kiihdyttäisi ilmastokriisiä. Olemme siinä pisteessä, että jokainen yritys, joka ei aktiivisesti pyri hillitsemään ilmastokriisiä, kiihdyttää sitä. Somevaikuttajatkin voidaan yrittäjinä lukea yrityskategoriaan. “Maailma on muuttunut ja sen pitää näkyä myös siinä, miten yritykset toimivat,” sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola. “Joko yrityksesi tuottaa ratkaisuja ekologisen kriisin ratkaisemiseen tai se on osa ongelmaa.” Voikin pohtia, millä logiikalla someyrittäjä olisi jotenkin eri asia?

En tahdo jättää vaikuttajuutta vain työkseen somevaikuttajina toimivien kontolle vaan lasken vaikuttajiksi ihan kaikki, joilla on somessa tuhansia seuraajia. Muusikot, näyttelijät, urheilijat ja kirjailijat ovat kaikki vaikuttajia, jos heillä on yleisö, joka heitä kuuntelee.

Onko sitten epäreilua vastuuttaa vaikuttajia, jotka kuitenkin ovat myös yksityishenkilöitä, kun samaan aikaan perinteinen media jatkaa ekokriisin pitämistä marginaalissa? Tavallaan kyllä, mutta olisi whataboutismia osoitella sormella vain jotakin toista ongelmaa ja sulkea silmänsä toiselta.

Entäs sitten, jos kuitenkin syö silloin tällöin lihaa? Onko tekopyhää, jos somessa näkyy vain vegeruokia? Entä jos itsekin joskus ostaa pikamuotia, eikö silloin voi ihan hyvin tehdä myös yhteistyötä pikamuotifirmojen kanssa? Tai jos käy ulkomailla, niin eikö siihen ole fiksua yhdistää yhteistyö lentoyhtiön kanssa, jos sellaista mahdollisuutta on tarjottu? Mielestäni siinä on vissi ero, tekeekö asioita ns. omassa elämässään yksityishenkilönä vai saako tekemisestään rahaa. Pointti on se, että jokainen saa ilman muuta elää sellaista elämää, siis nimenomaan yksityiselämää, kuin hyväksi katsoo. Mutta kun kehiin astuu kaupallisuus, rahallinen hyötyminen ja jonkin tuotteen tai asian myyminen, olisi valtavan hienoa, jos jokainen vaikuttaja kirkastaisi arvomaailmansa sekä itselleen että seuraajilleen eikä antaisi rahan olla ensisijainen arvo. Puhumattakaan siitä kokonaisuudesta, siitä elämäntavan ideaalista, jota jokainen somepäivitys rakentaa.

En myöskään pidä kaksinaismoralistisena sitä, jos omalta lautaselta löytyy silloin tällöin lihaa, mutta somessa näkyy pääasiassa kasvisruokia. Voihan asian avata seuraajille ja kertoa rehellisesti, että 

hei, mä en oo täydellinen, mutta teen oman osani ja pyrin parempaan ja yritän inspiroida siihen myös muita. Kulissien takana, siellä privaattielämässä, sorrun tyhmyyksiin, mutta eihän meistä kukaan muutenkaan jaa KOKO ELÄMÄÄNSÄ somessa vaan jokainen valitsee yleisön nähtäväksi aina sen pienen osan todellisuutta, jonka tahtoo näyttää. Niin teen minäkin, joten älkää kauhistuko, jos näätte mut joskus ravintolassa syömässä pihviä tai henkkamaukassa ostamassa alushousuja. Olen valinnut, että somessa haluan olla luomassa uusia normeja, koska se on vähintä, mitä voin vaikuttajana tehdä.

Edelleenkin muistutan ja yritän itsekin muistaa, että me kaikki olemme tällä polulla eri kohdissa. Joku on vasta aloittelemassa matkaa ja joku toinen on jo kulkenut pitkän tien, risukossa rämpien, ehkä samalla tehden perässä tulevien matkasta vähän helpompikulkuisen tai ainakin viitoittamalla tietä oikeaan suuntaan. Vastuullisen vaikuttamisen polulle astuminen voi olla tosi rankkaa. Jos profiloituu vastuulliseksi, saattaa käydä niin, että seuraajat edellyttävät överivastuullisuutta ja jokaiseen lillukanvarteen takerrutaan. Eikä kukaan voi eikä jaksa olla sataprosenttisen vastuullinen. Siispä koitetaan tukea ja tsempata toisiamme tällä matkalla, jos huomataan, että jollakin vaikuttajalla on alkanut kyteä halu muuttaa omaa toimintaa. Ei sammuteta sitä liekkiä heti alkuunsa vaatimalla täydellisyyttä.


Kaikkein isoin ja merkittävin vaikutus voisi olla heillä, joilla on paljon nuoria seuraajia. Nuoret vasta etsivät omaa identiteettiään ja somella on valtava vaikutus siihen, millaista elämäntapaa pidetään tavoittelemisen arvoisena. Nuoret kokevat myös paljon ilmastoahdistusta. Jos nuoret näkisivät, ihan tavallisten vaikuttajien kautta, että ilmastohuoli on jaettu huoli, se voisi lieventää ahdistusta merkittävästi. Itse olen ainakin huomannut, että mitä enemmän ilmastosta puhutaan kaikkialla, sitä vähemmän ahdistaa, koska syntyy vähintäänkin mielikuva, että jotain tapahtuu ilmastorintamalla. Pelkkä puhuminen ja mielikuvat ei tietenkään vielä ihmiskuntaa pelasta, mutta jo henkisen jaksamisen buustaaminen on tärkeää. Ei kukaan jaksa taistella paremman maailman puolesta yksin, epätoivoisena ja asennemaailman vastatuulessa. 

Kun kysyin IG-stooreissa, mitä ajatuksia herättää ilmastokriisi ja somevaikuttaminen,  kommentoivat seuraajani esimerkiksi näin:

“En ylipäätään ymmärrä, miksi ihmiset, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia, harvoin käyttää näkyvyyttään mihinkään hyvään.” 

“Olemme sodassa. Miten siitä voi olla puhumatta?”

“Mun on välillä vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla puhumatta ilmastokriisistä.”

Kysyin, ovatko seuraajieni suosikkivaikuttajat ekosomegenren ulkopuolella ottaneet koskaan kantaa ilmastokriisiin. Yli 700 vastaajasta 62 prosentin vastaus oli “ei”. Erittäin yksimielisiä seuraajani olivat siitä, että jokaisen vaikuttajan pitäisi puhua ilmastokriisistä edes joskus. 1140 vastaajasta 97 prosenttia sanoi, että jokaisen pitäisi aiheesta puhua.

Koska vaikuttajilla on vaikutusvaltaa, nyt jos joskus olisi aika valjastaa se maailman pelastamiseksi! Olisi varmaan hienoa kolmenkymmenen vuoden päästä tehdä someen päivitys, jossa voisi kertoa, että silloin kun 2020-luvun alussa ihmiskuntaa uhkasi lopun ajat ilmastokriisin takia, niin minä päätin käyttää ääntäni ja vaikutusvaltaani, sillä halusin olla osa muutosta, halusin olla rakentamassa parempaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa. Sillä minulla oli siihen avaimet, minulla oli yleisö, minua kuunneltiin, minä pystyin vaikuttamaan. Minä tein oman osani, kuten teki miljardit muutkin ihmiset.

Minua ei niinkään kiinnosta, millaiselta some näyttää 30 vuoden kuluttua vaan että kukahan tällaisia päivityksiä tekee 2050-luvulla. Tuskin maltan odottaa.

Kuvat: Rodion Kutsaev ja Karsten Winegeart | Unsplash

Mitä yksi ihminen voi tehdä ilmastokriisin edessä?

Blogikirjoituksen voit kuunnella tästä.

Jos sinä heräsit ilmastokriisin todellisuuteen tuoreen IPCC:n raportin myötä, niin onneksi olkoon! Jos tunnet juuri nyt ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta, lamaannusta, surua, suuttumusta, raivoa tai syyllisyyttä, niin hyvä! Tiedän, ei tunnu mukavalta. Olin itse samassa tilanteessa vajaa kolme vuotta sitten, kun IPCC julkaisi yhden raporteistaan. Yöunet menivät, tunsin voimattomuutta, surua ja pelkoa, kun ilmastoahdistus asettui lupia kyselemättä asumaan minuun. Tuntui pahalta katsoa pientä lastani ja miettiä, millaista perintöä – roihuavia metsiä, merenpinnan alle katoavia kaupunkeja, nälkää, vesipulaa, tukahduttavia helleaaltoja ja konflikteja – olimme hänen sukupolvelleen jättämässä. Ja valitettavasti, kuten hyvin tiedämme, nämä eivät ole vain jotain kaukana tulevaisuudessa siintäviä kauhukuvia vaan totisinta totta jo tälläkin hetkellä osalle maapallon väestöstä.

Hänen takiaan mitä vain.

Koska raportin viesti nyt ja silloin on selvä – meillä on valtava kiire, mutta kaikkein pahimpien skenaarioiden välttäminen on vielä mahdollista – koin välittömästi ja voimakkaasti, että minun on tehtävä oma osani. Niin omien lasteni kuin kaikkien maailman ihmisten, muiden lajien ja koko ekosysteemin puolesta. Ei enempää eikä vähempää kuin kaikki, mitä suinkin pystyn. Seuraavana päivänä perustin Instagramiin ilmastoaiheisen tilin ja se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Koska olen itse kokenut, että toiminta auttaa lieventämään ahdistusta ja minulta aina kaivataan konkreettisia vinkkejä siihen, mitä yksi pieni ihminen voi tehdä jättimäisen haasteen edessä, niin haluan jakaa nyt muutaman neuvon, joilla pääset alkuun. Voit aloittaa mistä tahansa osa-alueesta ja toteuttaa neuvoja toistensa lomassa tai etenemällä yhdestä osa-alueesta seuraavaan. Lupaan, että tekeminen ei seuraavien vuosikymmenien aikana tule loppumaan, joten parasta on kääriä hihat ja ryhtyä hommiin saman tien.

Arvomaailman uudelleen järjestely

No niin, hypätään suoraan syvään päähän. Tämä ei tule olemaan se helpoin rasti, mutta tämä on pakollista. Arvomaailman kriittinen reflektointi ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii pitkää ja sinnikästä, usein varsin tuskallistakin oman käyttäytymisen tarkastelua. Arvomaailmaa peratessa tulee törmäämään ristiriitoihin sisäisten arvojen ja ulkoisten toimintamallien välillä. Meistä suurin osa tietää, mitä pitää tehdä, mutta suurin osa ei silti tee yhtään mitään tai tarpeeksi. Ekokriisi on niin kokonaisvaltainen, kaiken olevaisen ylitse vyöryvä haaste, että sitä ei ratkaista pienillä teoilla. Tarvitaan systeemitason muutosta ja asenteiden, normien ja arvojen uudelleenjärjestelyä. Systeemitasolla on irtauduttava jatkuvan kasvun tavoittelusta, koska maapallon rajat ovat tulleet vastaan jo aikaa sitten ja resurssit yksinkertaisesti uhkaavat loppua hyvin pian. Älkää kysykö minulta, miten tämä muutos tapahtuu, sillä se on maailman parhaille taloustieteilijöillekin vaikea kysymys. Yksilötasolla meistä jokainen voi pysähtyä pohtimaan, mitä elämässä oikeasti arvostaa ja mikä on pohjimmiltaan kaikkein tärkeintä. Onko se menestys, materia, ulkoiset puitteet, raha ja ulkonäkö vai voisiko onni löytyä pintaa syvemmältä, ihan elämän perusasioista? Jos uskaltaa alkaa pohtia, mitä onnelliseen elämään lopulta tarvitsee, voi huomata, että ennen merkityksellisenä näyttäytyneet asiat menettävät vähitellen merkitystään. Muodin mukaiset vaatteet, kauneusihanteisiin istuva ulkomuoto, suuri pankkitilin saldo, nouseva uraputki ja sisustuslehtiin sopiva koti saattavat alkaa tuntua toissijaisilta seikoilta, jos tajuaa, että vaakakupissa on jo lähivuosikymmeninä meitäkin hyvinvointivaltion asukkaita uhkaava ruoan ja veden puute ja koko ihmiskunnan tulevaisuus. Tämä muutos on radikaali ja se voi parhaimmillaan tai pahimmillaan laittaa uusiksi koko maailmankuvan. Ammatti-identiteetti tai rakkaat harrastukset voivat joutua kyseenalaistetuiksi. Oma aiempi elämä saattaa alkaa tuntua itsekkäältä ja pinnalliselta. Älä silti soimaa itseäsi. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta voit alkaa kirjoittaa nyt.


Kuluttaminen ja oma hiilijalanjälki

Vaikka vastuullisesta kuluttamisesta puhutaan paljon, ilmastotoimet eivät saa eivätkä voi pelkistyä kulutusvalintoihin. Ei siihen, ostanko sähköauton, luomukosmetiikkaa, kuukupin tai luomupuuvillaisen t-paidan. Kuluttamisen muutos on pieni osa ilmastotoimia, mutta pääpainon pitää olla siinä, että ei kuluteta paremmin vaan vähemmän. Kiertotalouskaan ei ratkaise päästöjen ongelmaa kokonaan, sillä myös kiertotalousteknologiat voivat tuottaa päästöjä. “Tarvitaan radikaali mielenmaiseman muutos, ja se lähtee meistä kaikista”, sanoo aktivisti ja tutkija Oksana Dutchak Maailman Kuvalehden tekstiiliteollisuutta käsittelevässä artikkelissa.

Aku Varamäki kirjoitti juuri hyvin viisaita sanoja Planetaarinen vaatekaappi -Instagram-tilillään: “On miljoona tapaa olla aktivisti, mutta valitettavasti ainoa, jonka moni tuntee, on kuluttaminen. Tässä yksi radikaali keino: Ole tyytyväinen itseesi ja kaikkeen siihen, mitä sinulla jo on!” Asiaa ei voisi juuri paremmin ilmaista. Mainonta yrittää saada meidät kuluttamaan jatkuvasti enemmän luomalla tarpeita, jotka eivät ole tarpeita vaan haluja, ja tuomalla eteemme aina vain hienompia, nopeampia, tehokkaampia, hiljaisempia, isompia, pienempiä, kauniimpia ja vastuullisemmaksi väitettyjä tuotteita, joita me sitten kuvittelemme tarvitsevamme. Älä mene tähän lankaan! Älä edes silloin, kun tuotteen luvataan olevan “kestävää kehitystä tukeva” tai “ympäristöä säästävä”. Me emme tule selviämään ekokriisistä vaihtamalla nykyiset kulutushyödykkeet vihreämpiin versioihin. Kulutuksen on vähennyttävä, etenkin luonnon monimuotoisuuden ja planeetan rajojen näkökulmasta tarkasteltuna.

Voit kuitenkin tehdä kulutussektorillakin paljon. Aloita selvittämällä oma hiilijalanjälkesi Sitran tai Ilmastodieetin laskurilla. Sitran laskuri on suuntaa-antava, Suomen Ympäristökeskuksen Ilmastodieetti tarkempi. Kumpi vaan on hyvä keino selvittää, millaisen hiilijalanjäljen sinun elämäntapasi jättää. Lähtötilanteen selvitettyäsi keskity olennaisiin ja vaikuttaviin tekoihin: asuminen, liikkuminen, ruokavalio sekä tuotteiden ja palveluiden kuluttaminen muodostavat suurimman osan hiilijalanjäljestä. Asu tiiviisti, lämmitä uusiutuvalla energialla jos suinkin mahdollista, pidä asunnon lämpötila talvella alle 21 asteessa. Liiku lihasvoimalla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Vältä yksityisautoilua ja lentämistä. Valitse lautasellesi kasviperäistä ravintoa niin usein kuin mahdollista. Aloita vaikka yhdestä ateriasta päivässä tai yhdestä päivästä viikossa. Kun tutustut pikku hiljaa ympäristön kannalta parempiin vaihtoehtoihin ja löydät uusia herkullisia makuja, ei muutoksen tekeminen tunnukaan enää mahdottomalta. Jos rakastat lihaa tai juustoja, säästä ne luksusherkutteluun ja nauti niistä esimerkiksi kerran viikossa. Kuluttamisen suhteen vähemmän on enemmän. Älä osta mitään turhaa paskaa, neuvoo toimittaja ja tietokirjailija Julia Thurén tyhjentävästi. Jos sinulla on lapsia, opeta heille alusta lähtien kestävämpi tapa elää. Näin heidän ei tarvitse myöhemmin oppia pois ylikuluttavasta elämäntavasta.


Itsensä sivistäminen 

Lue ilmastokriisiin liittyviä kirjoja, kuuntele podcasteja, seuraa somessa aiheeseen keskittyviä tilejä. Seuraa ilmastouutisia (kaikki uutiset eivät ole huonoja!) ja ilmastopolitiikkaa. Kuuntele tiedettä, älä salaliittoteoreetikkoja tai ilmastovitkuttelijoita. Juttele ihmisten kanssa. Jokainen päivä on mahdollisuus oppia lisää, ja vaikka tieto usein lisää tuskaa, se myös auttaa tekemään parempia päätöksiä.


Vaikuttaminen 

Juuri nyt on erittäin ajankohtaista vaikuttaa syksyn budjettiriiheen. Hallituksessa istuu puolueita, joille ilmastotoimet eivät ole etusijalla. Siksi on äärimmäisen tärkeää lähettää poliitikoille viestiä, että ilmastotoimia tarvitaan kiireellisesti eikä mikään muu saa ajaa niiden edelle. Ole yhteydessä sähköpostilla, puhelimitse tai somen kautta erityisesti ilmastotoimia jarruttavien hallituspuolueiden edustajiin (keskusta, RKP ja demarit) ja kannusta myös muiden puolueiden edustajia pitämään ilmastoasiat prioriteettilistan kärjessä. On selvää, että lobbarit pitävät eturyhmiensä puolia, joten vastavoimana tarvitaan myös kansalaisten ilmastotoimia vaativaa viestiä. Vaadi kotikuntasi päättäjiä, kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja tekemään ilmaston eteen enemmän ja nopeammin.

Vaikutatko sinä mieluiten kirjoittamalla, laulamalla, maalaamalla, luennoimalla, somettamalla, istumalla Elokapinallisten kanssa kadunvaltauksessa tai järjestämällä jonkin tempauksen? Valitse se väylä, joka tuntuu itselle luontaisimmalta. Lisäksi allekirjoita aloitteita. Tue järjestöjen työtä rahallisesti tai antamalla aikaasi. Jaa somessa ilmastoaiheista sisältöä. Kirjoita mielipidekirjoituksia. Anna yrityksille palautetta. Nosta ilmastokysymyksiä sinnikkäästi esiin omalla työpaikallasi, koulussa, harrastusryhmässä, taloyhtiössä, perheessä ja ystäväpiirissä. Lisää vaikuttamistapoja löydät Ilmastotoiminnan verkkosivuilta.


Verkostoituminen

Etsi ympärillesi samanhenkisiä ihmisiä. Verkostoidu työpaikalla, vapaa-ajalla, puoluepoliittisesti, somessa tai järjestöissä tai vaikka kaikissa niissä. Tutkaile esimerkiksi somessa, millaisia vaihtoehtoja verkostoitumiseen ja järjestäytymiseen on tarjolla ja kokeile, mikä tuntuu omalta tavalta. Yksin huutaessa ääntä on vaikea saada kuuluville, mutta isosta joukosta lähtee jo huomattavasti enemmän ääntä. Järjestäytymisessä on voimaa! 


Muista omat resurssit

Vaikka jokaisen on tärkeää toimia, ensisijaisesti muutosta vaatimalla ja omia arvoja ja asenteita pohdiskellen, niin itseään ei pidä uuvuttaa taakan alle. Meillä jokaisella on omat yksilölliset lähtökohdat ja myös jaksamisen ja pystymisen rajat. Ilmastotoimet eivät ole kilpailu siitä, kuka tekee eniten ja täydellisimmin. Pidetään huolta omasta jaksamisesta, annetaan vertaistukea, kuunnellaan, tehdään yhdessä. Ei masennuta omista huonoista valinnoista ja yritetään olla syyttelemättä muita (tämä on itselleni vaikeaa). Toisin kuin päättäjillä, yksityishenkilöinä meillä on lupa pitää vapaata ilmastokriisin ajattelusta ja ilmastotoimista. Sen sijaan paineen päättäjien ja yritysten suuntaan on kasvettava, mutta se tapahtuu juuri aiemmin mainittujen osa-alueiden kautta, yhdessä, toistemme taakkaa jakaen. Käännetään katse omasta navasta ulospäin, vähennetään minä-minää ja lisätään we can do it -asennetta. WE CAN DO IT!

Lisää arvojen ja asenteiden ravistelua erityisesti matkailuun liittyen voit lukea täältä.

Oman hiilijalanjälkeni pienentämisprojektista olen kirjoittanut tänne.

Kuluttamista käsittelee kirjoitukseni Tuomittuja kuluttamaan.

Yksilönvalintojen ja rakenteiden suhdetta olen pohtinut täällä.


Pääkuva: Rod Long | Unsplash

%d bloggers like this: