Koronavirus on herättänyt paniikkia ympäri maailmaa ja lyhyessä ajassa saanut Kiinan päästöt tippumaan merkittävästi, maailmantalouden sekaisin, lentoyhtiöt konkurssien partaalle ja ihmiset mielipuolisesti hamstraamaan vessapaperia ja käsidesiä.
Koronavirus on herättänyt myös minussa paljon ajatuksia. Olen lukenut koronavirusuutisointia hyvin pitkälti ilmastolasien läpi. Niin surullista kuin onkin, että tarvitaan tällainen välitön uhka, että saadaan maailman päättäjät heräämään, ovat koronaviruksen torjumiseksi tehdyt massiiviset toimenpiteet herättäneet minussa toivoa. Koska välittömän ihmisten terveyttä – ja maailmantaloutta – uhkaavan vaaran vuoksi voidaan sulkea tehtaita, perua kansainvälisiä konferensseja, urheilutapahtumia, luksusristeilyjä ja tuhansia lentoja sekä kieltää ihmisiä matkustamasta tiettyihin kohteisiin, on sama mahdollista tehdä myös ilmastokriisin hillitsemiseksi. Koska ihmiset saadaan muuttamaan toimintaansa – pysymään karanteenissa, pesemään käsiä, välttämään massatapahtumia ja matkustamista – ylhäältä päin annetuilla käskyillä, on samoja oheita mahdollista antaa myös ilmastotoimien suhteen. Toki huomioon on otettava monia seikkoja, kuten talouden tasapaino, työllisyys jne., mutta periaatteessa koronaviruksen torjunta on osoittanut, että nopeat ja vaikuttavat toimet ovat mahdollisia toteuttaa.
Samalla kun em. näkökulma tuo toivoa, luen koronauutisia myös toisella tavalla ilmastolasit päässä. En voi olla ajattelematta, että samanlaisia seuraamuksia kuin nyt koronan vuoksi, joudumme tulevaisuudessa kokemaan ilmastokriisin, luonnonvarojen kiihtyvän ylikulutuksen ja kuudennen sukupuuttoaallon vuoksi. Vessapaperin ja käsidesin loppuminen ovat murheista pienimpiä, kun entistä useampi joutuu taistelemaan puhtaasta juomavedestä, lääkkeiden saatavuus heikkenee, elintarvikkeista tulee pulaa (esim. kahvin, kaakaon ja banaanin tuotanto saattaa loppua kokonaan, kun ilmasto lämpenee), virusepidemioita tulee lisää ja erilaiset raaka-aineet loppuvat (viime aikoina on uutisoitu mm. mullan ja hiekan loppumisesta). Yltyvä pula ihmiskunnalle tärkeistä raaka-aineista ja elintarvikkeista johtaa ympäristörikoksiin, mustan pörssin kasvuun, lääkeväärennöksiin, elintarvikehuijauksiin, taisteluihin ja sotiin. Toisaalta myös pandemioita tulee lisää muuttuvan ilmaston ja elinympäristöjen kapenemisen vuoksi.
Paljon olen myös pohtinut sitä, että vaikka päästöt nyt globaalisti tippuvat koronan vuoksi, niin voiko seuraukset ilmastolle lopulta olla kuitenkin haitalliset… Voiko käydä niin, että talousjärjestelmän sakkaamisen vuoksi ilmastorahoitus on se, mikä ensimmäisenä kärsii ja rahaa ilmastoinvestointeihin ei yhtäkkiä ole sitäkään vähää, mitä nyt?
Tuntuu hurjalta, että näinkin lyhyt ajanjakso, muutama viikko, on saanut koko talousjärjestelmän tutisemaan. Minulle tämä osoittaa, että ilmastokriisin hillinnän vaatimat toimenpiteet eivät tule olemaan nykyisellä talousjärjestelmällämme millään tavoin helppoja. Lyhytkin tuotannon ja kysynnän notkahdus jossain päin maailmaa pistää koko maailmantalouden polvilleen. Koko globaali talousjärjestelmä tulee luultavasti koronan myötä muuttumaan – toivottavasti kestävämmälle pohjalle.
Toisaalta kriisi on aina mahdollisuus. Voi olla, että tämä on juuri se herätys, jonka ihmiskunta on tarvinnut kääntääkseen kehityksen kelkan. Kriisin jälkeen meillä voikin olla entistä paremmat mahdollisuudet ekologiseen jälleenrakennukseen ja kriisi voi parhaimmillaan mahdollistaa sen, että fokus siirtyy asioihin, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä. Optimistisesti ajatellen voi käydä niin, että tämä on oppitunti ihmiskunnalle. Voimme oppia, että pärjäämme vähemmällä, matkustaminen ei useinkaan ole pakollista ja päästöjä tosiaan on mahdollista hillitä. Ehkä jos risteily-yhtiöt menevät konkurssiin, havaitsemme, että hei, voimmekin ihan hyvin elää ilman luksusristeilyjä! No, tämä on toiveajattelua – ihan näin optimistisesti en pysty valitettavasti ajattelemaan.
Yhteinen kokemus voi auttaa meitä asettumaan toisten ihmisten asemaan ja parhaimmillaan lisätä empatiaa. Ehkä osaamme tämän kriisin myötä asettua paremmin toisen asemaan. Ymmärrämme, miten epävarmalta pätkätöiden varassa eläminen tuntuu. Osaamme samaistua paremmin köyhyydessä eläviin kanssaihmisiin, joille edes kaurapuuron tai vessapaperin olemassaolo ei ole itsestäänselvyys. Ymmärrämme perussairauksien kanssa eläviä, joille tavallinenkin flunssa voi olla vaarallinen. Henkilökohtaisesti toivon, että ihmiset ymmärtäisivät myös miltä ilmastoahdistusta potevista tuntuu joka päivä, kun sekä oma että koko maapallon tulevaisuus näyttää pelottavalta ja sekavalta.
Kun huomaamme, että pärjääminen ei olekaan täysin omissa käsissämme, saamme mahdollisuuden ymmärtää heitä, joita elämä on itsestä riippumattomista syistä kuljettanut väärään suuntaan. Ymmärrämme yhteiskunnan tukiverkon merkityksen, kun huomaamme, että kuka tahansa meistä voi yhtäkkiä tipahtaa korkealta niin, että selviytyminen on täysin muiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa.
Toivottavasti osaamme myös arvostaa heitä, jotka tätä yhteiskuntaa pitävät pystyssä: hoitoalan ammattilaisia, opettajia, varhaiskasvattajia, bussikuskeja, ruoantuottajia, siivoojia ja muita yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä ammattiryhmiä. Toivon, että arvostus tulisi näkymään myös palkoissa. Lähetän täältä suuren suuret tsempit ja kiitokset kaikille teille, jotka näin kriisin keskelläkin pidätte maatamme pystyssä!
Kun tunnemme empatiaa kriisistä kärsiviä kohtaan, voimme herätä toimimaan ja auttamaan. Ja kun empatia ja auttamisenhalu herää, oivallamme toivottavasti, että meillä on velvollisuus toimia ja auttaa – kriisistä riippumatta.
Kohdellaan kaikkia kriisejä kriiseinä. Toimitaan luotettavien viranomaisten ohjeiden mukaan. Kunnioitetaan ja uskotaan tiedettä, tutkijoita ja asiantuntijoita. Tehdään kaikkemme, jotta kriiseistä selvittäisiin pienimmillä mahdollisilla vahingoilla. Ja otetaan tämä kriisi mahdollisuutena kääntää kehityksen suunta, sillä paluuta entiseen ei kestä maapallo eivätkä sen asukkaat.
Pallon kokoinen elämä 