Se, että olen nyt elämäni ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa on monen asian summa. En olisi ehkä ikinä tällä tavoin kiinnostunut ympäristöasioista, ellen olisi sattunut olemaan TV-uutisten ääressä lokakuussa 2018, kun IPCC:n ilmastoraportista uutisoitiin. Ellei uutinen olisi iskenyt minuun niin kovaa, en olisi päätynyt seuraavana päivänä perustamaan ilmastotiliä Instagramiin. Jos en olisi oman ympäristövaikuttamiseni myötä seurannut ympäristöuutisia niin tiiviisti viimeisten kuuden vuoden ajan, en ehkä olisi ikinä miettinyt, että poliittinen vaikuttaminen voisi olla minua varten.
Jos en olisi saanut tarpeekseni luokanopettajan työstä ja päättänyt etsiä ympäristöalan töitä ja ollut vielä kaiken lisäksi niin onnekas, että sain unelmieni työn ympäristöjärjestöstä, en ehkä olisi ikinä saanut sitä itsevarmuutta ja luottamusta, jota politiikkaan pyrkiminen mielestäni vaatii. Jos en olisi nähnyt valtakunnan tason päättäjien ja kuntapoliitikkojen peräänantamatonta työtä ympäristön ja luonnon hyväksi ja toisaalta havainnut, kuinka marginaalissa ympäristöasiat edelleen päätöksenteossa ovat, en ehkä olisi todennut, että tuon asian täytyy muuttua ja minäkin voin olla sitä muuttamassa.
Ellen olisi keväällä 2024 hoksannut asettua ehdolle HOK-Elannon vaaleissa ja onnistunut vieläpä pääsemään läpi, en välttämättä olisi saanut rohkeutta asettua ehdokkaaksi myös isommissa vaaleissa.
Monta asiaa on siis tapahtunut, jotta tultiin siihen pisteeseen, jossa olin valmis asettumaan ehdolle. Tiedän, ja olen tiennyt jo pitkään, että ilmasto ja luonto on vihdoin asetettava päätöksenteossa ykköseksi. Politiikkaan tarvitaan myös lisää empatiaa, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta. Kaikista on pidettävä huolta, ketään ei pidä jättää jälkeen. Hyvin harva meistä on oman onnensa seppä – siksi tarvitaan yhteiskunnan rakenteita, jotka pitävät huolen ihan jokaisesta. Ja yhteiskunnan rakenteita kannattelevat toimivat ekosysteemit, joista me ihmiset olemme sataprosenttisen riippuvaisia. Siksi tarvitsemme Helsinkiin pallon kokoista päätöksentekoa!
Kuva: Enna Uussalmi
Pallon kokoinen elämä 