Ilmastokeskustelun ikuisuusaihe: yksilönvalinnat vai rakenteet?

Onko yksilöiden pienillä teoilla mitään merkitystä, kun koko systeemin pitäisi muuttua?

Tämä on ikuisuusaihe, josta ilmasto- ja ympäristökeskustelussa on kiistelty luultavasti aina. Globaalissa mittakaavassa yksilöiden teot ovat mitätön pisara meressä. Mitä väliä sillä siis on, teenkö neljä vai nolla lomalentoa vuodessa, laitanko lautaselle nyhtökauraa vai naudanlihaa tai jätänkö kertakäyttöiset muovipillit kaupan hyllyyn?

Sillä on väliä monessakin mielessä. Ensinnäkin yhteiskunta koostuu yksilöistä. Yksilön vaikuttamismahdollisuutta voi ajatella vähän kuin äänioikeutena vaaleissa. Äänestämismahdollisuuksia on vaan useammin kuin parin vuoden välein, sillä jokainen valintamme vaikuttaa. Jokainen euro, jonka kulutamme, on ääni sille elämäntavalle, jota eurollamme tuemme. Ja kuten sanottu, ilman yksilöitä ei ole yhteiskuntaa. Me jokainen rakennamme ympärillä olevasta maailmasta sellaista kuin haluamme, jokaisella isolla ja pienellä valinnallamme.

Rahan valta

Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän vaikutusmahdollisuuksia. Kuulostaa karulta ja kylmältä, mutta mitäpä sitä kiistämään. Pienituloisen voi olla vaikea valita aina vastuullisimpia mahdollisia tuotteita, jos rahat eivät yksinkertaisesti riitä kuin juuri ja juuri siihen halvimpaan jauhelihapakettiin. Suurituloisemmalla on mahdollisuus vaikuttaa enemmän, koska yleensä kulutuskin on suurempaa ja rahat riittävät vastuullisempiin vaihtoehtoihin. Pienituloinen yleensä elää silti kestävämmin, kun turha kulutus karsiutuu pois jo taloudellisen tilanteen vuoksi.

Jos asiaa tarkastelee globaalissa mittakaavassa, on meillä länsimaalaisilla sitäkin kautta suurempi vaikutusvalta. Korkean bruttokansantuotteen maissa hyvinvointi on jo rakennettu ja rahaa ekologiseen jälleenrakennukseen, ainakin teoriassa, pitäisi olla. Yksilötasolla puolestaan keskimäärin kymmenen tonnin hiilijalanjäljestä on myös helpompi nipistää kuin tonnin tai parin tonnin päästöistä.

Kuva: Pauline Loroy | Usplash

Ekologinen ja ylisukupolvinen vastuu

Minulla vanhempana on suuri vastuu. Vastuu paitsi kasvattaa lapsestani fiksu ja muut huomioon ottava tyyppi, kasvattaa hänet myös elämään kestävästi. Olin joskus himoreissaaja, ostin pikamuotia ja alkuun lapsemme noudatti sekaruokavaliota. Sitten ilmastoherätykseni myötä tajusin, että eihän tämä näin voi jatkua! Olisi ihanaa lentää lapsen kanssa joka talvi jonnekin lämpimään ja ostaa joskus söpö paita H&M:stä. Mutta ei, en mitenkään voi opettaa lapselleni tapoja, joiden tiedän olevan haitallisia ja totaalisen vastuuttomia. Koska koko länsimaisen elämäntyylin täytyy muuttua, olisi täysin absurdia kasvattaa uusi sukupolvi pitämään vastuutonta elämäntapaa normaalina.

Ajattelen myös, että minulla ei ole oikeutta syödä yhteisestä kakusta suurempaa palaa kuin muut. Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin lähes neljä maapalloa kattamaan luonnonvarojen kulutus. On siis selvää, että ihailtu ja ylistetty suomalainen elämäntapa ei olekaan niin kestävä kuin on annettu ymmärtää. Selvää on myös, että elämäntapoja on pakko muuttaa. Helpointa se on aloittaa omasta itsestä ja omasta perheestä. Rakenteet muuttuvat hitaasti, mutta omat tavat on mahdollista muuttaa vaikka tältä istumalta.

Nuoret ilmastolakkoilijat julistavat, että aikuisilla on näytön paikka. Meidän on vastattava nuorten hätään ja tulevien sukupolvien oikeuteen elää elinkelpoisella planeetalla. Emme voi jättää tätä sotkua tulevien sukupolvien käsiin, koska silloin on jo myöhäistä.

Yksilöstä rakenteisiin

Jokainen päättäjä valtioiden ja yritysten johdossa on ihminen ja yksilö. Yksilöiden äänet kuuluvat siis yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Mitä äänekkäämpinä kuuluvat vastuullisuutta ja ilmastoystävällisyyttä vaativat äänet, sitä voimakkaampi vaikutus niillä on. Yritykset eivät voi olla vastaamatta kuluttajien vaatimuksiin ja ainakin täällä demokratiassa poliitikot ovat juuri niitä, jotka me yksilöt olemme päättäneet päättäjien paikoille valita.

Jokaisen yksilön valinnat muokkaavat myös esimerkin kautta vallitsevaa kulttuuria ja asenteita. Jos joskus oli outoa mennä ravintolaan oman take away -astian kanssa, ei siinä mielestäni enää ole mitään noloa tai erikoista. Kaupassa kiikutan irtohedelmät suurieleisesti vaa’alle ja siitä punnituksen jälkeen kestokassiin ja toivon, että mahdollisimman moni banaaneja muovipussiin sullova kanssa-asiakas huomaa tapani. Koska koen itseni myös jonkinlaiseksi vaikuttajaksi, olisi epäuskottavaa elää täysin eri tavalla kuin opetan. Uskon, että inspiraatiolla ja esimerkillä on vahva voima! Kun kestävä elämäntapa alkaa näyttäytyä ituhippeilyn sijaan normaalilta ja täysipainoiselta elämältä, ei ole enää montaakaan askelta siihen, kun entinen tuhlaileva elämäntapa alkaa näyttää… noh, juurikin siltä, tuhlailevalta pröystäilyltä.

Syytämme myös ehkä joskus turhaankin rakenteita, vaikka toimimme puhtaasti oman hedonismimme ohjaamina. Ei ole sellaista rakennetta, joka pakottaisi meidät lentämään kerran vuodessa Thaimaahan, kulkemaan kahden kilometrin päässä sijaitsevaan kauppaan autolla tai lappamaan ostoskärryymme kilokaupalla punaista lihaa. Joskus ne parjatut “rakenteet” ovatkin vain kaavoihin kangistuneissa aivoissamme ja tarvitsemme asenteiden perinpohjaista ravistelua. Toki sitä en kiellä, etteikö rakenteissa riitä muutettavaa. Siinä on kyllä työsarkaa, mutta muutos lähtee yksilöistä. Rakenteet eivät muutu ilman yksilöistä lähtevää painetta ja vaatimuksia.

Kuva: Markus Spiske | Unsplash

Arvojen mukaista elämää

Kun ymmärrys ja tieto ilmastokriisistä sekä muista uhkaavista ekokatastrofeista kasvaa, on minun henkilökohtaisesti vaikea kuvitella, että en yrittäisi tehdä kaikkeni katastrofien lievittämiseksi. Oman lapseni hyvinvointi ja onnellinen tulevaisuus ovat seikkoja, joiden puolesta olen valmis, en luopumaan mukavuuksista, vaan elämään arvojeni mukaista elämää. Koska myös jokaisen muun lapsen elämä on tasan yhtä arvokas, teen kaikkeni, että ainakaan minun takiani heidän kotinsa eivät jää nousevan merenpinnan alle tai he eivät joudu näkemään nälkää ilmastonmuutoksen aiheuttamien sadonmenetysten vuoksi. Kun elän oikeudenmukaiseksi kokemallani tavalla, voin elää onnellista ja täysipainoista elämää, antaen muidenkin elää.

Jokainen meistä valitsee, haluaako olla osa ratkaisua vai osa ongelmaa.


Kuvat: Pauline Loroy ja Markus Spiske| Unsplash

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s