Tällä viikolla vietetään kansainvälistä vaatevallankumousviikkoa. Fashion Revolution Week eli vaatevallankumousviikko sai alkunsa, kun Rana Plazan vaatetehdas Bangladeshissa romahti huhtikuussa 2013. Onnettomuudessa kuoli yli 1130 ihmistä ja loukkaantuneita oli yli 2500. Rakennuksessa, jota ei alunperinkään ollut rakennettu kestämään teollisuuskäyttöä, oli ennen onnettomuutta havaittu halkeamia ja työntekijät olivat kieltäytyneet menemästä töihin. Heidät oli kuitenkin pakotettu takaisin työpaikalle.
Pikamuodin bisnesmalli on tuottaa mahdollisimman halvalla mahdollisimman paljon vaatteita – joiden laatu ei yleensä kestä lähempää tarkastelua – ja mallistot vaihtuvat jatkuvasti. Parin sesongin takaiset vaatteet näyttävät pian armottoman epämuodikkailta ja päätyvät äkkiä kuluttajan kaapista kaatopaikalle tai poltettavaksi. Ja sitten kauppaan onkin taas helppo marssia ostamaan uusi halpa vaate tilalle.
Vaateteollisuus tuottaa noin 10 % maailman hiilidioksidipäästöistä, enemmän kuin kaikki lento- ja laivaliikenne yhteensä ja ala sekä samalla päästöt jatkavat kasvuaan.
Viimeisen 15 vuoden aikana vaatetuotanto on tuplaantunut ja samaan aikaan vaatteiden käyttöikä on puolittunut. Vaatteita tuotetaan niin paljon, että kaatopaikalle tai poltettavaksi päätyy maapallolla joka sekunti rekkalastillinen vaatteita. Pikamuotiketjut ovat myös jääneet kiinni myymättä jääneiden vaatteiden polttamisesta.
Tehtailla ompelijoiden työolosuhteet ovat karut: ei lomia, ei vapaapäiviä, ei sosiaaliturvaa, ei työturvallisuudesta huolehtimista, ei oikeutta ammatilliseen järjestäytymiseen. Monet vaatetyöläiset joutuvat kokemaan ahdistelua ja henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Global Slavery Indexin mukaan vaateteollisuus on toiseksi pahin modernin orjuuden riskiala. Ykkösenä on elektroniikkateollisuus. Myös lapsityövoimaa käytetään yhä.
Rikkaat johtajat ja osakkeenomistajat rikastuvat samaan aikaan kun ompelijoille ei makseta elämiseen riittävää palkkaa. H&M lupasi vuonna 2013, että alkaa maksaa ompelijoilleen elämiseen riittävää palkkaa. Viime vuonna yhtiökokouksessa H&M päätti olla lunastamatta lupausta.
Vaatekuitujen tuotantoprosessi vaatii valtavat määrät kemikaaleja, joista osa tiedetään myrkyllisiksi. 20 prosenttia maailman vesien saastumisesta johtuu vaateteollisuudesta. Yhden tekstiilikuitukilon valmistamiseen tarvitaan keskimäärin kolme kiloa kemikaaleja. Työntekijöillä on harvoin riittävää suojavarustusta myrkyllisten aineiden käsittelyä varten eikä aina välttämättä edes tietoa käsittelemiensä kemikaalien haitallisuudesta. Jätevesien käsittely on usein heikolla tolalla ja kemikaalit valuvat suoraan maaperään ja vesistöihin vaarantaen ekosysteemin ja pohjavesivarannot.
Yhden puuvillaisen t-paidan valmistaminen kuluttaa noin 2500 litraa vettä. Se riittäisi yhdelle ihmiselle juomavedeksi kolmeksi vuodeksi.
Kaiken huippuna on koronan mukanaan tuomat ongelmat. Osa vaateketjuista on laittanut tuotannon halpamaissa jäihin jättäen vaatetehtaiden työntekijät vaille toimeentuloa. Sosiaaliturvaahan heillä tietenkään ei ole. Jopa jo valmistettuja tilauksia on jätetty lunastamatta, maksuja on haluttu lykätä ja tuotantoeristä on vaadittu alennusta. Eli jo valmiiksi työntekijöitä riistävä bisnes on hädän tullen valmis uhraamaan ne ihmiset, jotka heidän liiketoimintansa mahdollistavat.
Luomupuuvillan käyttö, kierrätysmateriaalien osittainen hyödyntäminen tai merkintä “conscious” ei riitä tekemään pikamuotivaatteesta vastuullista. Mieti siis aina kaksi kertaa ennen ostopäätöstä ja ole tarkkana sekä ympäripyöreiden vastuullisuuslupausten kanssa että etenkin siinä, millaisille yrityksille rahasi annat.
Pallon kokoinen elämä 