Suomen metsäkeskustelu on käynyt viime aikoina kuumana – hyvästä syystä. Kansalaiset ovat yhä laajemmin heränneet siihen, että luontokadon pysäyttäminen ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaativat muutoksia nykyiseen tehometsätalouteen ja sitä ylläpitävään teollisuuteen.
Rakentava metsäkeskustelu on vaikeaa. Metsiin kytkeytyy voimakkaita taloudellisia intressejä, aluepoliittisia jännitteitä ja kulttuurista symboliikkaa. Harhaluulot, ohipuhuminen sekä tahallinen ja tahaton väärinymmärtäminen hallitsevat keskustelua. Tästä syystä metsäkeskustelussa olisi erityisen tärkeää, että maan johtavat tieteelliset asiantuntijat viestivät tutkitusta tiedosta selkeästi, puolueettomasti ja eettisesti.
Mielestämme Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö ja johtava tutkija Kari T. Korhonen epäonnistui tässä, kun hän kommentoi Ylelle Elokapinan mielenosoitusta Metsä Groupin Kemin uutta sellutehdasta vastaan. Elokapina väittää, että Pohjois-Suomen hakkuumääriä valtavasti paisuttava sellutehdas on uhka pohjoisen metsäluonnolle ja koko Suomen hiilinielutavoitteille. Päivä mielenosoituksen jälkeen 11.10. toimittaja Kyösti Vaaran kirjoittamassa artikkelissa Korhosen ja Luken nimissä esitetään väitteitä, joilla oikeutetaan tehdashanketta ekologisen kestävyyden näkökulmasta.
Osa väitteistä on harhaanjohtavia. Jotkut väitteet näyttävät olevan ristiriidassa esimerkiksi Suomen Luontopaneelin selvitysten kanssa, eikä niille ole kerrottu lähteitä. Olimme Korhoseen ja Luken viestintään yhteydessä sähköpostitse jutun julkaisemisen jälkeen ja kysyimme selvennyksiä.
Kemin tehtaan vaikutukset Suomen ilmasto- ja luontotavoitteisiin
Kaikista ongelmallisin – ja myös näkyvin – osa toimittaja Vaaran juttua on sen otsikko: “Luonnonvarakeskus arvioi, että Kemiin tuleva jättimäinen sellutehdas ei uhkaa Suomen hiilinielu- ja metsien monimuotoisuustavoitteita”. Kirjoitimme Korhoselle:
Pidämme hämmentävänä jutun otsikkoa, joka ei vastaa sitä, mitä Korhosen nimissä sanotaan leipätekstissä. Hiilinieluista Korhosen nimissä sanotaan, että “[m]etsiä jää sitomaan ilmakehästä hiilidioksidia”. Tulkitsemme tätä niin, että tehtaan aiheuttamat hakkuulisäykset eivät kokonaan poista metsien biologista nielua Pohjois-Suomessa. Otsikossa kuitenkin väitetään, ettei tehtaan lisäämä hakkuumäärä uhkaa Suomen hiilinielutavoitteita. Jutussa ei mainita, että kasvavat hakkuut tulevat pienentämään koko Suomen nettonielua, joka on Luken ennakkotietojen perusteella jo valmiiksi kaukana Suomen valtion hiilineutraaliussuunnitelman tavoitetasosta. Ymmärtääksemme nimenomaan Pohjois-Suomen nettonielun riittävä koko on ratkaisevaa Suomen nielutavoitteille, koska pohjoisessa on maamme ylivoimaisesti vahvimmat metsänielut. Onko toimittaja mielestänne vetänyt oikeat johtopäätökset, ja onko Suomen nielutavoitteiden kontekstia avattu riittävästi?
Korhonen vastasi, että jutun otsikko “on ilmeisesti tehty” Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppasen haastattelun perusteella, johon myös viitataan artikkelissa. Korhonen jatkoi:
Minä en omassa haastattelussa muistaakseni kommentoinut hiilinieluasiaa. Kohta, jossa sanotaan, että metsiä jää sitomaan hiilidioksidia, ei ole kirjoitettu minun sitaatiksi. Siitä kieltämättä saa sellaisen vaikutelman, mutta kun tekstin tarkasti lukee, niin ei toimittaja väitä sitä minun sanomisekseni.
Kysyimme Korhoselta, aikooko hän oikaista jutun otsikkoa tai vaatia selkeytystä harhaanjohtavaan kohtaan. Vetosimme Luken Hyvän toimintatavan periaatteisiin, joissa sanotaan: “[y]hteiskunnallisessa vaikuttamisessa toimimme puolueettomasti, eettisesti ja tuomme esiin tutkittuun tietoon liittyvät epävarmuudet ja rajoitukset” ja “[t]utkimustuloksista viestiessämme noudatamme eettisen tiedeviestinnän periaatteita”. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden (joihin Luke on sitoutunut) perusteella tiedeviestinnän tulee olla avointa ja vastuullista.
Nyt Ylen jutun otsikossa on edelleen ilmeisesti metsäteollisuuden edustajien lausuntoja Luken nimissä. Vaikka alunperin virhe näyttääkin olleen toimittajan, Korhonen tai Luke eivät ole tehneet asialle mitään, vaikka he ovat olleet siitä tietoisia. Tämä ei ole yhdentekevää: Luke on johtavia tieteellisiä auktoriteetteja Suomen metsäkeskustelussa. Sen näkemyksillä on paljon vaikutusvaltaa. Juttu ja sen totuudenvastainen otsikko on edelleen kaikkien kansalaisten nähtävillä netissä. Jos sitä ei oikaista, on syytä kyseenalaistaa Korhosen ja Luken tiedeviestinnän avoimuus, puolueettomuus ja vastuullisuus.
Pohjoisen metsien suojelutilanne
Kemin uudelle sellutehtaalle tullaan hankkimaan puuta eniten Pohjois-Suomen eli Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsistä. Käynnistyttyään tehdas lisää hakkuumääriä kaikenkaikkiaan 4,5 miljoonaa kuutiolla vuodessa, mikä vastaa koko Lapin tämänhetkistä hakkuumäärää.
Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteisiin. Niihin kuuluvat kaikkien vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelu sekä 30 % suojelu maa- ja meripinta-alasta, josta 10 % pitää suojella tiukasti. Suomen Luontopaneeli on esittänyt, että tuottavasta metsämaasta tulee suojella tiukasti vähintään 10 % jokaisessa maakunnassa, jotta luontokato Suomen metsissä on mahdollista pysäyttää.
Pohjoisessa on suuri osa Suomen jäljellä olevista suojelemattomista vanhoista metsistä ja luonnonmetsistä. Elokapina on huolissaan, että Pohjois-Suomen lisääntyvät hakkuut uhkaavat metsiä, jotka pitäisi saada pikimmiten tiukkaan suojeluun. Vuoden 2023 aikana käynnistyvän Kemin tehtaan lisäksi sellutehtaita suunnitellaan Kemijärvelle ja Paltamoon. Jos nämäkin tehtaat rakennetaan, ne lisäisivät puun kulutusta 6,3 miljoonaa kuutiota Kemin uuden tehtaan kulutuksen päälle. Kun paine saada puuta kasvaa lähivuosina Pohjois-Suomessa valtavasti, voivat hakkuut levittäytyä arvokkaille metsäalueille ennen kuin ne ehditään suojella.
Kysyimme tutkimukseen pohjautuvia perusteluita väitteille, joita Korhonen esittää Pohjois-Suomen metsien suojelutarpeesta:
Monimuotoisuudesta Korhosen nimissä sanotaan, että “pohjoisessa metsät on kattavasti suojeltu”, eikä tehdas näin ollen ole merkittävä uhka monimuotoisuudelle Pohjois-Suomen metsissä. Kysyisimme mihin tutkimukseen perustuu väite, että Pohjois-Suomen (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) metsät olisi kattavasti suojeltu. Luontopaneelin mukaan Pohjois-Suomessa on noin 500 000 hehtaarin lisäsuojelutarve metsämailla, kun puhutaan ainoastaan 10% tiukasta suojelusta ja vanhoista metsistä. Emme ymmärrä, millä perusteella suojelua voi pitää määrällisesti “kattavana”. Lisäksi suojelualueet ovat painottuneet saamelaisten kotiseutualueelle ja pohjoisimpaan Lappiin, joten emme myöskään ymmärrä, millä perusteella suojelu on alueellisesti kattavaa Pohjois-Suomen sisällä.
Korhonen ei vastannut kysymykseen, vaikka toistimme sen kolme kertaa. Tämä ei ole avointa tiedeviestintää. Lisäksi on mahdollista, että Korhonen on esittänyt harhaanjohtavia tai vähintään kiistanalaisia tulkintoja tutkitusta tiedosta.
Vastuuton tiedeviestintä rapauttaa luottamuksen tiedepohjaiseen metsäpolitiikkaan
Mielestämme myös Luke on organisaationa vastuussa Korhosen viestinnästä, koska väitteitä esitetään osittain koko tutkimuslaitoksen nimissä. Viestittelymme Korhosen kanssa on jo välitetty Luken viestinnälle. Luken toimintaperiaatteissa velvoitetaan kaikkia lukelaisia ilmoittamaan eettisen tiedeviestinnän laiminlyömisestä välittömästi hallintojohtaja Ilkka P. Laurilalle. Emme tiedä, onko näin tapahtunut, joten välitämme tämän tekstin myös Laurilalle.
On syytä korostaa, ettemme kyseenalaista Luken tai Korhosen tekemää tieteellistä tutkimusta. Emme ole tiedevastaisia. Kritisoimme mielestämme aiheellisin perustein ja Luken omien toimintaperiaatteiden pohjalta Korhosen tiedeviestintää. Luken toimintaperiaatteissa sanotaan: “varmistamme ja ylläpidämme kansalaisten luottamusta tutkimukseen pohjautuvaa päätöksentekoa kohtaan”. Epäeettinen ja epäselvä tiedeviestintä voivat rapauttaa tätä luottamusta. Siksi on paikallaan, että Luke ja Korhonen oikaisevat jutun ja vastaavat kysymyksiimme julkisesti.
Kirjoittajat:
Ida Korhonen
Otto Snellman
Ami Värtö
Kuva: Till Sawala
Pallon kokoinen elämä 