Miksi äitiyspakkaus halutaan lopettaa ja eikö maailmassa nyt olisi isompiakin ongelmia?
Category Archives: ekokriisi
Joulu – jotain vanhaa ja jotain uutta
Joulu se tulla jollottaa ja välillä meinaa ahdistaa. Joulun taikaa ei ole aina helppo löytää kulutushysterian ja kestämättömien traditioiden seassa rämpiessä.
Kuka nauttii taiteesta elinkelvottomalla planeetalla?
Just Stop Oil -ympäristöaktivistit heittivät tomaattikeittoa Van Goghin kuuluisan maalauksen päälle Lontoon National Galleryssa. Aktivistit olivat tietoisia, että maalaus on suojattu lasilla eikä siis vahingoitu teosta. Teollaan aktivistit halusivat kysyä, miksi suojaamme taidetta, mutta emme elämää. Someen vyöryneiden ensireaktioiden valossa perjantainen tomaattikeittoaktio oli pahin virhe, mitä ympäristöliike voi tehdä. Suivaantuneita ja järkyttyneitä kommentteja huudeltiin vasemmaltaContinue reading “Kuka nauttii taiteesta elinkelvottomalla planeetalla?”
Suomen kaivoksissa muhii ympäristökatastrofi
Kaivosjätteet muodostavat Suomessa valtavan ympäristöuhkan, jonka vaikutukset ulottuvat pahimmillaan jopa tuhansien vuosien päähän.
Sokeita pisteitä ja suhteellisuudentajua
Saako puhua lentämisen päästöistä, kun moni muukin toiminta tuottaa päästöjä?
Thermacell – kesän vastuuttomin hankinta
Thermacell on vaarallinen myrkky, joka on uhka pölyttäjille ja luonnon monimuotoisuudelle.
Luonnon armoilla
Jos haluamme pelastaa itsemme, on luonnon suojelusta siirryttävä luonnon sallimiseen.
Äitiyspakkaus – hyvinvointivaltion ikonista ylikulutuksen symboliksi?
Onko aika ajanut nykymuotoisen äitiyspakkauksen ohi? Mahdollistaako laatikollinen tavaraa hyvän elämän lähtökohdat ekokriisin keskellä vai päinvastoin heikentää niitä?
Tuhon merkit ovat jo täällä
Rahul Jainin dokumentti maalaa karun realistisen kuvan taloudellisen kasvun ja ekokriisin vaikutuksista Intian Delhissä.
Vaikuttaja – vaikuta!
Sillä, jolla on yleisöä, on vaikutusvaltaa. Harmillisen moni jättää vielä vaikuttajapotentiaalinsa käyttämättä.