Äärioikeiston poliittinen vastavoima löytyy vasemmalta

Kun uutiset meinaavat lamauttaa ja ahdistaa, on aika pistää vastaan. Trumpin valinta vei Yhdysvallat hetkessä monta harppausta oikealle eikä paremmin mene Euroopassakaan. EPP eli EU:n tällä hetkellä vaikuttavin poliittinen ryhmittymä haluaa peruuttaa ilmasto- ja vastuullisuustoimissa. Suomalaisista puolueista EPP:hen kuuluvat kokoomus ja kristillisdemokraatit. Suomessa sinimusta hallitus on jo osoittanut olevansa vain himpun verran laimeampi versio trumppilaisesta politiikasta. Orpo & Purra kumppaneineen ei kuuntele tiedettä ja on teoillaan ja tekemättä jättämisillään osoittanut, ettei ilmasto ja luonto ole sen prioriteettilistalla edes TOP20:ssä. 

Trumpin valtaanpääsy onnistui pelottelemalla wokella ja pelaamalla ihmisiä toisiaan vastaan. Trumpin politiikka on rikkaiden edun ajamista, kansan kustannuksella. Palkat, työehdot, terveydenhoito, ihmisoikeudet… ne kaikki tulevat heikkenemään samaan aikaan, kun ultrarikkaat käärivät yhä enemmän voittoja. Kun Trump irtautuu Pariisin sopimuksesta, se on samalla hyökkäys tiedemaailmaa ja ilmastoliikettä vastaan. Ilmastopolitiikka ei oikeistolla linkity planeetan realiteetteihin ja fysiikan lainalaisuuksiin vaan se on pelkkää identiteettipolitiikkaa. Ilmastotoimia vastustamalla voidaan turvata fossiilikapitalismin jatkuminen ja varmistaa, että rikkaat pääsevät rikastumaan entisestään.

Ja vaikka kuinka tekisi mieli ajatella, että Trump nyt on vaan Trump eikä Suomi ole Amerikka, niin oikeisto tekee tasan samaa Suomessa, EU:ssa ja kaikkialla länsimaissa. Suomessa kokoomusoikeisto, jota joskus sivistysporvareiksikin kutsuttiin, on liittoutunut rasistisen oikeiston kanssa hyläten ihmisoikeudet. Orpon hallitus seuraa Amerikan isoveljen askelmerkkejä: luonto- ja ilmastopaneelin lakkauttaminen, varojen siirtäminen yksityiseen terveydenhuoltoon, lakko-oikeuden rajaaminen. Nimellisesti oikeiston poliittiset toimet tehdään talouden parantamiseksi. Mutta taloudesta puhuessaan oikeisto tarkoittaa rikkaiden varallisuuden kartuttamista muiden kustannuksella. 

Tälle kaikelle on onneksi olemassa vastavoima. Vasemmisto puolustaa ympäristöä, koska me elämme siinä ja siitä. Koska otamme tieteen vakavasti, tiedämme, että ympäristökriiseillä on tuhoisat seuraukset. Fossiilikapitalismin jatkaminen hyödyttää vain pientä etuoikeutettua vähemmistöä. 

Vasemmisto puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Työllä pitää tulla toimeen eikä palkkatyö saa polttaa ihmistä loppuun. Työehtojen heikentäminen hyödyttää ainoastaan pientä etuoikeutettua vähemmistöä. 

Vasemmisto puolustaa vähemmistöjä. Kaikilla ihmisillä tulee olla samat oikeudet. Näitä oikeuksia oikeisto haluaa kaventaa, mutta me emme anna periksi. Me seisomme ympäristön, työntekijöiden oikeuksien ja vähemmistöjen puolella, vasemmalla, oikeistoa vastaan. Näytetään yhdessä, että olemme saaneet oikeistolaisesta kurjistamispolitiikasta tarpeeksemme. 

Kampanjaani voi tukea täällä sekä seuraamalla minua somekanavissani Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa.

Kuva: Enna Uussalmi

Leave a comment