”Toivon antaminen olisi rikollista, kun minkäänlaista toivoa ei ole näköpiirissä.”
– Elokuvaohjaaja Rahul Jain –
Mustana marraskuisena iltana mustalla viikolla mustan perjantain aattona oli oivallinen hetki käydä katsomassa kutsuvierasensi-illassa Rahul Jainin elokuva Invisible Demons – Tuhon merkit. Intian Delhiin sijoittuva dokumentti maalaa katsojan silmien eteen sairaan kauniin visuaalisen maailman. Samaan aikaan se näyttää, kuinka sairaalloisen rumaksi olemme maailmamme muokanneet.
Säännösteltyä vettä, hirmuhelteitä, muovia jäystäviä lehmiä, roskavuoria, myrkyllisenä vaahtoava joki, ilmansaasteita, jotka sairastuttavat ja tappavat, lapsia hengittämässä vaarallisia pakokaasuja, ihmisiä happinaamareissa. Tavallisia kansalaisia, jotka toivovat ja ansaitsevat enemmän. Päättäjät jossain piilossa, ajamassa omia tai lopulta ei kenenkään etuja.
Täältä Suomesta käsin voisi elokuvan katsottuaan äkkiseltään ajatella, että meillä on asiat kuitenkin hyvin. Pinnalta katsottuna siltä ehkä näyttääkin. Intialaiseen suurkaupunkiin verrattuna vesistömme ovat puhtaita – vielä. Juomavettä ei tarvitse säännöstellä – vielä. Meillä ei ole koettu täysin sietämättömiä hellejaksoja – vielä. Koskematonta luontoakin löytyy – vielä. Delhiä ympäröivät suuret kukkulat ovat kaatopaikkoja. Ajatuskin puistattaa. Miten ihmiset saavat päähänsä tehdä roskista vuoren kaupungin liepeille? Ei Suomessa tulisi kuuloonkaan! Puolisoni muistuttaa, että nykyään kauniisti maisemoitu Vuosaaren huippu on entinen kaatopaikka. Se, mikä ensin tuntuu mahdottomalta toiminnalta meidän yhteiskunnassamme, onkin ihan arkista lähihistoriaa.
Kaikki ei ole sitä, miltä pinnalta näyttää. Nykyisenlaista infrastruktuuria ei ole meilläkään aina ollut eikä kehitys ole tapahtunut ilman fossiilisia polttoaineita ja luonnon uhraamista. Meidän hyvinvointimme hintaa maksetaan siellä, missä ilmastokriisin vaikutukset jo näkyvät jokapäiväisessä arjessa. Aivan kuten Intiassa, on meilläkin poliitikoilla suuret puheet ja pienet teot eikä suurinta osaa puolueista ilmastotoimet edes kiinnosta. Julistetaan ilmastohätätiloja, mutta julistukset eivät johda hätätilan mukaisiin päätöksiin. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on edelleen nelinkertainen kestävään tasoon nähden ja kulutamme luonnonvaroja lähes neljän maapallon edestä. Vaikka päälle päin Suomi voi näyttää hoitaneen asiat paremmin kuin Intia ja näin halutaan myös sekä omille että muiden maiden kansalaisille ja päättäjille uskotella, niin totuuspohjaa näillä väittämillä ei ole. Dokumentti kysyykin aiheellisen kysymyksen: miksi haluamme niin kovasti kehittyä, jos kehitys näyttää tältä?
Tuhon merkit ovat jo kaikkialla. Toisaalla ne ovat vielä niin huomaamattomia, että ne voi ajoittain unohtaa. Mutta eivät ne mihinkään katoa, vaikka emme niitä aktiivisesti ajattelisi.
Elokuva ei tuonut toiveikasta viestiä, kuten ilmastodokumenteilla on ollut tapana. Miksi olisikaan? Toivo syntyy teoista, ja niitä tekoja odotellessamme kuljemme yhä vain kohti mustempia aikoja.
Kun pohditaan, mistä yksilön hiilijalanjälki koostuu, on asuminen yksi merkittävimmistä osa-alueista. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä asuminen haukkaa noin neljänneksen. Halusinkin päästä BoKlok-kotilomailuni yhteydessä kertomaan siitä, mitä meistä kunkin on mahdollista tehdä omia asumisen päästöjä pienentääkseen.
Jos muuttaa uuteen taloon tai päättää jopa rakennuttaa oman talon, on puurakentaminen ympäristön kannalta paras vaihtoehto. BoKlok on Ruotsissa laskenut, että BoKlok-talojen hiilidioksidipäästöt ovat jopa puolet pienemmät verrattuna vastaavien muista rakennusmateriaaleista rakennettujen asuintalojen keskiarvoihin. Lisäksi puurakennus toimii myös hiilivarastona koko elinkaarensa ajan.
BoKlok Tuusulan Tähtipolku
Asuntoasioita pohtiessa ja erityisesti uutta kotia etsiessä on tärkeää kiinnittää huomiota neliöiden määrään. Kukapa meistä ei olisi haaveillut isommasta kodista, kun tuntuu, että tavaraa pursuaa joka paikasta, vaikka kuinka yrittäisi karsia. Asuntojen koot ovatkin viime vuosikymmeninä jatkuvasti kasvaneet, vaikka taloudessa asuvien henkilöiden määrä on pienentynyt. Yhtenä syynä isompiin asuntoihin on paisunut tavaramäärä. Energiankulutuksen kannalta isommat neliöt tarkoittavat suurempaa energiankulutusta. Asumisen hiilijalanjälkeä onkin helppo pienentää tehokkaalla tilankäytöllä ja fiksuilla tilaratkaisuilla – ja myös vaikka sitä tavaraa karsimalla. Me asuimme Tähtipolulla 61 neliön asunnossa, joka tuntui reippaasti kokoaan tilavammalta. Toki nautintoa lisäsi se, että nurkissa ei pyörinyt yhtään ylimääräistä tavaraa.
BoKlokin asunnoissa ei ole lainkaan huoneistokohtaisia saunoja vaan taloyhtiössä on asukkaiden yhteiskäytössä tilava sauna. Tämä jos mikä on fiksua tilankäyttöä! Sitä paitsi on ihan luksusta lähteä kotoa saunomaan. Tähtipolussa asukkaat pääsevät nauttimaan löylyistä pihasaunassa. Ne muutamat askeleet pihan poikki auttavat irtautumaan arjen pyörityksestä ja tekevät saunahetkestä spesiaalin. Yhteissaunassa on myös tilaa hengittää, löhötä, loikoilla ja rentoutua ihan eri tavalla kuin asunnon kylpyhuoneen yhteyteen rakennetuissa pikkusaunoissa. Tuusulan Tähtipolun saunarakennuksesta löytyy lisäksi kerhohuone, joka on sisustettu työskentelytilaksi. Kolmen työpöydän ääressä mahtuu hyvin pitämään etätoimistoa, mikä on varmasti tervetullutta nyt, kun etätyöskentely lienee tullut jäädäkseen. Tällaisia joustavia yhteiskäyttötiloja toivottavasti suunnitellaan taloyhtiöihin jatkossa yhä enemmän.
Vaihtaisin omassa asunnossamme sijaitsevan pikkusaunan milloin tahansa tilavaan pihasaunaan.
Meillä oli muuten edellisessä kodissamme – pienessä kymmenen asunnon kerrostalossa – saunavuorojen suhteen käytössä sellainen systeemi, että saunavuoro merkittiin vihkoon ja kukin sitten laittoi saunan lämpenemään silloin, kun sinne tahtoi mennä. Tämä toimi loistavasti eikä tällöin ainakaan käynyt niin, että sauna olisi seisonut tuntikausia kuumana ilman saunojia, kuten vakiovuorojen kanssa voi joskus käydä. Eli suosittelen kokeilemaan tällaista etenkin pienissä taloyhtiöissä! Erinomaista oli se, että saunaan pääsi aina silloin, kun tahtoi eikä saunominen ollut päivämäärään ja kellonaikaan sidottua. Laskutus tapahtui jälkikäteen varauskalenterin mukaisesti.
Mikäli asunnon lämmitykseen pystyy vaikuttamaan, on maalämpö ekologisin vaihtoehto. Tuusulan Tähtipolun asuinalueella Rykmentinpuistossa on kaukolämpöverkosto. Kaukolämpö onneksi kovaa vauhtia vihertyy ja monesti kaukolämpöyhtiöiltä on valittavissa uusiutuva kaukolämpötuote. Heittäisin kuitenkin ilmoille toiveen rakennuttajien suuntaan, että maalämpöä suosittaisiin enemmän, sillä vaikka sen rakennusaikaiset kustannukset olisivat korkeammat, maksaa se edullisilla käyttökustannuksillaan itsensä ajan myötä takaisin ja tuo asukkaille selvää säästöä. Ja ilmastokin kiittää.
Rykmentinpuisto, Tuusula
Hyvällä energiatehokkuudella, huolellisella eristyksellä ja tiivistyksellä sekä lämmön talteenottojärjestelmällä saadaan aikaan energiaa säästävä koti. Jokaisen asukkaan on myös hyvä muistutella itselleen, että talvella ei tarvitse sisätiloissa pärjätä t-paidalla ja shortseilla vaan silloin vedetään ylle villasukkaa ja villapaitaa ja pidetään lämpötila korkeintaan 21 asteessa, makuuhuoneissa mieluusti vielä pari astetta viileämpänä.
Ruotsissa kaikkiin BoKlok-taloihin asennetaan aurinkopaneelit. Suomessa kehitystä on hidastanut lainsäädäntö, joka ei ole mahdollistanut tuotetun sähkön hyödyntämistä asunnoissa. Nyt lainsäädäntö on onneksi muuttunut ja BoKlokin Tapaninkylään rakentuvaan kohteeseen on tulossa aurinkopaneelit. Toivottavasti nämäkin ratkaisut yleistyvät nyt, kun laki on päivittynyt tukemaan muutosta. Ruotsin Malmössä BoKlok testaa jo pilottiprojektina omavaraista taloa, jossa sekä lämmitys että sähkö tuotetaan aurinko– ja tuulivoimalla.
Asuinpaikkaa pohtiessa kannattaa tietysti aina miettiä myös sitä, miten kulkemiset töihin, harrastuksiin, ruokaostoksille ja muihin pakollisiin menoihin hoituu. Vaikka liikkuminen ei suoranaisesti liity asumisen päästöihin, on fiksulla ja itselle sopivalla asuinpaikan valinnalla mahdollista pienentää tuntuvasti omia liikkumisen päästöjä. Asumispäätöstä tehdessä kannattaakin ehdottomasti ottaa huomioon, mahdollistaako asuinpaikan sijainti arjessa pärjäämisen mahdollisimman vähäisellä auton käytöllä tai jopa kokonaan ilman autoa. Tuusulan Tähtipolulla polkupyörille on rakennettu iso katos, kun taas autot saavat olla taivasalla. Tämä on suunnittelua, jota minä arvostan.
Pikku juttu asumisen hiilijalanjäljen kokonaiskuvassa, mutta iso merkitys arjen sujuvuuden kannalta on riittävät tilat jätteiden lajittelulle niin asunnossa kuin taloyhtiön jätepisteellä. Asunnon roskiskaapissa on hyvin toimiva, tilava jätevaunu ja omasta pihasta löytyy jäteastiat kaikille kotitalousjätteille. Mahtavaa! Tällaisessa taloyhtiössä ei kukaan voi keksiä tekosyitä olla lajittelematta jätteitään.
Tuusulan Tähtipolussa minua miellytti korttelipiharatkaisu. Neljän luhtitalon keskelle jää suojaisa sisäpiha. Pieni leikkipaikka, pöytäryhmä ja viljelylaatikot luovat kivaa yhteisöllistä tunnelmaa. Rykmentinpuiston ympäristöstä viihtyisän tekee isot viljelypalstat, mieletön leikki- ja liikuntapuisto ja maisemointi vesielementteineen. Keskustan palvelut ovat vartin reippaan kävelyn päässä ja pyörällä sinne polkaisee hetkessä.
Puustellinmetsän leikki- ja liikuntapuisto on yksi hienoimmista näkemistäni puistoista.
Asumisen vastuullisuus ei tietenkään rajoitu pelkästään ympäristöasioihin. Myös sosiaalinen vastuu on tärkeää. BoKlokin periaatteena on alusta asti ollut tarjota ympäristötehokasta omistusasumista hyvien kulkuyhteyksien äärellä keskituloiselle yksinhuoltajalle ja edistää siten asumisen tasa-arvoa. Hieno periaate! Lisäksi asunnon BoKlok-asunnoissa ostamisen stressiä vähentää se, että osto-oikeudet arvotaan kaikkien kiinnostuneiden kesken valmiiksi ilmoitetun hinnan perusteella eikä asunnot mene sille, joka on nopein ja jolla on paksuin lompakko.
Tuusulan Tähtipolulla oli ihanaa lomailla! Neljävuotias esikoiseni unohti kolmen päivän aikana, miltä meidän oma koti näyttää. Minäkin kotiuduin väliaikaisasuntoon niin hyvin, että olisin mieluusti jatkanut kotilomailua vaikka toisenkin viikon.
Lisää vinkkejä energiatehokkaaseen asumiseen löydät täältä. BoKlokin vastuullisuudesta pääset lukemaan lisää täältä.
BoKlok on erilainen asumisen konsepti, jonka ovat kehittäneet yhteistyössä Skanska ja IKEA. Yhdessä rakennamme fiksuja ja ympäristötehokkaita koteja ihmisille, jotka haluavat asua hyvin omassa kodissaan niin, että rahaa riittää vielä muuhunkin.
Minä rakastin jo kauan sitten kuopattua ruotsalaistiliä Aningslösa Influencers, joka nosti tikunnokkaan julkkisten lentomatkojen tuottamia päästöjä. Mielestäni pienelle syyllistyksellekin on joskus paikkansa, koska päätä on tungettu niin pitkään ja niin syvälle pensaaseen tosiasioista välittämättä. Ja jollain keinolla ihmiset pitää saada heräämään.
Kun mietin keinovalikoimaa ihmisten herättelyyn, näen vaikuttajakentässä valtavan hyödyntämättömän potentiaalin. Eikä tietenkään pelkästään maksetuissa mainoksissa, vaikka sellainenkin kampanja olisi törkeän kova, jossa vaikuttajat aidosti sitoutuisivat tekemään pitkäaikaista, normeja ja asenteita muokkaamaan pyrkivää sisältöä. Mutta en puhu nyt maksetusta vaikuttajamarkkinoinnista vaan vaikuttajien tuottamasta ei-kaupallisesta sisällöstä. Some on valitettavasti pullollaan vaikuttajia, jotka eivät varmasti ikinä ole suoneet pienintäkään ajatusta arvomaailmalle, jota kanavallaan edistävät. Kestämättömän elämäntavan edistäminen onkin somessa enemmän normi kuin poikkeus. Mutta uskon ja toivon, että näin ei tule jatkumaan, koska se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Kun liekit nuolevat kotimme seiniä, kuka silloin enää kiinnostuu halpisvaateketjun alekoodeista? Tai kun Suomi on pian niitä harvoja paikkoja, joissa kesällä vielä kykenee nauttimaan ulkoilmasta saamatta lämpöhalvausta tai talvella kokemaan lumen riemuja, niin kuka kaipaa “go before it’s too late” -kehotuksia? Ne ajat alkavat olla historiaa ja joka ei sitä suostu tajuamaan ripustautuu menneeseen kuin kepulainen lihaministeri.
Henkilökohtaisesti minua ei yhtään sytytä sellainen feelgood-some, jossa ei tehdä muuta kuin hehkutetaan omaa onnea ja elämän ihanuutta. Maailman ollessa kirjaimellisesti tulessa tuntuu vastuuttomalta ja itsekeskeiseltä päivästä ja viikosta toiseen tuupata oma feedi ja stoorit täyteen toitotusta siitä, kuinka onnellisen elämän avaimet löytyvät omasta hyvinvoinnista. Kun itse voi hyvin, kaikki on hyvin, on aika petollinen ja omahyväinen tapa ajatella. Onhan siinä vähän totuuttakin, koska ikäviltä asioilta silmät ummistaessa maailma tietysti näyttää upealta ja kauniilta, mutta jos oman kuplan sisään ei ikinä mahdu maailmassa vallitsevaa eriarvoisuutta, sortoa, valkoista ylivaltaa ja ekokriisin aiheuttamaa eksistentiaalista uhkaa – sitä tosiasiaa, että ekokriisi tappaa niin ihmisiä kuin muunlajisia joka ikinen päivä – niin mielestäni tällainen feelgood saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Ei meidän kaikkien tarvitse olla henkeen ja vereen aktivisteja, mutta laiska re-postailukin on parempi kuin totaalinen hiljaisuus. Minunn sormeni ainakin on alkanut herkästi klikkaamaan unfollow, jos jokin tili ei tarjoa muuta kuin näennäissyvällisiä, mutta pinnalliselta haiskahtavia hyvän olon päivityksiä. Joillekin ne voivat olla voimauttavia, mutta itse en saa niistä mitään irti.
Pelottavasti tuossa skenessä on tuntunut myös alkavan itää tiedevastaisuus, transfobisuus, perinteisten sukupuoliroolien pönkitys sekä oman vapauden ja omien oikeuksien asettaminen yhteisen hyvän yläpuolelle. Tieteen kyseenalaistamiseen riittää se, että on tutkaillut itseään ja löytänyt vastauksen sisältään, “koska tärkein totuus on se, minkä itse tunnet oikeaksi”. Tämä alkaa olla jo vaarallista, sillä näen sen ruokkivan yhteiskunnallista sekasortoa ja kuilun rakentamista eri tavoin ajattelevien välille. Jos ajatellaan, että ilmastokriisikin johtuu vain siitä, että yksilöt kokevat tuhoa sisällään, niin tuskin on kauheasti motivaatiota alkaa tehdä mitään kriisin tieteellisesti todistetuille juurisyille. Nämä oman totuuden julistajat myös kiihkoilevat ja peräänkuuluttavat herätyksen tarvetta samaan tapaan kuin minä täällä. Toisen joukon totuudet vaan rakentuvat salaliittoteorioille ja toisen vertaisarvioiduille tieteellisille julkaisuille. Minkä viestin sanansaattajia me tarvitsemme ihmiskunnan suurimman kriisin edessä lisää? No, ei tästä aiheesta enempää, mutta haluan vaan muistuttaa, että jokainen tykkäys ja jako näille tieteenvastaisille vaikuttajille vie meitä kauemmas tieteen kuuntelemisesta. Ja mikään vaihtoehtoinen huuhaapropaganda ei meitä nyt pelasta, ei vaikka tilaisit symppikseltä, asioita sydämessään tutkineelta vaikuttajalta kuinka voimauttavan kirjekurssin.
Kun vaikuttaja lähtee yhteistyömatkalle Kreikkaan mittaushistorian kuumimpana kesänä mainitsematta sanallakaan maassa roihuavia maastopaloja, osallistuu lihansyönnin edistämiseen tai viikosta toiseen jakelee Bubbleroomin alekoodeja, ei voi kiistää, etteikö hänen työnsä kiihdyttäisi ilmastokriisiä. Olemme siinä pisteessä, että jokainen yritys, joka ei aktiivisesti pyri hillitsemään ilmastokriisiä, kiihdyttää sitä. Somevaikuttajatkin voidaan yrittäjinä lukea yrityskategoriaan. “Maailma on muuttunut ja sen pitää näkyä myös siinä, miten yritykset toimivat,” sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola. “Joko yrityksesi tuottaa ratkaisuja ekologisen kriisin ratkaisemiseen tai se on osa ongelmaa.” Voikin pohtia, millä logiikalla someyrittäjä olisi jotenkin eri asia?
En tahdo jättää vaikuttajuutta vain työkseen somevaikuttajina toimivien kontolle vaan lasken vaikuttajiksi ihan kaikki, joilla on somessa tuhansia seuraajia. Muusikot, näyttelijät, urheilijat ja kirjailijat ovat kaikki vaikuttajia, jos heillä on yleisö, joka heitä kuuntelee.
Onko sitten epäreilua vastuuttaa vaikuttajia, jotka kuitenkin ovat myös yksityishenkilöitä, kun samaan aikaan perinteinen media jatkaa ekokriisin pitämistä marginaalissa? Tavallaan kyllä, mutta olisi whataboutismia osoitella sormella vain jotakin toista ongelmaa ja sulkea silmänsä toiselta.
Entäs sitten, jos kuitenkin syö silloin tällöin lihaa? Onko tekopyhää, jos somessa näkyy vain vegeruokia? Entä jos itsekin joskus ostaa pikamuotia, eikö silloin voi ihan hyvin tehdä myös yhteistyötä pikamuotifirmojen kanssa? Tai jos käy ulkomailla, niin eikö siihen ole fiksua yhdistää yhteistyö lentoyhtiön kanssa, jos sellaista mahdollisuutta on tarjottu? Mielestäni siinä on vissi ero, tekeekö asioita ns. omassa elämässään yksityishenkilönä vai saako tekemisestään rahaa. Pointti on se, että jokainen saa ilman muuta elää sellaista elämää, siis nimenomaan yksityiselämää, kuin hyväksi katsoo. Mutta kun kehiin astuu kaupallisuus, rahallinen hyötyminen ja jonkin tuotteen tai asian myyminen, olisi valtavan hienoa, jos jokainen vaikuttaja kirkastaisi arvomaailmansa sekä itselleen että seuraajilleen eikä antaisi rahan olla ensisijainen arvo. Puhumattakaan siitä kokonaisuudesta, siitä elämäntavan ideaalista, jota jokainen somepäivitys rakentaa.
En myöskään pidä kaksinaismoralistisena sitä, jos omalta lautaselta löytyy silloin tällöin lihaa, mutta somessa näkyy pääasiassa kasvisruokia. Voihan asian avata seuraajille ja kertoa rehellisesti, että
hei, mä en oo täydellinen, mutta teen oman osani ja pyrin parempaan ja yritän inspiroida siihen myös muita. Kulissien takana, siellä privaattielämässä, sorrun tyhmyyksiin, mutta eihän meistä kukaan muutenkaan jaa KOKO ELÄMÄÄNSÄ somessa vaan jokainen valitsee yleisön nähtäväksi aina sen pienen osan todellisuutta, jonka tahtoo näyttää. Niin teen minäkin, joten älkää kauhistuko, jos näätte mut joskus ravintolassa syömässä pihviä tai henkkamaukassa ostamassa alushousuja. Olen valinnut, että somessa haluan olla luomassa uusia normeja, koska se on vähintä, mitä voin vaikuttajana tehdä.
Edelleenkin muistutan ja yritän itsekin muistaa, että me kaikki olemme tällä polulla eri kohdissa. Joku on vasta aloittelemassa matkaa ja joku toinen on jo kulkenut pitkän tien, risukossa rämpien, ehkä samalla tehden perässä tulevien matkasta vähän helpompikulkuisen tai ainakin viitoittamalla tietä oikeaan suuntaan. Vastuullisen vaikuttamisen polulle astuminen voi olla tosi rankkaa. Jos profiloituu vastuulliseksi, saattaa käydä niin, että seuraajat edellyttävät överivastuullisuutta ja jokaiseen lillukanvarteen takerrutaan. Eikä kukaan voi eikä jaksa olla sataprosenttisen vastuullinen. Siispä koitetaan tukea ja tsempata toisiamme tällä matkalla, jos huomataan, että jollakin vaikuttajalla on alkanut kyteä halu muuttaa omaa toimintaa. Ei sammuteta sitä liekkiä heti alkuunsa vaatimalla täydellisyyttä.
Kaikkein isoin ja merkittävin vaikutus voisi olla heillä, joilla on paljon nuoria seuraajia. Nuoret vasta etsivät omaa identiteettiään ja somella on valtava vaikutus siihen, millaista elämäntapaa pidetään tavoittelemisen arvoisena. Nuoret kokevat myös paljon ilmastoahdistusta. Jos nuoret näkisivät, ihan tavallisten vaikuttajien kautta, että ilmastohuoli on jaettu huoli, se voisi lieventää ahdistusta merkittävästi. Itse olen ainakin huomannut, että mitä enemmän ilmastosta puhutaan kaikkialla, sitä vähemmän ahdistaa, koska syntyy vähintäänkin mielikuva, että jotain tapahtuu ilmastorintamalla. Pelkkä puhuminen ja mielikuvat ei tietenkään vielä ihmiskuntaa pelasta, mutta jo henkisen jaksamisen buustaaminen on tärkeää. Ei kukaan jaksa taistella paremman maailman puolesta yksin, epätoivoisena ja asennemaailman vastatuulessa.
Kun kysyin IG-stooreissa, mitä ajatuksia herättää ilmastokriisi ja somevaikuttaminen, kommentoivat seuraajani esimerkiksi näin:
“En ylipäätään ymmärrä, miksi ihmiset, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia, harvoin käyttää näkyvyyttään mihinkään hyvään.”
“Olemme sodassa. Miten siitä voi olla puhumatta?”
“Mun on välillä vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla puhumatta ilmastokriisistä.”
Kysyin, ovatko seuraajieni suosikkivaikuttajat ekosomegenren ulkopuolella ottaneet koskaan kantaa ilmastokriisiin. Yli 700 vastaajasta 62 prosentin vastaus oli “ei”. Erittäin yksimielisiä seuraajani olivat siitä, että jokaisen vaikuttajan pitäisi puhua ilmastokriisistä edes joskus. 1140 vastaajasta 97 prosenttia sanoi, että jokaisen pitäisi aiheesta puhua.
Koska vaikuttajilla on vaikutusvaltaa, nyt jos joskus olisi aika valjastaa se maailman pelastamiseksi! Olisi varmaan hienoa kolmenkymmenen vuoden päästä tehdä someen päivitys, jossa voisi kertoa, että silloin kun 2020-luvun alussa ihmiskuntaa uhkasi lopun ajat ilmastokriisin takia, niin minä päätin käyttää ääntäni ja vaikutusvaltaani, sillä halusin olla osa muutosta, halusin olla rakentamassa parempaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa. Sillä minulla oli siihen avaimet, minulla oli yleisö, minua kuunneltiin, minä pystyin vaikuttamaan. Minä tein oman osani, kuten teki miljardit muutkin ihmiset.
Minua ei niinkään kiinnosta, millaiselta some näyttää 30 vuoden kuluttua vaan että kukahan tällaisia päivityksiä tekee 2050-luvulla. Tuskin maltan odottaa.
Kuvat: Rodion Kutsaev ja Karsten Winegeart | Unsplash
Jos sinä heräsit ilmastokriisin todellisuuteen tuoreen IPCC:n raportin myötä, niin onneksi olkoon! Jos tunnet juuri nyt ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta, lamaannusta, surua, suuttumusta, raivoa tai syyllisyyttä, niin hyvä! Tiedän, ei tunnu mukavalta. Olin itse samassa tilanteessa vajaa kolme vuotta sitten, kun IPCC julkaisi yhden raporteistaan. Yöunet menivät, tunsin voimattomuutta, surua ja pelkoa, kun ilmastoahdistus asettui lupia kyselemättä asumaan minuun. Tuntui pahalta katsoa pientä lastani ja miettiä, millaista perintöä – roihuavia metsiä, merenpinnan alle katoavia kaupunkeja, nälkää, vesipulaa, tukahduttavia helleaaltoja ja konflikteja – olimme hänen sukupolvelleen jättämässä. Ja valitettavasti, kuten hyvin tiedämme, nämä eivät ole vain jotain kaukana tulevaisuudessa siintäviä kauhukuvia vaan totisinta totta jo tälläkin hetkellä osalle maapallon väestöstä.
Hänen takiaan mitä vain.
Koska raportin viesti nyt ja silloin on selvä – meillä on valtava kiire, mutta kaikkein pahimpien skenaarioiden välttäminen on vielä mahdollista – koin välittömästi ja voimakkaasti, että minun on tehtävä oma osani. Niin omien lasteni kuin kaikkien maailman ihmisten, muiden lajien ja koko ekosysteemin puolesta. Ei enempää eikä vähempää kuin kaikki, mitä suinkin pystyn. Seuraavana päivänä perustin Instagramiin ilmastoaiheisen tilin ja se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Koska olen itse kokenut, että toiminta auttaa lieventämään ahdistusta ja minulta aina kaivataan konkreettisia vinkkejä siihen, mitä yksi pieni ihminen voi tehdä jättimäisen haasteen edessä, niin haluan jakaa nyt muutaman neuvon, joilla pääset alkuun. Voit aloittaa mistä tahansa osa-alueesta ja toteuttaa neuvoja toistensa lomassa tai etenemällä yhdestä osa-alueesta seuraavaan. Lupaan, että tekeminen ei seuraavien vuosikymmenien aikana tule loppumaan, joten parasta on kääriä hihat ja ryhtyä hommiin saman tien.
Arvomaailman uudelleen järjestely
No niin, hypätään suoraan syvään päähän. Tämä ei tule olemaan se helpoin rasti, mutta tämä on pakollista. Arvomaailman kriittinen reflektointi ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii pitkää ja sinnikästä, usein varsin tuskallistakin oman käyttäytymisen tarkastelua. Arvomaailmaa peratessa tulee törmäämään ristiriitoihin sisäisten arvojen ja ulkoisten toimintamallien välillä. Meistä suurin osa tietää, mitä pitää tehdä, mutta suurin osa ei silti tee yhtään mitään tai tarpeeksi. Ekokriisi on niin kokonaisvaltainen, kaiken olevaisen ylitse vyöryvä haaste, että sitä ei ratkaista pienillä teoilla. Tarvitaan systeemitason muutosta ja asenteiden, normien ja arvojen uudelleenjärjestelyä. Systeemitasolla on irtauduttava jatkuvan kasvun tavoittelusta, koska maapallon rajat ovat tulleet vastaan jo aikaa sitten ja resurssit yksinkertaisesti uhkaavat loppua hyvin pian. Älkää kysykö minulta, miten tämä muutos tapahtuu, sillä se on maailman parhaille taloustieteilijöillekin vaikea kysymys. Yksilötasolla meistä jokainen voi pysähtyä pohtimaan, mitä elämässä oikeasti arvostaa ja mikä on pohjimmiltaan kaikkein tärkeintä. Onko se menestys, materia, ulkoiset puitteet, raha ja ulkonäkö vai voisiko onni löytyä pintaa syvemmältä, ihan elämän perusasioista? Jos uskaltaa alkaa pohtia, mitä onnelliseen elämään lopulta tarvitsee, voi huomata, että ennen merkityksellisenä näyttäytyneet asiat menettävät vähitellen merkitystään. Muodin mukaiset vaatteet, kauneusihanteisiin istuva ulkomuoto, suuri pankkitilin saldo, nouseva uraputki ja sisustuslehtiin sopiva koti saattavat alkaa tuntua toissijaisilta seikoilta, jos tajuaa, että vaakakupissa on jo lähivuosikymmeninä meitäkin hyvinvointivaltion asukkaita uhkaava ruoan ja veden puute ja koko ihmiskunnan tulevaisuus. Tämä muutos on radikaali ja se voi parhaimmillaan tai pahimmillaan laittaa uusiksi koko maailmankuvan. Ammatti-identiteetti tai rakkaat harrastukset voivat joutua kyseenalaistetuiksi. Oma aiempi elämä saattaa alkaa tuntua itsekkäältä ja pinnalliselta. Älä silti soimaa itseäsi. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta voit alkaa kirjoittaa nyt.
Kuluttaminen ja oma hiilijalanjälki
Vaikka vastuullisesta kuluttamisesta puhutaan paljon, ilmastotoimet eivät saa eivätkä voi pelkistyä kulutusvalintoihin. Ei siihen, ostanko sähköauton, luomukosmetiikkaa, kuukupin tai luomupuuvillaisen t-paidan. Kuluttamisen muutos on pieni osa ilmastotoimia, mutta pääpainon pitää olla siinä, että ei kuluteta paremmin vaan vähemmän. Kiertotalouskaan ei ratkaise päästöjen ongelmaa kokonaan, sillä myös kiertotalousteknologiat voivat tuottaa päästöjä. “Tarvitaan radikaali mielenmaiseman muutos, ja se lähtee meistä kaikista”, sanoo aktivisti ja tutkija Oksana Dutchak Maailman Kuvalehden tekstiiliteollisuutta käsittelevässä artikkelissa.
Aku Varamäki kirjoitti juuri hyvin viisaita sanoja Planetaarinen vaatekaappi -Instagram-tilillään: “On miljoona tapaa olla aktivisti, mutta valitettavasti ainoa, jonka moni tuntee, on kuluttaminen. Tässä yksi radikaali keino: Ole tyytyväinen itseesi ja kaikkeen siihen, mitä sinulla jo on!” Asiaa ei voisi juuri paremmin ilmaista. Mainonta yrittää saada meidät kuluttamaan jatkuvasti enemmän luomalla tarpeita, jotka eivät ole tarpeita vaan haluja, ja tuomalla eteemme aina vain hienompia, nopeampia, tehokkaampia, hiljaisempia, isompia, pienempiä, kauniimpia ja vastuullisemmaksi väitettyjä tuotteita, joita me sitten kuvittelemme tarvitsevamme. Älä mene tähän lankaan! Älä edes silloin, kun tuotteen luvataan olevan “kestävää kehitystä tukeva” tai “ympäristöä säästävä”. Me emme tule selviämään ekokriisistä vaihtamalla nykyiset kulutushyödykkeet vihreämpiin versioihin. Kulutuksen on vähennyttävä, etenkin luonnon monimuotoisuuden ja planeetan rajojen näkökulmasta tarkasteltuna.
Voit kuitenkin tehdä kulutussektorillakin paljon. Aloita selvittämällä oma hiilijalanjälkesi Sitran tai Ilmastodieetin laskurilla. Sitran laskuri on suuntaa-antava, Suomen Ympäristökeskuksen Ilmastodieetti tarkempi. Kumpi vaan on hyvä keino selvittää, millaisen hiilijalanjäljen sinun elämäntapasi jättää. Lähtötilanteen selvitettyäsi keskity olennaisiin ja vaikuttaviin tekoihin: asuminen, liikkuminen, ruokavalio sekä tuotteiden ja palveluiden kuluttaminen muodostavat suurimman osan hiilijalanjäljestä. Asu tiiviisti, lämmitä uusiutuvalla energialla jos suinkin mahdollista, pidä asunnon lämpötila talvella alle 21 asteessa. Liiku lihasvoimalla tai julkisilla kulkuneuvoilla. Vältä yksityisautoilua ja lentämistä. Valitse lautasellesi kasviperäistä ravintoa niin usein kuin mahdollista. Aloita vaikka yhdestä ateriasta päivässä tai yhdestä päivästä viikossa. Kun tutustut pikku hiljaa ympäristön kannalta parempiin vaihtoehtoihin ja löydät uusia herkullisia makuja, ei muutoksen tekeminen tunnukaan enää mahdottomalta. Jos rakastat lihaa tai juustoja, säästä ne luksusherkutteluun ja nauti niistä esimerkiksi kerran viikossa. Kuluttamisen suhteen vähemmän on enemmän. Älä osta mitään turhaa paskaa, neuvoo toimittaja ja tietokirjailija Julia Thurén tyhjentävästi. Jos sinulla on lapsia, opeta heille alusta lähtien kestävämpi tapa elää. Näin heidän ei tarvitse myöhemmin oppia pois ylikuluttavasta elämäntavasta.
Itsensä sivistäminen
Lue ilmastokriisiin liittyviä kirjoja, kuuntele podcasteja, seuraa somessa aiheeseen keskittyviä tilejä. Seuraa ilmastouutisia (kaikki uutiset eivät ole huonoja!) ja ilmastopolitiikkaa. Kuuntele tiedettä, älä salaliittoteoreetikkoja tai ilmastovitkuttelijoita. Juttele ihmisten kanssa. Jokainen päivä on mahdollisuus oppia lisää, ja vaikka tieto usein lisää tuskaa, se myös auttaa tekemään parempia päätöksiä.
Vaikuttaminen
Juuri nyt on erittäin ajankohtaista vaikuttaa syksyn budjettiriiheen. Hallituksessa istuu puolueita, joille ilmastotoimet eivät ole etusijalla. Siksi on äärimmäisen tärkeää lähettää poliitikoille viestiä, että ilmastotoimia tarvitaan kiireellisesti eikä mikään muu saa ajaa niiden edelle. Ole yhteydessä sähköpostilla, puhelimitse tai somen kautta erityisesti ilmastotoimia jarruttavien hallituspuolueiden edustajiin (keskusta, RKP ja demarit) ja kannusta myös muiden puolueiden edustajia pitämään ilmastoasiat prioriteettilistan kärjessä. On selvää, että lobbarit pitävät eturyhmiensä puolia, joten vastavoimana tarvitaan myös kansalaisten ilmastotoimia vaativaa viestiä. Vaadi kotikuntasi päättäjiä, kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja tekemään ilmaston eteen enemmän ja nopeammin.
Vaikutatko sinä mieluiten kirjoittamalla, laulamalla, maalaamalla, luennoimalla, somettamalla, istumalla Elokapinallisten kanssa kadunvaltauksessa tai järjestämällä jonkin tempauksen? Valitse se väylä, joka tuntuu itselle luontaisimmalta. Lisäksi allekirjoita aloitteita. Tue järjestöjen työtä rahallisesti tai antamalla aikaasi. Jaa somessa ilmastoaiheista sisältöä. Kirjoita mielipidekirjoituksia. Anna yrityksille palautetta. Nosta ilmastokysymyksiä sinnikkäästi esiin omalla työpaikallasi, koulussa, harrastusryhmässä, taloyhtiössä, perheessä ja ystäväpiirissä. Lisää vaikuttamistapoja löydät Ilmastotoiminnan verkkosivuilta.
Verkostoituminen
Etsi ympärillesi samanhenkisiä ihmisiä. Verkostoidu työpaikalla, vapaa-ajalla, puoluepoliittisesti, somessa tai järjestöissä tai vaikka kaikissa niissä. Tutkaile esimerkiksi somessa, millaisia vaihtoehtoja verkostoitumiseen ja järjestäytymiseen on tarjolla ja kokeile, mikä tuntuu omalta tavalta. Yksin huutaessa ääntä on vaikea saada kuuluville, mutta isosta joukosta lähtee jo huomattavasti enemmän ääntä. Järjestäytymisessä on voimaa!
Muista omat resurssit
Vaikka jokaisen on tärkeää toimia, ensisijaisesti muutosta vaatimalla ja omia arvoja ja asenteita pohdiskellen, niin itseään ei pidä uuvuttaa taakan alle. Meillä jokaisella on omat yksilölliset lähtökohdat ja myös jaksamisen ja pystymisen rajat. Ilmastotoimet eivät ole kilpailu siitä, kuka tekee eniten ja täydellisimmin. Pidetään huolta omasta jaksamisesta, annetaan vertaistukea, kuunnellaan, tehdään yhdessä. Ei masennuta omista huonoista valinnoista ja yritetään olla syyttelemättä muita (tämä on itselleni vaikeaa). Toisin kuin päättäjillä, yksityishenkilöinä meillä on lupa pitää vapaata ilmastokriisin ajattelusta ja ilmastotoimista. Sen sijaan paineen päättäjien ja yritysten suuntaan on kasvettava, mutta se tapahtuu juuri aiemmin mainittujen osa-alueiden kautta, yhdessä, toistemme taakkaa jakaen. Käännetään katse omasta navasta ulospäin, vähennetään minä-minää ja lisätään we can do it -asennetta. WE CAN DO IT!
Lisää arvojen ja asenteiden ravistelua erityisesti matkailuun liittyen voit lukea täältä.
Oman hiilijalanjälkeni pienentämisprojektista olen kirjoittanut tänne.
Epäkaupallinen antimainos // Thermacellit sun muut
Kesä toi iloksemme auringon ja lämmön, mutta samalla saapuivat riesaksemme kaiken maailman ärsyttävät öttiäiset. Inhotuimman ötökän kärkipaikkaa taitaa Suomessa pitää iki-inhottava, inisevä verenimijäystävämme hyttynen. Markkinarako ei ole jäänyt huomaamatta ja niinpä kauppojen hyllyille onkin taas kasattu hyllymetreittäin kovasti suosiotaan kasvattavaa Thermacell-hyttystorjuntalaitetta ja muita vastaavia vekottimia, jotka lupaavat kesän ilman ininää ja paukamia. Laite tietysti myy kuin häkä, koska kukapa ei hyttysiä vihaisi! Ajatuskin mökkeilystä ja retkeilystä ilman raivostuttavaa ininää ja yötä päivää kutisevia paukamia tuntuu taivaalliselta.
Mutta! – niin, kaikkeen hyvään taitaa aina kuulua se mutta – hyttysten torjunnassa on ilmeisten plussien lisäksi monia miinuspuolia.
Thermacell-laite väittää olevansa hyttystorjuntalaite, mutta todellisuudessa se on hyttystentappolaite. Hyttyset taas ovat hyönteisiä eikä laite erittele, minkä hyönteisen keskushermoston se lamauttaa, joten itse asiassa laite on hyönteistentappolaite. Vaikka laite toimii vain paikallisesti pienellä alueella ja sen luvataan olevan täysin turvallinen, ei laitteen sisältämää hermomyrkkyä pralletriiniä (tai joissain laitteissa käytettävää d-alletriiniä) ole tutkittu kovinkaan paljon. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin viime kesänä näin: “Valmisteet on luokiteltu Suomen kemikaalilain mukaan turvallisiksi, mutta niiden tehoaineista ollaan parhaillaan tekemässä tarkempaa arviointia EU-tasolla, kertoo ylitarkastaja Hannu T. Mattila Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta. “Näistä kahdesta pralletriini on tutkimusten mukaan terveydelle hieman turvallisempi [kuin d-alletriini]”, Mattila sanoo. “Voi käydä niinkin, että tehoainetta ei biosidiasetuksen mukaan voidakaan hyväksyä, ja valmisteet pitää poistaa markkinoilta siirtymäajan jälkeen”, Mattila jatkaa.”
Eli toisin sanoen tällä hetkellä hyttystorjuntalaitteet sisältävät aineita, joiden turvallisuus on vielä epäselvä ja saattaa olla, että tulevaisuudessa niitä ei välttämättä saakaan myydä. Kuulostaako järkevältä? Tuntuuko turvalliselta? Itse huutelisin varovaisuusperiaatteen perään: jos tuotteen turvallisuudesta ei ole takeita, voisiko sitä olla myymättä, kunnes turvallisuus on varmistettu? Asiantuntijat myös sanovat, että karkottimen vieressä istuminen tai mukana kantaminen ei välttämättä ole suositeltavaa. Laitteen käyttöohjeissa myös neuvotaan siirtämään pois tai peittämään tiloissa oleva ruoka. Jotain kertoo sekin, että sisätiloissa käytettäviä, verkkovirralla toimivia hyttyskarkottimia ei suositella käytettäväksi alle 3–vuotiaiden lasten ja raskaanaolevien läsnäollessa. Näissä toki vaikuttava aine on eri, mutta tämä oli se seikka, joka sai minut alunperin tutkimaan tarkemmin näitä hyttysmyrkkyjä.
Lemmikit – ja kaiken järjen mukaan myös pienet lapset – on syytä pitää etäällä ulkotiloissakin käytettävistä hyönteismyrkyistä. Maaseudun Tulevaisuudessa kerrottiin Suomessa sattuneesta tapauksesta, jossa koira oli nuuhkaissut hyönteistorjuntalaitetta. Nuuhkaisun jälkeen koira oli alkanut voida pahoin, oksennella ja kouristella. Voimakkaat oireet menivät nopeasti ohi, mutta koira oli voimaton pitkän aikaa.
Thermacellin pakkauksen käyttöohjeissa mainitaan, että tuotetta ei saa käyttää kukkivien kasvien läheisyydessä. Näytä minulle kesämökki tai pihapiiri, jossa ei ole kukkivia kasveja! Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on viime kesänä Twitterissä sanonut, että tänä vuonna kaikissa hyttystorjuntalaitteissa tulee olla merkintä “Vaarallista mehiläisille”. Sellaista merkintää en kuitenkaan myynnissä olevista Thermacelleistä löytänyt. Sain Twitterissä Tukesilta vastauksen, että merkintä on päivitetty syksystä 2020 eteenpäin kaikkiin pakkauksiin, mutta myynnissä voi vielä olla vanhempia eriä, joissa merkintää ei ole. Vaikkei pakkauksessa siis niin lukisi, ovat hyttysmyrkyt myrkkyä ihan kaikille hyönteisille.
Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on hiljalleen nousemassa ilmastokriisin veroiseksi huolenaiheeksi, kun biodiversiteetin merkitys on ymmärretty. Tänäkin vuonna on jo useaan otteeseen uutisoitu yhä pahenevasta hyönteiskadosta. Sensaatiohakuisilta kuulostavat otsikot huutavat, että jos pölyttäjät kuolevat sukupuuttoon, kuolee myös ihmiskunta. Moni on aiheesta huolissaan ja syystäkin. Ihmiset ovat kilvan ryhtyneet pörriäistenpelastuspuuhiin. Hyönteishotellien nikkarointi, niityn perustaminen ja nurmikon leikkuun vähentäminen on ollut monen to do -listalla kuluvana ja menneenä vuonna. Samaan aikaan tyhjennämme kuitenkin kauppojen hyllyt hyönteismyrkyistä. Aika hassua, mutta näin ristiriitaisesti ihminen toimii. Luonnon etua ajatellaan yhtäällä, mutta toisaalla se unohdetaan täysin. Tiesitkö muuten, että myös hyttyset toimivat pölyttäjinä?
Ihmisen pyrkimykselle hallita luontoa ei näy loppua. Luonto joutuu yhä ahtaammalle ja lopulta siitä kärsivät kaikki.
Tukes muistuttaa nettisivuillaan, että hyönteiset ovat tärkeä osa ympäristömme monimuotoisuutta ja oleellisia ekosysteemimme toiminnan kannalta. Hyönteismyrkkyjen vaikutukset eivät rajaudu torjuttavaan lajiin vaan myrkky vaikuttaa kaikkiin käsittelyalueen hyönteisiin. Hyönteisten torjuntaa on siis aina harkittava tarkkaan. Kun pyrkimys on eliminoida hyttyset, tullaankin tuhonneeksi samalla myös muut hyönteiset, jotka yhteistuumin toimivat pölyttäjinä ja hajottajina, ehkäisevät haitallisten vieraslajien leviämistä, parantavat maaperää ja ovat tärkeä ravinnonlähde muun muassa linnuille, lepakoille ja sammakoille. Kävin läpi jo tapahtumaketjun, jossa ihminen hyönteismyrkyillä ja -ansoilla hävittää hyönteiset jonkun pienen ja suositun mökkijärven rannoilta. Hyönteisten vähentyessä myös linnut ja muut hyönteisiä syövät eläimet vähenevät kyseiseltä alueelta. Yksi hömötiaispesue popsii suihinsa vuoden aikana kymmenen kiloa hyönteisiä, joista osa on hyttysiä, kertoo Kainuun ELY-keskuksen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen Helsingin Sanomissa. Ajatuskulussani muutaman vuoden kuluttua tarkemmat tutkimukset osoittavat nykyiset hyönteismyrkyt vaarallisiksi ja niiden käyttö kielletään. Hyttyset alkavat taas runsastua, koska ne ovat kuitenkin hyviä lisääntymään. Etenkin kun siellä mökkijärvellä ei enää ole niille luontaisia vihollisia entisessä määrin. Sittenpä onkin mökkeilijä pulassa, kun pitäisi taas pärjätä hyttysparvien kanssa ilman thermacellejä!
Think globally, act locally sanotaan kun tarkoitetaan, että luonnon monimuotoisuuden puolesta tehtävät toimet tehdään nimenomaan paikallistasolla. Meidän kaikkien kotipihoilla ja kotikunnissa. Kuitenkin oman mukavuuden nimissä paikallisen tason tekojen merkitys sivuutetaan. Hyvin ristiriitaiselta kuulostaa Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön professorin Ilari Sääksjärven lausunnot Kuluttaja-lehden artikkelissa. Siinä Sääksjärvi toisaalta sanoo hyttysten olevan monelle eliöryhmälle tärkeää ravintoa ja hyttystorjunnan vaikuttavan lähialueen hyönteissyöjälintujen ravinnon määrään ja sitä kautta niiden elämään. Toisaalta hän heti perään toteaa vaikutuksen olevan melko paikallinen ja arvelee, että laitteen vaikutuksesta pihapiirin biodiversiteettiin ei tarvitse olla huolissaan. Kyseisessä artikkelissa käsiteltiin Mosquito Magnet -hyttysansaa. Professori kuitenkin toteaa laitteiden suosion heijastelevan ihmisten luontosuhteen muutosta ja peräänkuuluttaa sopeutuvaa rinnakkaiseloa muiden lajien kanssa.
Vesistöjen lähellä täytyy hyttysmyrkkyjen kanssa olla erityisen tarkkana. Pralletriini ja muut hyönteismyrkyt ovat erittäin myrkyllisiä vesieliöille ja aiheuttavat vesistöön joutuessaan pitkäaikaisia haittavaikutuksia. En tiedä, minkälaisia, enkä ehkä välitäkään tietää. Sanon vain, että muistakaa, ettei torjunta-aineita saa ikinä missään tilanteissa päätyä vesistöihin.
Hyönteismyrkkyjen pakkauksista löytyy tämä merkintä, joka kertoo tuotteen olevan erittäin myrkyllistä vesieliöille.
Jokaisella luontokappaleella on paikkansa ekosysteemissä ja ravintoketjussa, olivat ne ihmisen näkökulmasta kuinka ärsyttäviä tahansa. Tämä yhtäkkiä herännyt innostus hävittää hyttyset kertoo paljon ihmisen luontosuhteesta. Kaikkea, mitä ympäröivässä luonnossa voidaan suinkin pyrkiä hallitsemaan, taatusti yritetään valjastaa ihmisen ohjailtavaksi. Minä jään miettimään, onko siitä koskaan seurannut mitään hyvää, kun ihminen on ruvennut sorkkimaan luonnon tasapainoa.
Edit. Koska kirjoitus on saavuttanut hurjan suosion, lisään vielä muutaman hyödyllisen linkin kiinnostuneille!
Metsähallituksen ohjeet luonnossa liikkujalle hyönteisten torjuntaan liittyen
Vuosittain huhtikuun alkupuolella vietetään Suomen ylikulutuspäivää. Kun vuodesta on kulunut vasta reilu neljäsosa, olemme laskennallisesti käyttäneet loppuun oman osamme maapallon luonnonvaroista. Tänä vuonna koronaepidemia siirtänee päivämäärää hiukan eteenpäin, mutta tarkkojen laskelmien tekeminen on tässä vaiheessa vuotta mahdotonta. Näin ollen Earth Overshoot Day on määrittänyt Suomen ylikulutuspäiväksi vuonna 2021 huhtikuun kymmenennen päivän.
Uutiset kertovat säännölliseen tahtiin valtionvelan hälyttävästä kasvusta, mutta paljon sitä vakavampaa uhkaa, luontovelkaa, ei käsitelty valtamedioissa viikonloppuna ylikulutuspäivästä huolimatta lainkaan. Luontovelkaa ei voi kuitata rahalla vaan se maksetaan peruuttamattomilla vahingoilla, ihmishengillä ja iäti menetetyillä eliölajeilla, luonnonvaroilla, jotka eivät uusiudu meidän elinaikanamme tai enää koskaan.
Me suomalaiset olemme ylikulutuksen mestareita. Kulutamme kuin meillä olisi käytössä 3,8 maapalloa. Jatkuvasti rohmuamme yhteisiä, rajallisia luonnonvaroja moninkertaisesti enemmän kuin planeetan rajat sallisivat. Koko maapallon ylikulutuspäivä on elokuussa, mikä sekin on liian aikaisin, mutta globaalilla tasolla me suomalaiset olemme joukko onnekkaita paskiaisia, jotka sattuivat syntyessään saamaan lottovoiton ja ottavat siitä todella kaiken irti, myös sen jälkeen kun viimeinenkin voittoeuro on jo aikaa sitten tuhlattu.
Meidän kaikkien, niin yksilöiden kuin valtioidenkin, on yksinkertaisesti pakko saada kulutuksemme kestävälle tasolle. Rajallisella planeetalla ei voi toteuttaa rajatonta kasvua, vaikka uutisotsikot kilpaa huutavatkin talouskasvua ja hehkuttavat kulutuksen piristysruiskeista, joita kieli pitkällä odotetaan pandemian hellittäessä. Maapallon kantokyvyllä on rajat eikä niitä voi loputtomiin venyttää. Holtiton kulutus on saatava kuriin. Ainoa mahdollinen tie on kohti hiilineutraaliutta ja siitä vielä hiilinegatiiviseksi. Hiilinegatiiviselle planeetalle ei mahdu ylikulutusta.
Kun puhutaan kuluttamisesta, katse kääntyy tietysti syylliseen. Missä on kuluttaja, joka on tästä ylikulutuksesta vastuussa? Aika moni kulutustavara on made in China, joten osoitammeko syyttävän sormen Kiinaan? Tuottaahan Kiina valtavan määrän päästöjäkin. Syyllistä on kuitenkin tällä kertaa etsittävä lähempää. Yritysten voiton maksimointi, kuluttajien halu maksaa mahdollisimman vähän ja globaalin markkinatalouden lainalaisuudet ovat johtaneet siihen, että suomalaisten (ja muiden rikkaiden, suuripäästöisten, paljon kuluttavien teollisuusmaiden) päästöistä ja luontohaitoista iso osa on ulkoistettu Kiinaan ja muihin Aasian maihin. Kun ostamme ulkomailla tuotettuja hyödykkeitä, lasketaan päästöt tuottajamaan päästöihin. Todellisuudessa Suomen kulutusperustaiset päästöt ovatkin 33 prosenttia suuremmat kuin maakohtaisesti lasketut päästöt. Aiheesta kannattaa lukea kaksi erinomaista artikkelia:
Vaikka me emme voi omasta ylikulutuksestamme syyttää Kiinaa, Intiaa tai muuta ulkopuolista tahoa, ei syyllisyyden viittaa pelkästään yksilön vastuullekaan pidä laskea. Paljon on kiinni rakenteista, normeista ja ylipäätään siitä kulttuurista, jonka keskelle olemme syntyneet ja kasvaneet. Osa kulutuksesta on sellaista, mitä yksilön on vaikeampi itse vähentää ja osaan taas on helppo itse vaikuttaa. Osa vaatii enemmän kyseenalaistamista ja vaivannäköä, osa on vain pienestä viitseliäisyydestä kiinni. Esimerkiksi sellainen omaa kulutusta koskeva periaatepäätös, että päättää olla ostamatta mitään uutta selvittämättä ensin, voisiko kyseisen tuotteen löytää käytettynä, on hyvin helppo tehdä. Tai että päättää olla ostamatta uutta parempaa tuotetta, jos edellinenkin on vielä ehjä ja toimiva. Samoin vaikkapa maitotuotteiden vaihtaminen kasvipohjaisiin tuotteisiin yksi kerrallaan on helppo, pieni teko, joka ei mullista tai hankaloita arkea. Listaan voisi lisätä sähkösopimuksen päivittämisen uusiutuvaan sähköön, kauppakassin vaihtamisen kestoversioon ja lyhyiden matkojen liikkumisen lihasvoimin. Jo nämä esimerkit osoittavat, kuinka suuri osa kulutuksestamme on melko helposti vaihdettavissa pienemmän kulutuksen versioon.
Iso osa kulutuksestamme on markkinoinnin ohjaamaa. Varmaan aika moni tunnistaa sen tunteen, kun näkee ihanan vaatteen, joka herättää pakko saada -reaktion. Jos pysähdyn pohtimaan, mitä siellä tuntemuksen takana on, löydän ehkä tyytymättömyyttä, tylsistymistä, kateutta tai itsetunto-ongelmia. Paljon liittyy statukseen ja identiteettiin. Uudet urheiluvaatteet ostetaan sille sporttiselle minälle, joka halutaan olla. Muodinmukainen asuste ostetaan sille minälle, joka tahtoo näyttää olevansa tietoinen trendeistä. Hienompi auto ostetaan sitä naapuria varten, jolle halutaan näyttää olevansa menestynyt. Balille matkustetaan, koska halutaan laittaa someen hienoja valokuvia. Lapsille ostetaan muotivaatteita ja kauniita puuleluja, koska halutaan todistella hyvää vanhemmuutta. Ja näitä heikkoja kohtia mainonta osaa hyödyntää. Yhtäkkiä meille tuleekin tarve saada parempi auto tai uudet urheiluvaatteet. Nykypäivänä myös somella on samankaltainen ja ikäryhmästä riippuen jopa isompi voima kuin mainonnalla.
Usein sanotaan, että aineeton kulutus on vastuullisempaa kuin materian ostaminen. Myös aineeton kulutus voi kuitenkin olla ylikulutusta. Kodin lämmittäminen yli suositellun lämpötilan on aineetonta kulutusta, mutta hyvä esimerkki turhasta kuluttamisesta. Lyhyiden matkojen kulkeminen autolla voidaan ehkä laskea myös tähän aineettoman kulutuksen kategoriaan, vaikka polttoaine on toki fyysinen hyödyke. Jätteiden kierrättämättä jättäminen on mielestäni vain laiskuutta ja kuuluu ehdottomasti tähän aineettomaan ylikulutukseen. Kun jätteet jätetään lajittelematta, hukataan arvokkaita raaka-aineita, joita voisi kierrättää uudelleen käyttöön. Lihan ja maitotuotteiden syöminen on valtavan iso osa luonnonvarojen ylikulutusta. Fyysinen hyödyke sekin, mutta tietenkään naudanlihakilon versus härkiskilon luonnonvarojen kulutus ei ole niin konkreettisesti nähtävissä kuin vaikkapa se, ostanko uuden vaatteen vai jätänkö ostamatta.
Ehkä älyttömintä turhaa kuluttamista on ns. Kiina-krääsän ostaminen. Tuotteet ovat harvoin hyvälaatuisia, voivat olla jotain ihan muuta kuin mainoskuva on antanut olettaa ja turvallisuuskin on vähän niin ja näin. Todella turhaa kulutusta on myös kaikki ostaminen, joka tapahtuu vain mielihalusta tai vain halvan hinnan takia. Myönnän, olen “entisessä elämässäni” sortunut useammankin kerran.
Kuva: Justin Lim | Unsplash
Kuten sanoin, olen sitä mieltä, että kaikkea syytä ei tule vierittää kuluttajan niskoille. Mutta en myöskään näe järkeä siinä ajattelussa, että en lopeta yletöntä lentelyä/pikamuodin ostamista/Kiina-krääsän tilaamista, ellei niitä kielletä/ellei rakenteet muutu. Meillä kaikilla on oma vastuumme ylikulutuksen kitkemisessä. Se vaatii omien tapojen ääreen pysähtymistä, tottumusten tarkastelua, itsehillintää ja ehkä myös arvomaailman kirkastamista. Jo mielihalujen lykkääminen auttaa. Kun uutta tavaraa ei ostakaan vielä tänään vaan päättää nukkua yön yli tai harkita asiaa uudelleen ensi viikolla, voi huomata, että tarve ostaa meni ohi – eikä se edes ollut tarve alunperinkään.
Ulkoapäin tulevaa säätelyä esimerkiksi verotuksen muodossa toivoisin muun muassa lentämiseen ja eläinperäisiin tuotteisiin. Luonnonvarojen kulutusta hillitsisi ja muutosta kohti uudenlaista kestävämpää ruoantuotantoa ja ruokavaliota ohjaisi se, että julkisissa ruokapalveluissa siirryttäisiin yksinomaan kasvipohjaiseen ruokaan. Jos lentämisen hinta olisi se, mitä sen kuuluisi olla ilman polttoaineverohelpotuksia, se näkyisi ei-välttämättömän lentämisen vähenemisenä. Jos pikamuotikoltun hinnasta oikeudenmukainen osuus menisi vaatteen ompelijalle, se ei edes nostaisi vaatteen hintaa merkittävästi. Jos vaatteen ympäristöhaitat näkyisivät hintalapussa ja materiaalien pitäisi olla kierrätettäviä, voisi sillä olla jo hieman enemmän merkitystä.
Haluaisin nähdä yhteiskunnan, jossa jatkuva kuluttaminen ja uuden ostaminen ei olisi normi. Jossa kaduilla voisi kulkea, bussissa istua, lehteä lukea, radiota kuunnella ja ihmisiä tavata ilman, että meille jatkuvasti luodaan tarpeiksi naamioituja ostohaluja. Ilman, että on jatkuvasti aktiivisesti ponnisteltava näitä ulkoapäin taitavasti luotuja “tarpeita” vastaan.
Nyt kun olen saarnannut turhasta kuluttamisesta, mietitäänpä vielä hetki, voiko olla olemassa kestävää kuluttamista. Kestävä kulutus tapahtuu aidosta tarpeesta. Kestävä kulutus kohdistuu eettisesti ja ekologisesti vastuullisiin tuotteisiin tai palveluihin. Kestävä kulutus ei kohdistu kertakäyttöisiin tuotteisiin. Jos haluat hemmotella itseäsi, tee se leikkokukkien tai uuden tavaran sijaan ilmastokestävästi kasvisruoalla. Kokkaa itse tai hae ravintolasta, ihannetapauksessa omaan rasiaan. Jos välttämättä haluat palkita itseäsi tavaralla, osta jotain kestävää ja kierrätettävää/kierrätettyä. Kirja, lehtitilaus, vaatelainaamon jäsenyys tai pitkään himoitsemasi vaate nettikirppikseltä.
Tämä Instagramissa julkaisemani kuva pitää sisällään aika hyvän ohjenuoran kaikkeen kulutukseen liittyen.
Kun puhutaan kulutuksesta, ei voida välttyä kuluttaja-sanan käyttämiseltä. Oi kuinka inhoankaan tuota termiä, joka pelkistää kansalaisen roolin kulutusyhteiskunnan oravanpyörässä juoksevaksi rahankäyttäjäksi. En siis kovin mielelläni puhuisi ihmisistä kuluttajina, mutta aina sitä ei voi välttää. Ihminen on kuitenkin paljon enemmän kuin kuluttaja ja kuluttamalla ei myöskään maailmaa pelasteta. Olen aivan ehdottomasti sitä mieltä, että vastuullisinta ja vihreintä kuluttamista on kuluttaa vähemmän.
Meidän yksilöiden tulee myös muistaa mittakaavat. On turha syyllistää itseään pienistä asioista. Minua aina turhauttaa, kun ympäristöteot typistyvät kierrättämisen ympärille. Kierrätys on jotenkin vieläkin yleisesti ekoteoista se, jota pidetään ekoihmisen mittana. Jos kierrätät, olet ekologinen. Jos et kierrätä, olet piittaamaton ympäristön tuhoaja. Tosiasiassa kuitenkin kierrätyksen merkitys ekologisissa elämäntavoissa tai yksilön hiilijalanjäljessä on lähes häviävän pieni. Olisikin jo aika unohtaa kierrätyskeskeisyys ja nostaa keskiöön oikeasti vaikuttavien tekojen pyhä kolminaisuus: asuminen, liikkuminen ja ruokavalio. Kierrätys on jees ja kivaa ja minulle ainakin itsestäänselvää, mutta todelliset vaikutukset kulutukseen ja päästöihin tulevat ihan muualta. Jos asuu suht pienesti, lämmittää talonsa uusiutuvalla energialla, pitää huonelämpötilan kohtuullisena, käyttää liikkumiseen mahdollisimman vähän fossiilisia polttoaineita eli suosii lihasvoimaa ja joukkoliikennettä sekä syö kasvipohjaisesti, niin näillä teoilla saavutetaan monikymmenkertaiset säästöpäästöt kierrätykseen verrattuna.
Koska asumme valtiossa, jonka ylikulutuspäivä on jo huhtikuun alussa, meidän jokaisen on syytä pohtia omaa kulutusta kriittisesti. Muistettava kuitenkin on, että pienellä vaikuttajalla on pieni vastuu, isoilla vaikuttajilla iso vastuu. Suuret muutokset tulee tehdä ennen kaikkea valtion, kuntien ja yritysten tasolla, mutta meitä kaikkia tarvitaan sen muutoksen kirittämisessä.
Nyt neljävuotias esikoiseni osasi kolmevuotiaana luetella yli 30 dinosauruslajia ja dinokirjoja luetaan yhä edelleen ahkerasti. Olemme puhuneet lukuisia kertoja dinosaurusten sukupuutosta ja harmitelleetkin, ettei dinosauruksia ole enää olemassa. Kymmeniä miljoonia vuosia sitten viides sukupuuttoaalto hävitti dinosaurukset maapallolta. Lapseni ei vielä tiedä, että me elämme paraikaa kuudennen sukupuuttoaallon keskellä.
Ekokriisin keskellä eläminen ei ole henkisesti helppoa. Mitä enemmän tietoa ekokriisistä on, sitä synkempi varjo tulevaisuuden edessä tuntuu roikkuvan. Yhdeksästä planetaarisesta rajasta jo neljä – sukupuuttotahti, metsäkato, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus sekä typen ja fosforin kierto – on jo ylitetty. Koska etenkin luonnon monimuotoisuus ja ilmaston lämpeneminen ovat niin monitahoisia asioita ja koostuvat monesta osasesta, ei tulevaisuuden tapahtumaketjujen ennustaminen ole helppoa. Itse asiassa se on monelta osin mahdotonta jopa alan parhaille tutkijoille. Kukaan ei tiedä, millaiselta maailma näyttää vuoden 2050 jälkeen, olemmeko saavuttaneet ilmastotavoitteet ja onko luontokato saatu pysäytettyä. Sen verran voidaan varmaksi sanoa, että ilmasto tulee jatkamaan lämpenemistään vielä vuosikymmeniä ja sillä tulee olemaan suuria inhimillisiä, ekosysteemisiä ja taloudellisia seurauksia. Kehityksen suuntaa on vielä mahdollista muuttaa, mutta se vaatii radikaaleja toimia välittömästi ja kaikilla tasoilla. Kaikki vastuu ei missään tapauksessa ole yksilöiden harteilla, mutta yksilöt eivät myöskään ole vapaamatkustajia, sillä jo äänestyspäätöksistä ja kulutusvalinnoista lähtien moni asia ei muutu ilman kansalaisten aktiivisuutta.
Vanhemmuus on valintojen viidakossa rämpimistä, jatkuvia tietoisia ja tiedostamattomia päätöksiä, joilla on vaikutusta lapsen kasvuun ja kehitykseen. Jotkut seuraukset ovat välittömiä ja toiset rakentavat lapsen minäkuvaa ja arvomaailmaa vuosia kestävän kasvatustyön myötä eikä suoria vaikutuksia välttämättä näe ennen lapsen aikuistumista ja itsenäistymistä. Ihan jo tavallinen mukavaksi ja empaattiseksi ihmiseksi kasvattaminen vaatii vanhemmilta sinnikästä työtä ja omien kasvatusmallien pohdiskelua, vahvuuksien ja heikkouksien reflektointia. Lisääpä tähän ekokriisitietoisuus, muuttuvaan ympäristöön sopeutuminen ja vallitsevien normien kyseenalaistaminen – siinäpä onkin jo kasvattajalle suota tarvottavaksi.
Jokainen vanhempi haluaa varmasti taata lapselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat hyvään, onnelliseen elämään. Harvalle on väliä, tuleeko lapsesta lääkäri tai juristi – tärkeintä on, että lapsi saa elää onnellisen lapsuuden ja löytää aikuisena oman paikkansa maailman siitä sopukasta, jossa hän voi olla onnellinen. Miten siis kasvattaa lapsi muuttuvaan maailmaan, antaa hänelle parhaat mahdolliset eväät elämään, jonka puitteet ovat meille kaikille vielä tuntemattomia?
Kun yritän parhaani mukaan noudattaa vastuullista elämäntapaa, on lasten saamisen myötä lukuisia päätöksiä katsottava erityistä tarkempien ekokiikarien läpi. Onko väestönkasvu kestävää ja mikä on minun roolini siinä? Millaiseen kuluttamisen ja ostamisen tapaan lapseni kasvatan? Millaiseen vapaa-ajanviettoon ja lomailukulttuuriin lapsemme tottuvat? Tottuvatko he käyttämään julkista liikennettä vai kulkemaan omalla autolla tai polkupyörällä? Oppivatko he tuntemaan empatiaa ihmisten lisäksi muunlajisia eläimiä kohtaan? Kokevatko he taakkana sen, että ovat päiväkotiryhmänsä ainoita kasvissyöjiä? Mitä sitten, jos kirppisvaatteet eivät jossain vaiheessa enää kelpaa, kumpi joustaa, minä vai lapset? Suostuvatko he asumaan isompinakin yhteisessä huoneessa, jos kodissamme ei ole molemmille omia huoneita? Harmittaako heitä, jos luokkakaverit lomailevat jouluna Thaimaassa ja me käymme vain isovanhemmilla Pohjois-Pohjanmaalla? Oppivatko he avoimiksi ja muita kulttuureja ymmärtäviksi, vaikka emme matkustaisi ikinä toiselle puolelle maapalloa? Uskaltavatko he puolustaa omia ja perheemme valintoja myös kouluikäisinä vai tuleeko heille vastareaktio vastuullista elämäntapaa kohtaan? Auttaako roskien kerääminen luomaan kunnioittavaa luontosuhdetta? Oppivatko lapset hyväksymään perusteluksi uusien tavaroiden ostamatta jättämiselle sen, että maapallo ei yksinkertaisesti kestä jatkuvaa uuden ostamista?
Minusta tuntuu, että vanhemmuudesta on jossain määrin tullut projekti, yksi monista ihmiselämän suorituksista, joka täytyy vetää maaliin viimeistä piirtoa myöten täydellisesti – vaikka kaikki tietävät, että täydellinen suoritus on absoluuttinen mahdottomuus. Ja vaikka tiedetään, että vanhemmuutta ja kasvatuksen onnistumista ei mitata millään ulkoisilla mittareilla, kuten lapsen omistamien kehittävien lelujen määrällä, uusimman lastenvaatedropin pipolla sesongin trendivärissä tai sillä, missä iässä lapsi oppii lukemaan, tuntuvat nämä ulkoiset seikat vievän vanhempia kuin pässiä narussa. Ja onhan se luonnollista ja inhimillistä, että omalle lapselle halutaan parasta. Mutta kuinka moni pysähtyy miettimään, mikä oikeasti on lapsen paras?
Paljon edellä mainittuja seikkoja enemmän ja kauaskantoisempia päätöksiä jää näkymättömiin ja usein myös tietoisen pohdinnan ulkopuolelle. Miten kasvatetaan terve ja maapallon kantokyvyn kannalta kestävä tavarasuhde, minkä verran ja mihin ikään asti vanhempi voi päättää esimerkiksi lapsensa ruokavaliosta ja vaatehankinnoista ja millaiseen arvomaailmaan nuo valinnat pohjautuvat? Millaista arvomaailmaa kodin pienet käytännöt lapseen istuttavat?
Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää, miksi lastenkin ruokavalio yhä edelleen pohjautuu pitkälti lihaan ja maitotuotteisiin, vaikka meillä on kaikki tieto kyseisen ruokavalion riskeistä sekä terveydelle että ekosysteemeille. Toisaalta ymmärrän vallan hyvin, että vallitsevien normien rikkominen ei ole helppoa eikä monelle tule edes mieleen kyseenalaistaa tuttuakin tutumpia tapoja. Elämme ja olemme kuten olemme aina tottuneet tekemään, sillä valmista polkua on helpoin kulkea. Harva edes tulee ajatelleeksi, että polun voi raivata myös itse tai voi päättää kulkea sitä risukkoista ja mutkittelevampaa pikkupolkua. Onkin surullista, että yhteiskunta ei vieläkään viitoita meille kestävää ja helppokulkuista tietä vastuulliseen ja syväekologiseen elämäntapaan.
Elämäntapojen perinpohjainen kyseenalaistaminen ravistelee koko maailmankatsomusta ja on siksi hyvin kokonaisvaltainen prosessi. Sysäys muutokselle täytyy tulla sisältä päin syntyvän oivalluksen myötä. Tarvitsemme myös paljon nykyistä enemmän esimerkkejä kestävän elämäntavan erilaisista ilmentymistä, jotta normit vähitellen voivat muuttua.
Toinen asia, mitä minun on hankala ymmärtää, on se logiikka, jolla vanhemmat ostavat lapsilleen pikamuotiketjujen vaatteita. Yksikään halpavaatteita myyvä brändi (Zara, H&M, Lindex, Cubus, Newbie, markettivaatemerkit) ei maksa vaatteidensa valmistajille elämiseen riittävää palkkaa, joten se halpa hinta, jolla me voimme ostaa kauniita edullisia vaatteita, tarkoittaa sitä, että maailman toisella puolella joku äiti (lähes kaikki tekstiiliteollisuuden työntekijät ovat naisia) tekee tehtaassa niin pitkää päivää, ettei hän ehdi juuri koskaan nähdä omia lapsiaan. Silti, vaikka en logiikkaa ymmärrä, tiedostan, ettei näistä kestämättömistä valinnoista voi ketään tuomita, sillä epäkohdat ovat syvällä rakenteissa. Jos jo ikoninen äitiyspakkaus, hyvinvointivaltion kulmakivi, perustuu tuotteidensa osalta vastuuttomalle hintojen ja ihmisoikeuksien polkemiselle, on jotain perustavanlaatuista pielessä muuallakin kuin yksittäisten ihmisten kulutusvalinnoissa. Kukaan meistä ei pysty elämään kulutuksen varaan rakentuvassa yhteiskunnassa sortamatta ja ihmisten ja eläinten oikeuksia polkematta, koska yhteiskuntamme kivijalka on muurattu kestämättömälle sorron maaperälle.
Ennen ajattelin, että ainoa oikea tapa kasvattaa lapsi on opettaa hänet maailmankansalaiseksi jo pienestä pitäen. Tutustuttaa hänet eri kulttuureihin lomamatkojen ohessa, jotta hän kasvaa avarakatseiseksi ja suvaitsevaiseksi ihmiseksi. Olinhan itsekin pienestä pitäen saanut matkustella ympäri maailmaa. Tuskinpa olen silti kasvanut merkittävästi avarakatseisemmaksi kuin joku toinen ikätoverini, joka ei ole kolunnut yli viittäkymmentä maata tuprutellen siinä samalla ilmakehään enemmän päästöjä kuin laki sallii. Tai vaikka olisinkin, en jaksa uskoa, ettei samaan lopputulokseen olisi voitu päätyä myös ilman hillitöntä lentelyä ympäri maailman.
Meidän perheen pienet valinnat rakentavat lastemme käsitystä maailmasta. Se, että ruokapöydässä suu pyyhitään isin vanhasta t-paidasta leikeltyihin kestotalouspapereihin ja että yhdessä esikoisen kanssa täytämme vauvalle kestovaippoja, opettaa lapsillemme ehkä sen, että kertakäyttötuotteet voi korvata kestävillä ja pestävillä versioilla. Lapsen toivoessa itselleen farkkuja tai merirosvoasua, en aja Prismaan ostamaan niitä vaan näpyttelen ostoilmoituksen Facebook-kirppikselle ja ilmoitan lapselle, että eiköhän hänen toivomansa hankinnat vielä ennen pitkää löydy. Tämä toivottavasti opettaa lapselleni paitsi halujen lykkäämistä ja kärsivällisyyttä, myös sitä, että maailmassa kaikki tarpeellinen on jo tuotettu ja meidän on vain maltettava odottaa sitä hetkeä, että etsimämme tavarat osuvat kohdallemme. Se, että loman lähestyessä emme pakkaa perhettämme lentokoneeseen vaan autoon ja aurinkomatkalle lennähtämisen sijaan ajamme mökille tai korkeintaan etelä- tai länsinaapuriin, ehkä opettaa lapsiamme näkemään sen, että lomailu ja irtiotto arjesta ei vaadi all inclusive –hotellilomaa etelän rantakohteessa.
Vaikka perheemme hiilijalanjälki on noin kolmannes keskiverrosta, elämme ihan tavallista lapsiperheen elämää. Toki me vanhemmat mietimme tekemiämme valintoja ekologisuuden kautta, mutta lapsemme tuskin vielä pitkään aikaan osaavat ajatella, että elämäntapamme mitenkään eroaisi normaalista. Eikä se radikaalisti ulos päin eroakaan, sillä ainakin tällä hetkellä valintamme joustavat tarpeen mukaan emmekä ole ehdottomia esimerkiksi ruokavalion, lahjakulttuurin tai yksityisautoilun suhteen. Kun perusasiat eli asuminen, liikkuminen ja ruokavalio ovat pääsääntöisesti kestävällä pohjalla, ei pieni “lipsuminen” silloin tällöin tee suurta hallaa. Lapseni sai siis esimerkiksi tänäkin pääsiäisenä pari yllätysmunaa, vaikka emme itse niitä hänelle hankkineet. Iloittiin munista yhdessä, koska pari turhaa pikkulelua kerran vuodessa ei maailmaa kaada.
Varsinaista ekokriisikeskustelua emme vielä ole käyneet, koska lapsemme ovat sen verran pieniä. Totuus maailman tilasta tuleekin varmasti valkenemaan heille pala kerrallaan, kyselemisen, ihmettelemisen ja teemaa sivuavien keskustelujen kautta käytännön arjen tasolla. Toivon, että osaan olla välittämättä lapsilleni omassa mielessäni ajoittain vellovaa huolta, pelkoa ja ahdistusta, mutta pystyn kuitenkin samaan aikaan olemaan jossain määrin rehellinen ekokriisin olemassaolosta. Enemmän kuin mitään muuta toivon tietysti, että tämän vuosikymmenen aikana saamme kuulla paljon toivoa antavia uutisia ekokriisin tiimoilta.
Yhteiskunnan arvomaailma heijastuu myös kasvatukseen. Arvotutkimuksissa suomalaisten tärkeimmiksi arvoiksi ovat viime vuosina nousseet muun muassa turvallisuus, hyväntahtoisuus ja universalismi. Turvallisuus pitää sisällään terveyden, perheen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen järjestyksen ja universalismi puolestaan sisältää mm. tasa-arvon, maailmanrauhan ja luonnonsuojelun. Pinnallisesti ajatellen suomalaisten elämäntapojen voisi ajatella olevan sopusoinnussa arvojen kanssa, mutta jos asiaa katsotaan syvällisemmin, ovat arvot suuressa ristiriidassa käytänteiden ja ihmisten arjen kanssa. Suomalaisten ylikuluttava elämäntapa ja hiili-intensiiviseksi rakennettu yhteiskunta aina ruokavaliosta ja metsätaloudesta alkaen vähentää globaalia turvallisuutta ja terveyttä kiihdyttämällä ekokriisiä ja esimerkiksi pandemioille otollisia olosuhteita. Ekokriisin kiihtyminen taas on todistetusti uhka tasa-arvolle ja maailmanrauhalle. Puheiden ja asenteiden tasolla suomalaiset kannattavat luonnonsuojelua, mutta käytännössä iloitsemme kuitenkin selluhankkeista ja valtio edistää eläintuotantoa massiivisin maataloustuin. Yksilönä, vanhempana ja vastuullisuuteen pyrkivänä kasvattajana olenkin siis asemassa, jossa joudun jatkuvasti uimaan yhteiskunnan rakenteissa vastavirtaan ja murtamaan normeja, kun yhteiskunta ei rakenteillaan tue eettisiä ja ekologisia arvoja ja valintoja. Ajoittain se on raskasta, kun asioista on jatkuvasti otettava itse selvää ja oltava valmis kyseenalaistamaan ja näkemään vaivaa.
Usein, kun katson maailman murheista vielä autuaan tietämätöntä lastani, en voi välttyä ajatukselta, millainen tulevaisuus häntä odottaa. En voi olla pohtimatta sitäkin, oliko väärin synnyttää lapsia maailmaan, jossa tulevaisuus näyttää juuri nyt hyvin epävarmalta. Luottamus ihmiskunnan kykyyn selättää ekokriisi sai minut kaikesta epävarmuudesta huolimatta uskaltamaan. Ja nyt on vain elettävä päivästä toiseen itse todeksi sitä tulevaisuutta, jonka lapsilleni haluan antaa.
Loppuun vielä kuuntelusuositus erinomaisesta Ylen podcastista Äiti, kuolevatko jääkarhut?, joka käsittelee ekokriisiä ja vanhemmuutta koskettavasti ja monipuolisesti. Itkuvaroitus!
Kirjasuosituksena nostan esiin Kaisa Viljasen Kasvun paikka -teoksen. Kirja tarjoaa vertaistuellista pohdiskelua vanhemmuuden teemoista ja käsittelee myös ilmastokriisin tuomaa epävarmuutta kasvatusnäkökulmasta. Myös allekirjoittanut pääsi osallistumaan kirjan tekoon pienen haastattelun muodossa.
Meteorologina tunnetun Kerttu Kotakorven kirja Suomen luonto 2100 – Tutkimusretki tulevaisuuteen vie aikamatkalle tulevaisuuden Suomeen, seuraavaan vuosisadan vaihteeseen. Ilmasto maassamme on muuttunut merkittävästi, sillä ilmaston lämpenemistä ei saatu pidettyä alle 1,5 asteessa, kuten vielä vuosisadan alkupuolella toiveikkaasti kuviteltiin.
Vuosisadan aikana luonnostamme on hävinnyt eläin- ja kasvilajeja ennennäkemättömällä vauhdilla. Myös uusia lajeja on tänne rantautunut, kun elinolosuhteet ovat sen mahdollistaneet. Vuodenajat eivät ole samanlaisia kuin ennen. Eniten ovat muuttuneet talvet, joista on tullut lyhyempiä ja vähälumisempia. Sadetta kyllä talvella riittää ennennäkemättömän paljon, mutta useimmiten se tulee vetenä. Kesäisin piinaavat usein viikkoja kestävät tukahduttavat helteet ja kuivuus, joka koettelee pahasti muun muassa maanviljelystä.
Kirjan esittelemän muutoksen raameiksi on valittu ilmastomalli RCP8.5. Valitulla mallilla maapallon ilmasto lämpenee vuosisadan loppuun mennessä neljä astetta, mikä on tämänhetkisen poliittisen ilmapiirin osoittama suunta. Suomessa keskilämpötila nousisi vieläkin enemmän, noin kuusi astetta. Lämpö-, sade- ja kuivuusennätyksiä rikotaan sekä Suomessa että maailmalla harva se vuosi tämän vuosisadan aikana. Äärisääilmiöt tulevat vuosi vuodelta tutummiksi meilläkin.
Saimaannorppia näkee vuosisadan lopussa vielä eläintarhoissa. Punkeilla on otolliset elinolosuhteet ja niitä tavataankin vuosisadan lopussa jo koko maassa. Tuhohyönteisillä menee hyvin ja metsien ja viljelysten riesaksi on ilmestynyt jos jonkinlaista tuholaista. Muutoin hyönteisten määrä on kuitenkin vähentynyt rajusti. Osittain sen myötä myös lintumäärät ovat romahtaneet.
“Ekosysteemi on rakentunut tiettyihin olosuhteisiin, joiden muuttuessa ekosysteemi muuttuu. Jotkin lajit ovat sopeutuvaisempia, kun taas toiset häviävät kiristyvässä kilpailussa. Jotkut lajit voivat siirtyä uusille, sopivammille alueille, mutta läheskään aina tämä ei ole mahdollista.” – Suomen luonto 2100 | Kerttu Kotakorpi
Pidin siitä, kuinka kirjassa ei kaunisteltu ihmisen ja luonnon suhdetta. Myyttinen suomalainen luontosuhde ammuttiin suorin sanoin alas, varmasti joidenkin ihmisten järkytykseksi. Mielestäni on jo aikakin, että lopetetaan hyssyttely ja kaunistelu ja katsotaan totuutta silmiin. Olemme itse tämän kaiken saaneet aikaan ja meillä on mahdollisuus vielä kääntää suunta, jos vain uskallammme myöntää virheemme.
“Ihminen itse on mullistanut sitä [luontoa] siitä asti, kun maata on asutettu. Voi sanoa, että Suomessa on tehokkaasti jopa tuhottu luontoa. Soitamme on ojitettu, metsiä kaadettu ja tilalle kasvatettu yksipuolisia viljelyksiä. Jossain määrin suomalaisessa luontokeskustelussa ja kansallisidentiteetin rakentamisessa on pidetty yllä myyttiä Suomen runsaista metsistä, soista ja koskemattomasta luonnosta. Varoituksen sananen on paikallaan. Joku lukija saattaa järkyttyä tai suuttua, kun kerron, ettei Suomi ole ihmisen saapumisen jälkeen ollut vain luonnon muovaama maakaistale. Suomalaiset kautta aikojen ovat jättäneet luontoon kädenjälkensä, jonka kosketus harvemmin on ollut kovin hellä. Suomalainen luonto on laajasti ihmisen muokkaama, hyväksikäyttämä, jopa raiskaama. Maa ja sen antimet on otettu ihmisen palvelukseen.” – Suomen luonto 2100 | Kerttu Kotakorpi
Myös metsäpolitiikkaan kirjailija ottaa kantaa. Suomessa vallitsi vuosikymmeniä avohakkuiden malli eikä muunlainen metsänhoito ollut edes sallittua. Se on tehnyt jo tähän mennessä paljon peruuttamatonta tuhoa luonnollemme esimerkiksi uhanalaistuvien lajien listan kasvaessa jatkuvasti. Lyhytnäköisen, metsäteollisuuden intressejä ajavan metsäpolitiikan seurauksia tulemme kantamaan vielä pitkään.
“Yhden lajin puupelto ei ole hyvinvoiva metsä. Luonnon näkökulmasta talousmetsä on hyvin yksipuolinen, melkein kuollut ekosysteemi. Itämeri ja sisävedet ovat rehevöityneet jätevesien, maanmuokkauksen ja viljelyksiltä karanneiden ravinteiden vuoksi.” Suomen luonto 2100 | Kerttu Kotakorpi
Se, että ilmaston voimakas lämpeneminen ei ehkä vielä näy sinun tai minun elämässä merkittävällä tavalla, ei tarkoita, etteikö se olisi totta ja etteikö se vaikuttaisi jo nyt maapallon ekosysteemeihin monella, usein hyvin tuhoisalla ja peruuttamattomalla tavalla. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän kirjan, jos haluat saada kattavan käsityksen siitä, miten luonto tulee muuttumaan lämpenevän ilmaston myötä ihan täällä koto-Suomessakin. Vuosi 2100 voi kenties tuntua kaukaiselta, mutta nyt syntyvät vauvat tulevat elämänsä aikana kokemaan kaikki nämä muutokset. Heidän vanhuus Suomessa vuonna 2100 näyttää hyvin erilaiselta luonnon muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Kun luonto muuttuu, muuttuu myös kaikki muu. Elinkeinot, asuminen, liikkuminen, ruoantuotanto, vapaa-aika, terveys…Halusimme tai emme, olemme osa luontoa ja kun luonto muuttuu, on myös ihmisen pakko muuttua ja muokata toimintaansa, jotta sopeudumme muuttuviin olosuhteisiin. Tämä vuosisata on muutoksen ja sopeutumisen aikaa eikä kukaan tai mikään tule muutokselta välttymään. Toiset voittavat, toiset oppivat selviytymään, toiset häviävät iäksi.
“Jokainen kokee ilmastonmuutoksen elinympäristössään, vaikutukset vain ovat kovin erilaisia. Jossain se tarkoittaa tukahduttavaa kuumuutta, toisaalla sulavaa ikiroutaa. Joillekin kuivaksi kovettuvaa peltoa ja vedetöntä kaivoa, toisille loputtomia rankkasateita ja ennätyksellisesti voimistuvaa hirmumyrskyä. Jossain metsä kasvaa aiempaa nopeammin, toisaalla sitä palaa aiempaa enemmän.” Suomen luonto 2100 | Kerttu Kotakorpi
Me suomalaiset olemme luontoa rakastavaa kansaa. Suomalainen luontosuhde on todella jotain, mistä kaikkien muiden pitäisi ottaa mallia. Meillä hoidetaan asiat aina erinomaisesti, oli kyse sitten eläimien hyvinvoinnista, metsänhoidosta, ruoantuotannosta tai vastuullisesta yritystoiminnasta. Suomeen syntyminen on lottovoitto, sanotaan. Meillä on metsää, puhdasta ilmaa ja kirkasta vettä tuhansissa järvissämme. Joskus myös hiukan sinilevää, mutta ei puhuta nyt siitä. Jokaisella suomalaisella alkaa hoidettu metsä lähestulkoon takapihalta, meillä on maailman paras eläinsuojelulaki, suomalainen liha on eettistä ja ekologista. Käytännössä kaikki harjoittamamme elinkeinot hoidetaan täällä paremmin kuin missään muualla. Hiilijalanjälkemme saattaa olla hiukan suurempi kuin muissa maissa, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että asumme täällä hyisessä Pohjolassa, ja joudumme lämmittämään talojamme talvella. Mutta senkin voimme onneksi tehdä vastuullisen valtionomistajaohjauksen alaisen energiayhtiön vihreäksi pestyllä sähköllä. Kun pari kertaa vuodessa pakon edessä joudumme matkustamaan etelään lomailemaan – vain siksi, että kaukaiset esi-isämme aikanaan päättivät asettua asumaan tänne pohjoiseen –, on ainoa vaihtoehto mennä lentäen, koska maantieteellinen sijaintimme on niin kovin hankala. Onneksi meillä on tähänkin asiaan ratkaisu: oma kansallinen, vastuullinen lentoyhtiö. Ylläpitämällä sen toimintaa verorahoilla olemme itse asiassa pienentämässä lentoliikenteen hiilijalanjälkeä, kun näin hyvää hyvyyttämme mahdollistamme suoran reitin Aasiaan.
Me suomalaiset luonnonystävät hiukan kauhistelemme, kuinka Brasiliassa Amazonin sademetsät, joita maapallon keuhkoiksikin kutsutaan, hävitetään rehuntuotannon ja karjatalouden tieltä. Metsäkatoon pitää puuttua, me sanomme. Tolkun ihmisten ylistämä ja siteeraama maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas korostaa, että globaalisti tärkein metsäkysymys onkin juuri trooppisen metsäkadon pysäyttäminen esimerkiksi Brasiliassa ja Indonesiassa. Samaan aikaan Suomi vie enenevissä määrin sianlihaa Kiinaan, jopa kymmenesosan kaikesta suomalaisesta sianlihantuotannosta. Siihen saadaan EU:lta oikein vienninedistämistukea, kolmisen miljoonaa euroa. Siitä viis, että Suomessakin sioille syötettävää rehua tulee Brasilian metsäkatoalueilta. Ja entäs sitten se Indonesian metsäkato? Sen pysäyttäminen on myös tärkeää, painottaa Taalas. Mutta silti Neste saa hallinto-oikeuden päätöksellä salata palmuöljytisleensä alkuperän, vaikka ympäristöjärjestöt ovat raportoineet alihankkijoiden toiminnassa metsäkatoa ja ihmisoikeusloukkauksia.
Ja Suomessa tosiaan metsät ovat hyvin hoidettuja. Senhän todistaa jo sekin, että metsien puuston kuutiomäärä jatkuvasti kasvaa. Jostain kumman syystä uhanalaisten lajien määrä kasvaa myös, mutta suomalaista metsäkansaa se ei kovasti huoleta. Metsästä olemme elantomme saaneet, niin on aina ollut ja niin on aina oleva. Sellulla tuodaan leipä pöytään ja leivän päälle vähän maailman vastuullisinta makkaraa. Eikä se mitään sellua edes enää ole vaan biotuotetta. Pian saadaan uusi, iso biotuotetehdaskin Kemiin. Ympäristöjärjestöjä huolettaa, että metsänielu pienenee, kun hakkuumäärät uuden tehtaan myötä kasvavat. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) tietää, että suomalaisia metsiä hoidetaan vastuullisesti, vääjäämättömästä metsäkadosta huolimatta.
– Yhteiskunta vaatii rakentamiseen ja pellonraivaukseen tilaa, ja se tehdään aina Suomessa metsästä, Leppä sanoo.
Koska metsät ovat Suomelle niin tärkeitä, yrittää Suomi nyt kiemurrella vapaaksi LULUCF-asetuksesta, jonka tarkoitus on vähentää maankäytöstä syntyviä ilmastopäästöjä ja pitää huoli, ettei metsien muodostama hiilinielu pienene. Suomi tahtoo asetukseen oman erillisen joustovaran, jolla se voisi kompensoida metsäkadon päästöt. Kompensoida! Miten kompensoidaan luontokato? No kyllä vastuullisesti toimiva Suomi varmasti osaa senkin fiksusti hoitaa.
Koronapandemia on aiheuttanut Euroopassa turkistarhojen alasajojen aallon. Koronaviruksen levittyä tarhaeläimiin on miljoonia eläimiä jouduttu lopettamaan. Jo ennen pandemiaa moni Euroopan maa oli kieltänyt turkistarhauksen. Kaikissa turkistarhauksesta luopuneissa maissa turkistarhausta ei ole kielletty, mutta eläinsuojelulakia on tiukennettu niin, että tarhaus on käynyt mahdottomaksi. Mutta ei Suomessa. Kun muissa maissa luovutaan epäeettisestä ja mennyttä maailmanaikaa henkivästä toimialasta, niin Suomipa näkee tilaisuuden tulleen. Nyt tänne houkutellaan muun muassa tanskalaisia turkistarhaajia jatkamaan elämäntyötään. Voin kuvitella sitä lobbauksen määrää, mitä eduskunnassa turkistarhaajien toimesta tehdään. Ulkomaisia tarhaajia ei tänne saada, mikäli ei ole taetta siitä, että elinkeinon harjoittamista voi jatkaa vähintään 10 tai mielellään 20 vuotta. Eli kun sanomme, että jonkin elinkeinon harjoittamista ei kannata kieltää, koska sitten sen harjoittaminen siirtyy vain sellaisiin maihin, joissa lainsäädäntö on löperömpää, niin missähän ne löperön lainsäädännön maat mahtavat olla? Ainakin yksi löytyy lähempää kuin arvasitkaan.
Niin se vain on, että on helpompaa nähdä rikka toisen silmässä kuin malka omassa silmässä. Olemme me suomalaiset erityislaatuinen kansa.
Tämän kirjoituksen pääkuva on muuten Saimaalta. Ruokolahdella sijaitsevan sukumökkimme lähellä on suosittu mökkisaari, 18 neliökilometrin kokoinen Mietinsaari. Otin siitä ilmakuvan Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelusta, sillä MTK:n Juha Marttila toivoo, että kansalaiset katsoisivat avohakkuita uudesta näkökulmasta, taivaalta. Kaiketi lintuperspektiivistä avohakkuun ei pitäisi näyttää niin pahalta kuin sammakkoperspektiivistä katsottuna. Jätän kauneuden arvioinnin lukijan vastuulle. Itse vetäydyn pohtimaan, mikä vaikutus on ollut sillä, että paikallinen metsänhoitoyhdistys ei vielä muutama vuosi sitten tarjonnut metsänhoitovaihtoehdoksi meille metsänomistajille muuta kuin avohakkuun.
Tätä kirjoitusta suunnitellessa kyselin Instagramissa, mitä haluatte tietää kestovaipoista.
“Kaiken, koska jos koskaan ikinä meille tulee lapsi, haluan kestoilla!”
Eli saamanne pitää! Yritän tässä kirjoituksessa vastata kaikkiin esittämiinne kysymyksiin parhaan kykyni mukaan, omien kokemusteni pohjalta. Kaikki vastaukset eivät siis ole mitään yleispäteviä ohjeita vaan ennemminkin kertomus siitä, miten meidän perheessä ollaan saatu kestoilu toimimaan. Luvassa 8+14 kysymystä ja vastausta kestovaipoista.
Aloitetaan aloittelijan peruskysymyksistä.
Mitä käytännössä pitää hankkia, jos haluaa aloittaa kestovaippojen käytön?
Kun me päätimme jo ennen esikoisen syntymää, että tulemme käyttämään hänellä kestovaippoja, aloitin vaippoihin tutustumisen Facebookissa. Hyvä ryhmä, jossa voi lukea aiheeseen liittyviä keskusteluja ja kysellä itse apua, on Kestovaippakirppis ja –tuki (Kodin kestot ry). Sanastoon ja vaippojen käyttöön voi perehtyä myös Kodin kestojen YouTube-kanavalla tai IG-tilillä – mikä vain itselle tuntuu luontevimmalta tavalta. Myös Vaippavinkit-tilillä on hyviä, selkeitä tietoiskuja.
Mutta siis vastaus kysymykseen, mitä me käytännössä hankimme, oli Ikea-kassillinen taskuvaippoja ja imuja kahdelta eri henkilöltä siten, että laitoin ostoilmoituksen paikalliseen Facebookin kirppisryhmään. Sieltä minulle tarjottiin useampiakin vaippasettejä, joista ostin sellaiset, missä tuli mukana myös imut ja useampia erilaisia vaippoja. Näin päästiin kokeilemaan eri mallisia vaippoja tarra- ja nepparikiinnityksellä. Myyjältä oli myös kätevä pyytää vaippojen noudon yhteydessä pieni perehdytys kestovaippoihin. En muista, kuinka monta vaippaa aluksi ostettiin, mutta veikkaan, että niitä oli 20–30 kappaletta + iso läjä erilaisia imuja. Ostimme alkuun sekä newborn- että S-kokoa, ehkä myös one size-vaippoja. Jotkut ovat sitä mieltä, että taskuvaipat eivät toimi pienellä vauvalla vaan esimerkiksi harsot ja kuoret ovat parempia, mutta meillä pienimmät taskut (esim. äitiyspakkauksessa muinoin ollut oranssi TotsBots) ovat toimineet hyvin alusta asti molemmilla lapsilla. Esikoisen kanssa en tajunnut villahousujen ideaa, mutta nyt toisen vauvan kohdalla hankin muutamat ja ne on ihan parhaat! Kun villahousut vetäisee vaipan päälle, ne nappaa mahdollisen pienen kosteuden, jos vaippa päästää aavistuksen pissaa imujen kastuessa vaipan reunan yli tai läpi. Koska villa puhdistaa itse itsensä, ei niitä tarvitse pestä pienen pissakosteuden jälkeen. Kuivatus ja tuuletus riittää. Kun villahousuihin on joskus tullut vähän kakkaosumaa, ollaan pesaistu ne käsin marseillesaippualla. Villahousuille kannattaa aika ajoin tehdä lanoliinituskäsittely, joka auttaa kosteudensitomiskykyä palautumaan. Riisipaperia sain jonkun ostamani vaippasetin mukana, mutta sen funktiota en tajunnut. Harsoja moni kehuu vaipatuksessa ja ne ovat ainakin halpoja hankkia. Itselle toimivat jutut löytyy tässäkin hommassa kokeilemalla. Se, mikä jollakin toisella toimii loistavasti, ei välttämättä toisella toimi ollenkaan. Niin vauvat kuin aikusetkin ovat erilaisia.
Mistä kestovaippoja voi hankkia?
Kuten yllä jo kerroin, Facebook-kirppikset olen itse todennut superkäteviksi. Joko kestovaippoihin keskittynyt ryhmä tai sitten ihan normikirppisryhmä omalla asuinalueella. Netistä voi myös ostaa käytettyjä vaippoja esimerkiksi Babydotin second hand -vaippakaupasta. Usein vaippoja on myynnissä myös lastenvaatekirppiksillä ja kierrätysmyymälöissä kuten Fidalla ja SPR:n Kontissa. Mutta jos haluaa päästä helpolla ja ostaa isomman setin yhdestä paikasta, niin silloin kannattaa kääntyä Facebookin puoleen. Ihan huippu ryhmä on Kestovaipat ja kantovälineet kiertoon Osta Myy Vaihda, vaikka saatatkin hieman ihmetellä, miksi ryhmässä jutellaan ihan kaikesta muusta kuin kestovaipoista ja kantovälineistä. Tiedostoista ja albumeista löytyy kuitenkin ne vaippajututkin – kaiken muun hyödyllisen ja hyödyttömän keskustelun ohella. 😉 Myös Torin valikoimat kannattaa katsastaa.
Monilla paikkakunnilla toimii kestovaippalainaamoja, joiden olemassaoloa kannattaa hyödyntää vaippataipaleen alussa. Lainaamosta saa lainata ison vaippapaketin erilaisia vaippoja kokeilukäyttöön muutamalla eurolla. Kokeilun jälkeen on helpompi todeta, mitkä vaipat toimivat käytännössä omalle lapselle parhaiten ja ostaa sitten omaksi toimivimmiksi todettuja vaippoja hutiostot välttäen.
Jos haluaa ostaa uusia vaippoja, löytyy kotimaisiakin valmistajia vaikka millä mitalla, merkkeinä mm. Nalle, Onnikas, Hahtuvahullu, Myllymuksut, Tirsokas, Jadena, Sampsukka, Kanto, Hilivinksis, Ronja & Roope ja Mannamaa.
Montako kestovaippaa pitäisi lasta varten varata?
Riippuu, kuinka usein vauva kakkaa ja kuinka usein haluaa pyykätä. Meillä pesuväli on 3–4 päivää ja vastikään siirryimme käyttämään kestovaippoja myös öisin. Meillä vaipat pestään, kun kaksi kymmenen litran ämpäriä on täyttynyt likaisista vaipoista ja pesun jälkeen olen laskenut, että vaippoja on ollut pyykissä suunnilleen 20 kappaletta. Vaippoja kuluu vuorokaudessa yleensä 5–6 kappaletta. Vaippoja on aina vielä jonkin verran puhtaana siinä vaiheessa, kun vaippapyykki pyörii eli sanoisin, että täyskestoilussa pärjää erittäin hyvin reilu 20 vaipalla. Meillä vaipanvaihtorytmi on sellainen, että vaippa vaihdetaan vauvan hereilläoloaikana yhden kerran, ellei satu tulemaan kakkaa aikaisemmin. Yhdellä vaipalla pärjää oikein hyvin pitkätkin päikkärit. Yökestoilussa vähän jännitti etukäteen, herääkö vauva kesken yön pissalammikosta, mutta vaipat on pitäneet villahousujen kanssa öisinkin pissat ongelmitta sisällään. Isommalla vauvalla ja taaperolla tulee isompia pissoja, joten silloin voi olla, että vaippaa joutuu vaihtamaan useammin, esimerkiksi parin tunnin välein. Villahousut kyllä pelastaa varmasti silloinkin paljon. Tykkään itse, että vaippoja on niin paljon, että voi aina pestä täysiä koneellisia. Siksi en oikein tiedä, miten hyvin käytännössä toimisi, jos käyttäisi vaikka vain yhden kestovaipan silloin tällöin. Mutta varmaan sekin voi toimia, kun vaan keksii omassa arjessa toimivan käytännön!
Vaippasulkeiset!
Miten säilytät likaisia vaippoja? Kestovaipat varmaan haisevat, joten miten säilytät ennen pesua? Ällöttää myös ajatus, että paska pyörii siellä pesukoneessa.
On hyvin tavallinen oletus, että vaipat haisisivat kovasti. Mielestäni kestovaipat haisevat likaisina paljon, paljon vähemmän kuin tavallinen kertseille käytetty vaipparoskis. Myöskään päällä oleva pissavaippa ei ala haista sellaiselle kemikaaliselle pissavaipalle, jolle kertakäyttövaipat haisevat heti yhden pissan jälkeen. Vauvan maitokakat eivät vielä pahemmin haise ja me huuhtaistaan vaipasta irtonaiset kakat pois ennen ämpäriin heittämistä. Kiinteitä ruokia syövän vauvan kakka alkaa haisemaan jo hiukan enemmän, mutta kakat kipataan vaipasta pönttöön ja vaippa huuhdellaan käsisuihkulla/hanan alla. Kai tiesit, että kertsivaipastakin irtonainen kakka pitäisi heittää pönttöön?! Kun pissat muuttuu isommalla lapsella haisevammiksi, niin kannellisessa säilytysastiassa hajut pysyvät astian sisäpuolella.
Säilytystapoja likaisille vaipoille on monia. Moni säilyttää likavaipat ilmavasti ämpärin reunoilla tai mustekalakuivatustelineessä roikkuen. Minä en halua, että likavaipat lojuvat tilaa vievästi ja rumasti ympäri kylpyhuonetta. Meillä on säilytysastioina toiminut kaksi ihan tavallista kymmenen litran ämpäriä. Ämpärit pidetään päällekkäin niin, että kansi on alemman ämpärin päällä, jolloin päällimmäiseen avonaiseen ämpäriin voi kätevästi heittää vaipat ja imut kantta nostamatta. Kun ensimmäinen ämpäri täyttyy, siihen kansi päälle ja se siirretään alimmaiseksi. Monesti varoitellaan, että vaipat saattavat homehtua tällaisessa säilytyksessä, mutta reilun kahden vuoden kokemuksella ei näin ole kertaakaan käynyt. En siis pidä homehtumista kovin potentiaalisena uhkana märkäsäilytyksessäkään.
Kakkavaippojen liotuksen työmäärä? Huuhtelu ja liotus moneen kertaan? Haju? Hygienia?
Me heitetään imut vaipan sisältä sellaisenaan ämpäriin, huuhtelematta. Isomman lapsen kanssa huuhtaistiin jossain vaiheessa myös pissavaipat, kun ammoniakkinen haju oli muuten säilytyksen aikana niin voimakas. Mutta pienen vauvan kanssa huuhdellaan vaan kakat vaipoista pois, ihan lavuaarissa, hankaamalla vaipan sisäpintoja vastakkain. Kädellä kakkaa ei siis tarvitse hieroa, jos sitä pelkää. Enemmän kakan kanssa joutuukin olla kosketuksissa ihan sitä vauvan pyllyä pestessä. Alkuun laitettiin sappisaippuaa kakkavaippoihin tahrojen poistamiseksi, mutta sitten luovuttiin siitäkin ylimääräisestä työvaiheesta. Jos vaippoihin jää tahroja (harvoin jää), ne voi kesällä haalistaa auringon valolla. Maitokakkoja ei ole pakko pestä vaipoista pois käsin vaan voi käyttää myös pesukoneen esihuuhteluohjelmaa. Mutta mun mielestä on kivempi, että irtonaista kakkaa ei mene pesukoneeseen. Kakkatahrat on asia erikseen ja niitähän on ihan vauvan vaatteissakin silloin tällöin. Ja vanhempien vaatteissa myös.
Pesetkö kestovaipat muun pyykin joukossa vai vaipat aina erikseen?
Me pesemme vaippojen kanssa usein koko perheen alushousut ja sukat tai muuta kuudessakympissä pestävää pyykkiä. Jonkun mielestä ällöttävää, mutta hei, sen koneen tehtävähän on pestä pyykit puhtaiksi! Eli ihan sama, vaikka koneeseen menisi vaippapyykin kanssa muutakin pyykkiä. Puhtaina ne sieltä ulos tulee tai jos ei tule, niin pesukoneessa on vikaa. Vaippojen kanssa voi siis oikein hyvin pestä muutakin pyykkiä samassa koneellisessa.
Miten ohivuodot kestovaipoissa estetään, paitsi vaihtamalla vaippaa useammin kuin kertsiä?
Vaippaa ei tarvitse vaihtaa välttämättä sen useammin kuin kertsiäkään, jos vaan imut ja istuvuus on kunnossa. Myös villahousut vaipan päällä auttaa paljon. Yökestoilu jännitti alkuun, mutta hyvin ollaan pärjätty jopa 12-tuntiset yöunetkin kestovaipalla.
Onnistuuko käyttö, jos on pieni koti, esim. minikylppäri ja vähän tilaa kuivata?
Jos kotona mahtuu hoitamaan muun pyykkihuollon, niin myös kestovaippojen huolto pyykkäyksineen ja kuivattamisineen onnistuu. Kaksi ämpäriä päällekkäin ei vie paljoa tilaa. Yksi vaihtoehto on myös iso PUL-pussi (kosteudenpitävä vaippojen säilytyspussi), joka voi roikkua esimerkiksi altaan sivussa tai suihkun hanassa. Koko pussin sisältöineen voi kipata vaippapyykkipäivänä pesukoneeseen. Kuivuvaa pyykkiä saattaa olla pyykkitelineellä tietysti kestovaippoja käyttäessä vähän useammin, mutta se on mielestäni pieni hinta siitä, että kaupasta ei tarvitse kantaa kotiin säkkikaupalla kertakäyttöisiä vaippoja ja sitten kotona kantaa niitä pari tuntia palvelleita vaippoja säkkikaupalla roskikseen.
Pieni gallup vauvaryhmässä myös osoitti, että kestovaippojen käyttö ei välttämättä lisää pyykinpesua vaan pyykkäysrytmi on enemmän kiinni perheen tavasta hoitaa pyykkihuolto, vauvan puklujen ja kakkavahinkojen määrästä jne. Meidän nelihenkisessä perheessä ei pyöri pyykkikone joka päivä kestovaippojen käytöstä huolimatta. Pesemme pyykkiä 2–3 päivän välein. Etenkin nyt korona-aikana vaatteiden kulutus ja pesu on todella vähäistä, kun suurin osa perheestä viettää kaiken aikansa kotosalla. Enimmäkseen pesemme siis vaippapyykkiä ja samassa koneessa sukkia ja alusvaatteita. Jossain toisessa nelihenkisessä perheessä taas saatetaan pyykätä joka päivä, joskus jopa parikin koneellista, vaikka käytössä olisi kertakäyttövaipat.
Noin, nyt on käsitelty aloittelevaa kestovaippailijaa eniten askarruttavat kysymykset. Seuraavaksi sukelletaan syvemmälle vaippojen huoltoon, materiaaleihin, ekologisuusnäkökulmiin ja rahansäästöön.
Miten kestovaippojen koot menevät?
Kestovaipoissa on tosiaan eri kokoja. Newborn (2–5 kg), small 4–8 kg), medium (6–11 kg), large (9–15 kg), XL ja lisäksi petite ja one size. Usein myös kilomäärät ilmoitetaan koon yhteydessä. Riippuu kuitenkin tosi paljon merkistä, mallista ja vauvan ruumiinrakenteesta, mikä vaippa on paras ja milloin on aika siirtyä koosta toiseen. Melkeinpä selviää vain kokeilemalla, mutta kokomerkinnät tietysti antavat osviittaa.
Miten kestovaippojen pesu onnistuu?
En tiedä, tarkoitetaanko tällä kysymyksellä esimerkiksi kakkanäkökulmaa, johon vastasin yllä kohdassa 5. Mutta vastaan tähän nyt vaipoille sopivista pesuaineista. Tämä teksti on kopioitu pääkaupunkiseudun kestovaippalainaamon sivuilta:
“Pesuaineen tulee sisältää mahdollisimman vähän (enintään 5 %) saippuaa, etenkin jos vaipoissa on fleece-pinta. Valkaisuaine puolestaan saattaa pilata kosteussulun, eikä zeoliittiakaan suositella, sillä se kerääntyy vaippoihin ja heikentää vaipan imukykyä. Allergioiden ja yliherkkyysreaktioiden välttämiseksi tulee kestovaipat pestä aina hajusteettomilla pesuaineilla ja käyttää tavallista pienempää pesuainemäärää. Oikean määrän löydät kokeilemalla.
Huuhteluainetta ei tule käyttää lainkaan, sillä se vähentää vaippojen imukykyä. Vaippojen pehmentämiseksi voit halutessasi käyttää huuhteluaineen sijasta pientä määrää etikkaa.”
1–2 kuukauden välein vaipoille ja imuille kannattaa myös tehdä ns. keittopesu eli pestä ne 90 asteessa, jolloin vaipat raikastuvat ja mahdolliset pesuainejäämät ja bakteerit häviävät. Keittopesu kannattaa tehdä myös, jos vaipat jäävät haisemaan pesun jälkeen.
Mikä on hidas ja mikä nopea imu? Parhaat hitaat imut?
Hidas imu tarkoittaa sitä, että imumateriaali imee nestettä hitaammin, mutta kokoonsa nähden enemmän kuin nopeat imut ja pitää kosteuden hyvin sisällään. Hitaita imumateriaaleja ovat esimerkiksi bambu ja hamppu. Nopeat imut puolestaan imevät nestettä nopeasti, mutta suhteellisen vähän. Nopeita imumateriaaleja ovat puuvillaharso, -frotee ja -flanelli, zorb ja mikrokuitu. Nopeiden ja hitaiden imujen käyttöperiaate on se, että nopea imu laitetaan lähimmäksi ihoa, jolloin se imaisee äkkiä nesteen sisäänsä ja siirtää sen ulompana olevaan hitaaseen imuun, joka taas pystyy pidättämään kosteutta pidempään. Vaippavinkit-instatilillä on hyvät esittelyt erilaisista imuista.
Miten kestovaippojen käyttö reissussa toimii? Esimerkiksi viikon reissu kylästä kylään?
Reissussahan ei ole mikään pakko kestoilla, jos kokee sen hankalaksi. Mutta jos reissussa on pyykinpesumahdollisuus, niin kestoilu kyllä onnistuu suurin piirtein samalla systeemillä kuin kotioloissakin. Oma kestovaipoille sopiva pesuaine kannattaa tällöin ottaa mukaan. Likaiset vaipat voi säilyttää vaikka suljetussa muovipussissa pari-kolme päivää. Lyhyillä päiväreissuilla likaiset vaipat kulkeutuu kotiin esimerkiksi tyhjissä leipäpusseissa. Vesijohdottomalla kesämökillä itse käyttäisin hyvällä omatunnolla kertakäyttövaippoja.
Vuotaako kestovaipat?
Jos kestovaipat vuotaa, silloin jossain on jokin ongelma. Vaippa voi olla vääränmallinen, kosteudenpitävä PUL-kangas voi olla rikki, imut voivat olla vääränlaiset tai niitä on pissamäärään nähden liian vähän, reisikuminauhat voivat olla löystyneet, jolloin vaippa ei enää istu kunnolla… Syitä voi siis olla monia. Parhaiten vastauksen vuoto-ongelmaan saattaa löytää selailemalla aiempia vuotokeskusteluja Facebookin kestovaipparyhmässä esimerkiksi hakusanoilla “vaippa vuotaa”. Jos ostaa käytettyjä vaippoja, kannattaa kysyä tai tutkia ennen ostopäätöstä, että vaipat ovat ehjiä ja toimivia.
Moni kestovaippojen käyttäjä myös iloitsee siitä, että kuuluisat niskapaskat loistavat poissaolollaan. Kestovaipoissa on vaipan yläreunassa hyvät kuminauhat, jolloin niskakakkoja harvemmin tulee. Me ei olla koettu nipoja kestojen kanssa ikinä, kuten ei moni muukaan kestojen nimeen vannova.
Onko napit vai tarrat kätevämmät?
Molemmilla taitaa olla omat kannattajansa. Minä henkilökohtaisesti tykkään enemmän napillisista vaipoista. Mielestäni ne joustaa paremmin vyötäröltä eikä kulu käytössä samalla tavoin kuin tarravaipat. Meillä on molempia käytössä. Jos ei ole käyttänyt kestovaippoja aikaisemmin, voi tarralliset vaipat olla helpommat pukea päälle.
Parhaat suomalaiset kestovaipat?
Suomalaisista merkeistä Hahtuvahullu, Nalle, Mannamaa, Onnikas ja Myllymuksut äänestettiin kestovaipparyhmän isossa vaippasuosikkiäänestyksessä TOP10:een.
Korjaus?
Olen huono vastaamaan tähän, koska olen käsityöasioissa aika lailla peukalo keskellä kämmentä. Korjausvinkkejä kannattaa siis kysellä esimerkiksi tuolta jo aiemmin mainitusta kestovaipparyhmästä.
Aiheuttaako kestovaipat vaippaihottumaa?
Varmaan voi aiheuttaa, mutta olen kuullut monelta ihmiseltä, että heidän lapselleen ei mikään kertakäyttövaippa sopinut, kun aina tuli kamala vaippaihottuma ja vasta kestovaippoihin siirtyminen helpotti vaippaihottumaan. Varmaan yksilöllinen juttu tämäkin, mutta kokeilemisen arvoinen, jos lapsi kärsii vaippaihottumasta.
Kuinka paljon kestovaippoja käyttämällä voi säästää rahaa?
Nyt toisen lapsen kanssa siirryimme vastikään täyskestoiluun vauvan ollessa vajaa kolme kuukautta. Oletetaan vaikka, että vaippaikä jatkuisi vielä kahden vuoden ajan, vähän yli kaksivuotiaaksi. Kertakäyttövaipoissa pienimmät teippivaipat ovat edullisimpia ja kappalehinta kallistuu vaippakoon kasvaessa ja housuvaippoihin siirryttäessä. Kappalehinta vaihtelee 0,15 eurosta 0,40 euroon. Otetaan keskiarvokappalehinnaksi siis 0,25 euroa. Pienen vauvan vaippaa voi joutua vaihtamaan 8–10 kertaa päivässä, mutta isomman, mahdollisesti jo pottailevan lapsen kanssa vaippoja kuluu vähemmän, 3–4 kappaletta vuorokaudessa. Oletetaan keskiarvoksi 5,5 vaippaa vuorokaudessa. Jos vauvan kanssa täyskestoilee kahden vuoden ajan, säästää vaippojen hinnassa vuorokaudessa keskimäärin 1,36 euroa, vuodessa 502 euroa ja kahdessa vuodessa jopa yli 1000 euroa. Säästö on tietenkin sitä isompi, mitä pidempään vaippaikä jatkuu tai jos samoilla vaipoilla vaipattaa useamman lapsen. Hyväkuntoiset käytetyt vaipat voi sitten vielä myydä oman käytön jälkeen eteenpäin.
Kestovaipat tottakai maksavat myös. Käytettyjä vaippoja ostamalla selviää edullisesti – ja ekologisimmin –, mutta uudet vaipat veloittavat kukkaroa jo vähän enemmän. Laadukkaiden vaippojen jälleenmyyntiarvo säilyy kuitenkin suhteellisen hyvänä, joten vaipoista saa vielä kohtuullisen summan takaisin oman lapsen vaippaiän päätyttyä.
Vaippavinkit-tili oli tehnyt laskelman vaippojen käytön kuluista sisältäen sähkön, veden sekä pesuaineen kulutuksen. Laskelmasta ei ihan yksi yhteen johtopäätöksiä voi vetää jokaiseen kotitalouteen, mutta jotain suuntaa kestovaippailun juoksevista kuluista se kuitenkin antaa. Vaippojen pesun kaikki kulut vuodessa jäävät murto-osaan kertakäyttövaippojen kustannuksista.
Vaippavinkit-tili laski, että vaippojen pesemiseen liittyvät kustannukset ovat vuodessa noin 40 euroa.
Esikoisen vaippaiän päätyttyä laskeskelin parin vuoden osakestoilun rahansäästöä. Kirjoittelin silloin Instagramiin näin:
“Meidän lapsi oppi kesällä kuivaksi ja 2 v 7 kk kestänyt vaipparumba loppui. Hurraa! Osakestoilimme lähes vastasyntyneestä asti, koska vieroksuin jo silloin kertakäyttökulttuuria. Kaiken kaikkiaan koin kestoilun aika helpoksi ja vaivattomaksi. Vasta ihan vaippaiän loppuvaiheessa vaippojen imuteho ei enää riittänyt ja ohivuotoja tuli joka pissasta. Vaippoja pestiin aina silloin, kun niitä oli kertynyt täysi koneellinen eli 3-6 päivän välein. Seassa pestiin useimmiten myös muu 60 asteessa pestävä pyykki.
Tein huvikseni hiukan laskelmia. Keskimäärin lapsella kuluu vuorokaudessa noin 6 kertakäyttövaippaa – tosin me ei etenkään lapsen ollessa isompi vaihdettu läheskään noin usein, koska lapsi vihasi vaipanvaihtoa – mutta mennään silti tällä 6 vaipan keskiarvolla. Vuositasolla tämä tarkoittaa 2190 vaippaa. Meidän lapsella vaippaikä kesti suunnilleen 940 vuorokautta. 940 vuorokaudessa lapsi kuluttaisi 5640 vaippaa. Käytimme kertakäyttövaippoina muumivaippoja, joista viimeisimpänä käyttämäämme kokoa myydään 44 kpl paketeissa. Noita 44 vaipan paketteja olisi meidän lapsemme koko vaippaiän aikana kulunut 128 kpl, mikäli emme olisi osakestoilleet. Ajatelkaa, mikä kasa vaippoja! Aion seuraavan kerran kaupassa käydessäni käväistä vaippaosastolla vähän ihmettelemässä, miltä tuollainen vaippamäärä käytännössä näyttää. Kuuden kertakäyttövaipan sijasta käytimme koko vaippaiän aikana ehkä keskimäärin kaksi kertakäyttövaippaa vuorokaudessa. Kulutimme kertakäyttövaippapaketteja noin 42 kappaletta 128 kappaleen sijaan.
Olisi kiva jakaa tässä tarkkoja lukemia myös rahallisesta säästöstä, mutta en löytänyt yksiselitteistä tietoa yhden pyykkikoneellisen hinnasta. Kertakäyttövaippojen hinnassa säästimme kuitenkin arviolta 860 euroa. En muista enää, paljonko maksoin käytettynä ostamistani kestovaipoista, mutta luulen, että yli sataa euroa en niihin sijoittanut. Uskon myös saavani ainakin osan vaippojen summasta takaisin, kun aikanaan myyn ne.”
Kenelle suosittelet kestovaippoja ja kenelle et?
Suosittelen ihan jokaista kokeilemaan. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos pyykinpesu on ehdoton inhokkikotiaskareesi, on ehkä parempi pysytellä kertakäyttöisissä vaipoissa. Kaikille muille sanon: kokeilkaa edes!
Miksi kestovaipat ei ole yleistyneet?
Luulen, että ennakkoluulojen ja oletetun vaippojen käytön vaikeuden takia. Myös se, kun kaatopaikkajäte ruvettiin polttamaan energiaksi, saattaa olla yhtenä syynä. Yleinen kuvitelma on, että kun jäte poltetaan, se katoaa savuna ilmaan, vaikka todellisuudessa kaikesta poltetusta jätteestä jää noin kolmannes tuhkaa ja kuonaa, joka on verrattavissa ongelmajätteeseen. Varmaan myös ajatellaan, että kertsivaippojen polttaminen energiaksi on hyvä asia, kun aiemmin hyödytön jäte saadaankin muutettua energiaksi. Tosiasiassa kosteista vaipoista saatava lämpöenergia ei käsittääkseni ole kovin korkea.
Tätä väitettä kuulee silloin tällöin, mutta vauvan jalkojen luonnollinen asento on melko leveä. Kestovaippojen ei ole todettu hidastavan liikkumaan oppimista. Muutenhan ennen kertakäyttövaippoja syntyneet sukupolvet olisivat kaikki kestovaippojen takia motorisesti heikosti kehittyneitä.
Ovatko kestovaipat oikeasti ekologisempia kuin kertakäyttövaipat?
Tähän kysymykseen on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Tutkimuksia aiheesta on, mutta myös niistä käy ilmi, että asiassa on niin monta muuttujaa, että tarkkoja laskelmia on mahdotonta tehdä. Arkijärjellä ajateltuna kuitenkin tarvittavan materiaalin ja jätteen määrässä ero on valtava. Yhden lapsen tarvitsemat kestovaipat ja imut voivat mahtua yhteen isoon ikeakassiin. 44 kappaleen vaippapaketteja lapsi kuluttaa kahden vuoden aikana noin 91 kappaletta. Yksi kestovaippa kiertää lisäksi lähes aina useammalla kuin yhdellä lapsella. Kestovaippailun ekologisuutta voi vielä kasvattaa ostamalla omat vaipat käytettynä tai tekemällä imuja tai vaippoja itse kierrätysmateriaalista. Erityisesti imuja on helppo surautella esimerkiksi vanhoista pyyhkeistä, lakanoista tai t-paidoista.
Kertakäyttövaippojen epäekologisuuteen liittyy jätevuoren lisäksi seikkoja, joita usein ei tulla ajatelleeksi. Vaippojen vuoksi syntyy paljon ajokilometrejä, kun materiaalit kuljetetaan tehtaalle, usein ulkomailla sijaisevalta tehtaalta kauppaan ja vielä kaupasta kotiin. Jäteauto joutuu käydä tyhjentämässä sekajätettä useammin ja poltosta jäänyt kuona ja tuhka täytyy vielä kuljettaa polttolaitokselta eteenpäin. Toki melkein samat kuljetukset tulee myös kestovaipoista, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Kertsivaippojen valmistukseen käytetään myös sellua ja henkilökohtaisesti pidän harmillisena puun käyttöä kertakäyttötuotteissa. Tällöin kaikki puihin sitoutunut hiilidioksidi vapautuu ilmakehään.
Kestovaippojen miinuksena on paljon luonnonvaroja kuluttavien materiaalien käyttö. Siksi esimerkiksi puuvillan käyttö varmasti nostaa yksittäisen kestovaipan ympäristöjalanjälkeä verrattuna kertakäyttövaippaan. Toisaalta käytämmehän me puuvillaisia vaatteitakin ja uskallan väittää, että yhdellekään vaatteelle ei kerry käytökertoja yhtä paljon kuin yksittäiselle kestovaipalle kertyy.
Kestovaipoissa ja imuissa on usein polyesteriä tai muita keinokuituja, joista irtoaa pesun yhteydessä mikromuovia. Toisaalta suurin mikromuovin lähde on autoilu ja kuten jo yllä todettiin, kertsien elinkaari tuottaa enemmän paljon ajokilometrejä. Myös kertakäyttövaippojen sisältämien muovien poltosta tulee mikromuovia.
Kertakäyttövaippojen valmistusprosessiin kuuluu paljon kemikaaleja. Toki niitä kuuluu myös kestojen valmistukseen, mutta jälleen puhumme määrissä kymmenistä vs. tuhansista vaipoista per lapsi. Kestovaippojen myötä myös lapsi altistuu pienemmälle kemikaalikuormalle.
Sähköä ja vettä tietysti kuluu kestovaippoja pestessä, mutta ympäristötietoinen kestovaippailija varmaan käyttää uusiutuvaa sähköä. Sähköä ja vettä kuluu myös kertakäyttövaippojen valmistuksessa. Olen kuullut väitteen, että yhden kertakäyttövaipan valmistamiseen kuluu yhtä paljon vettä kuin yhden pyykkikoneellisen pesemiseen. Väitteen todenperäisyydestä en tiedä, mutta ainakin sellunkeitto kuluttaa paljon vettä, joten saattaa väitteessä olla perääkin.
Jotkut kertakäyttövaipat mainostavat itseään biohajoavina. Biohajoavuudella ei kuitenkaan ole todellisuudessa merkitystä, kun vaipat joka tapauksessa poltetaan. Kertakäyttövaipoista kannattaa valita kotimainen ja ymmärtääkseni melko vähäkemikaalinen Muumi-vaippa.
Siinäpä ne! Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti ja toivottavasti löysit vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Mahtavinta olisi, jos innostut jopa kokeilemaan kestovaippoja tämän postauksen luettuasi!
Pallon kokoinen elämä 