Joulu – jotain vanhaa ja jotain uutta

Joulu on monelle vaikeaa aikaa, lukemattomista eri syistä. Itselleni joulusta on tullut vaikea, kun olen tajunnut, miten paljon kestämättömiä perinteitä jouluun kuuluu ja miten paljon sisäistä kamppailua käyn joka joulu traditioiden ja omien arvojen törmätessä yhteen. Joulussa minua hiertää ensisijaisesti sen kulutuskeskeisyys. Hankitaan tolkuttomasti uutta ja turhaa kamaa, jotka kääritään kierrätyskelvottomiin, kertakäyttöisiin kääreisiin ja jotka tuottavat iloa kahdesta sekunnista kahteen tuntiin. Siinä ohessa valehdellaan lapsille satuolennon olemassaolosta ja kiristetään olemaan kilttinä monta viikkoa, jottei satuolento rankaise jättämällä lahjat tuomatta. Joulutunnelman saavuttamiseksi Suomessa kaadetaan noin puolitoista miljoonaa puuta. Joulupöytä kruunataan eläinten ruumiinosilla, joiden näkemistä ei voi ruokakaupassa ja mainoksissa joulun alla välttää, vaikka omassa joulupöydässä kinkkua ei olisikaan. Tämän kaiken keskellä pitäisi löytää rauhallinen ja iloinen joulumieli ja rakentaa omille lapsille uusia kestäviä joulutraditioita.

”En haluaisi olla tällainen ilonpilaaja, mutta kun uusien tavaroiden ilo on pilattu minulta”, kirjoitti Julia Thurén Ylen kolumnissa. Niin-PÄ! Eikä pelkästään uusien tavaroiden vaan koko nykyisenkaltaisen joulun ilo. Yhyy.

Tiedostan, että tämä on vähän sellaista keskiluokkaista ulinaa, mutta kyllä joulun ilon häviäminen harmittaa minua. Olisi ihanaa saada luoda ne omat, kestävät jouluperinteet, mutta miten se on mahdollista pahoittamatta kenenkään mieltä ja vaalien samalla sitä joulun satumaista taikaa, jännittävää kutkutusta ja odotusta, mikä joulussa on mielestäni oleellista? Eikä se kutkutus minun mielessäni yhdisty edes lapsilla vain joululahjojen odotukseen, vaan siihen koko taianomaiseen tunnelmaan, joka joulun aikaan liittyy. Joka joulu kipuilen entistä enemmän sen kanssa, että jos nyt joustan liikaa, niin luisummeko yhä pahemmin kohti kulutuskeskeistä joulua, koska lapset kasvavat isommiksi ja tottuvat joulunviettoon liittyviin tapoihin, olivat ne kestäviä ja minun arvojeni mukaisia tai eivät.

Joulustressi uhkasi meillä (minulla) alkaa jo joulukuun alussa, kun 6–vuotias esikoinen kaivoi esiin luukkujoulukalenterin ja etsi sille sopivaa ripustuspaikkaa. Jouduin toteamaan, että tänä vuonna äiti ei ole tehnyt tonttujen kanssa suunnitteluyhteistyötä ja kalenteriin ei taida tulla mitään yllätyksiä. Pettymys ei onneksi ollut niin suuri kuin pelkäsin, mutta tuntui sen tuottaminen silti ikävältä. Neuvoni pienten lasten vanhemmille: älkää aloittako kivoja, mutta työläitä jouluperinteitä, jos ette ole varmoja, että jaksatte pitää niistä kiinni.

Joulukalenterin puuttumisen onneksi korvasi kaverini Instagramista bongattu Elf On The Shelf -idea. Tonttu, jonka lapset nimesivät Taika-tontuksi, ilmestyi joulukuun alkupuolella mökin huussiin mukanaan kirje, jossa hän kertoi muuttavansa meille joulukuun ajaksi. Tonttu onkin ilahduttanut meitä erilaisilla pienillä yllätyksillä joulukuun aikana. Taika on tuonut meille kirjaston kirjoja, kirppikseltä ostamani pelin, esikoiselle uuden lumilaudan, pari Luonto-arpaa ja naurattanut meitä hassuilla tempauksillaan. Kerran Taika kiipesi pehmokrokotiiliä pakoon voimistelurenkaaseen, kerran oli onnistunut kietomaan itsensä kokonaan vessapaperiin ja kerran oli onnistunut kiipeämään yläkaapille napostelemaan keksejä. Olipa tonttu kerran kakkinut yrttiruukkuunkin pieniä papanoita, jotka osoittautuivat suklaarusinoiksi. Taika on tuonut perheeseemme juuri sopivan ripauksen joulun taikaa, olematta rasittava meille vanhemmillekaan. Suosittelen tällaista toteutusta perinteisen luukkujoulukalenterin sijaan. Mielestäni on kiva, että muutamat syksyn aikana kirppikseltä löytämäni lahjat eivät kaikki tule jouluaattona vaan niistä on iloa jo joulukuun aikana ja aattona lahjamäärä on maltillinen. Jouluaattona Taika toimittaa lapsille vielä kirjeen joulupukilta. Kivan kirjeen kopioin seksuaalikasvattaja Anna-Riitta Kässin uutiskirjeestä. Jouluaattona Taika sanoo heipat ja lähtee omiin joulutouhuihinsa, palatakseen taas ensi jouluna.

Taika-tonttu keksi myös mökillä, että voisimme ottaa kotiin joulukuusen mökkipihasta. Se oli loistava idea. Olen kipuillut kuusiasiankin kanssa monena vuonna. Toissa jouluna hankimme vuokrakuusen, jonka idea on, että kuusi tuodaan kotiin ruukussa, haetaan pois joulun jälkeen ja istutetaan takaisin maahan keväällä. Systeemi kuulosti alkuun hienolta, mutta siinä on ilmeisesti isoja haasteita. Uudelleenistutus ei läheskään aina onnistu ja logistiikka tuottaa paljon päästöjä. Viime vuonna haimme “hävikkikuusen” jouluaattona, kun virallinen myyntiaika oli päättynyt ja alueemme Facebook-ryhmässä kuusimyyjä ilmoitti, että ylijäämäkuusia olisi edullisesti haettavana. Esikoiselle joulukuusesta on jo muotoutunut tärkeä perinne ja tänä vuonna hän alkoi kysellä kuusen perään jo marraskuun lopussa. Niinpä olikin kiva, kun saatiin kantaa kuusi mökiltä kotiin jo itsenäisyyspäivänä, periaatteessa melkein päästöttömästi. Yhden kuusen hiilijalanjälki on reilu kilon luokkaa ja isoimmat päästöt syntyvät kuljetuksesta. Meidän mökin pihalla kasvaa tosi paljon pienehköjä kuusia, osin vieri vieressä, joten yhden kuusen kaataminen sieltä ei tuntunut jotenkin niin pahalta kuin viljellyn kuusen hankkiminen.

Luonnonkuusella osoittautui kuitenkin olevan heikko turnauskestävyys ja kun se eilen, aatonaatonaattona hillittömän neulasten pudottelun lisäksi tiputti yhden koristeen, joka räsähti rikki, päätin että kuusen päivät ovat luetut ja heivasimme sen parvekkeelta alas. Onpa nyt sekin homma hoidettu jo hyvissä ajoin ennen loppiaista! Olimme koko perhe esikoista myösten sitä mieltä, että kuusi oli jo tehtävänsä hoitanut ja tuonut meille riittävästi joulumieltä.

---

En ajatellut lahjoa aikuisia, mutta saa nähdä, jos toteutan Leo Straniuksen idean ja annan läheisille lahjaksi lahjoituksen eli 20 euron lahjakortin, jonka saaja voi käyttää vapaavalintaiseen hyväntekeväisyyskohteeseen. Saaja voi siis valita, mihin tarkoitukseen hän haluaa lahjoittaa 20 euroa. Twitterissä törmäsin myös tosi kivaan ideaan. Eräässä perheessä oli keksitty, että jokainen toivoo lahjaksi listoja valitsemastaan aiheesta. Esim. kirjoja joita lukemalla viisastuu tai hauskoja yhteisiä muistoja. Näitä listoja ripustellaan kuuseen ja luetaan aattona ääneen. Aivan ihanan kuuloinen jouluperinne!

Aineettomat lahjat on muutenkin parhaita. Eivät täytä nurkkia ja antavat sitä kalleinta, mitä meillä on, eli aikaa. Omalla kohdallani ongelmaksi on muodostunut, että emme aina muista toteuttaa annettuja lahjoja. Emme itse saamiamme tai antamiamme. Ja sinänsä meidän perheen kohdalla tämä ei edes ole ongelma, koska emme tosiaan muista niitä, niin emme myöskään erityisemmin kaipaa toteuttamatta jääneitä lupauksia. Mutta joillakin on tietysti parempi muisti ja silloin on reilua, ettei lapsen tarvitse jäädä ihmettelemään, miksi luvattua yhteistä tekemistä ei ikinä tullutkaan. Meidän lapsille sen sijaan voisi luvata vaikka matkan kuuhun, he iloitsisivat siitä saantihetkellä ja sen jälkeen autuaasti unohtaisivat koko asian ja lahja olisi sillä kuitattu.

Minä tässä vielä jännitän, kuinka meidän joulun vieton käy, sillä loppusyksy on ollut yhtä sairastelua ja tällä viikolla kylään saapui vielä se pelätyin vieras: vatsatauti. Toistaiseksi vain yksi on oksentanut ja siitäkin on nyt yli kaksi vuorokautta, joten voi olla, että säästyimme, tai sitten emme. Esikoinen kyllä toivoi, että vietetään joulu kotona eikä mennä mummin luokse ja sanoinkin, että niin saattaa hyvinkin käydä, jos tauti tarttuu. Hän oli siitä mahdollisuudesta vain iloinen. Minä mieluummin ottaisin melkein minkä vaan muun taudin, vaikka kieltämättä oksennustauti olisi piste i:n päälle syksyn tautimayhemissä. Mieluusti silti jättäisin tämän kohokohdan väliin.

Jos joku perheenjäsen/lähisukulainen luki tänne asti, niin yksi materialistinen joululahjatoive minulla on: korvatulppia. Ne keltaiset raksatulpat, apteekin halvimmat, on ihan hyviä.

Lempeää joulua ja armollisuutta kestävämpien jouluperinteiden luomisen kanssa itse kullekin!