Kumpi on suurempi katastrofi: miljardi kuollutta eläintä vai 63 miljardia kuollutta eläintä? Kumman vuoksi olet valmis lahjoittamaan rahaa, vaatimaan päättäjiltä toimia, allekirjoittamaan lakialoitteita tai muuttamaan omia elämäntapojasi?
Ensimmäinen luku on suunnilleen se määrä eläimiä, joiden arvioidaan kuolleen alkuvuoden rajuissa metsäpaloissa Australiassa. Jälkimmäinen luku on se määrä eläimiä, joka teurastetaan vuosittain eläintuotannon vuoksi – eikä tämä luku pidä sisällään turkiseläimiä, kaloja tai riistaa. Jokaisen lukemasi sanan aikana eläintuotannossa kuolee noin 10 000 eläintä. Tätä lausetta lukiessasi eläimiä teurastetaan noin 70 000.
Miksi me pidämme tätä kaikkea ihan normaalina? Miksi eläintuotannon – eli ihmisten – eläimille luvallisesti ja tietoisesti tuottama kärsimys ei hetkauta valtaosaa ihmisistä? Rasismi on yleisesti tuomittavaa, mutta spesismi eli muunlajisten eläinten sorto on moraalisesti hyväksyttävä laillinen elinkeino. Kuitenkin tiedämme, että muunlajiset eläimet ovat samalla tavoin tuntevia ja tietoisia olentoja kuin ihmisetkin.
Tuotantoeläimistä puhuttaessa eläinten kokemukset ja tarpeet sivuutetaan eikä eläimiä nähdä yksilöinä vaan niistä puhutaan kappalemäärinä. Samaan aikaan, kun EU:ssa kiistellään siitä, saako kasvismakkaraa tai -pihviä myydä nimellä makkara tai pihvi, ei kyseenalaisteta sitä, miksi eläimen ruhon osien nimet on hyväksyttävää naamioida leikkeeksi, kyljykseksi tai nugetiksi häivyttäen yhteys eläimeen. Eläinkunnan tuotteita myydään meille onnellisilla mielikuvilla höystettynä: naapurin maalaiskana, viljapossu ja vapaa lehmä – siinähän tuntee itsensä melkein hyväntekijäksi, kun ostaa noin eettisiä tuotteita.
Minä en ole eläinrakas ihminen. En mene sekaisin nähdessäni koiranpentuja tai mangusteja. Silti jätin lihan pois lautaseltani yli 20 vuotta sitten ja viimeisen parin vuoden aikana on ruokavalioni ottanut vielä aimo harppauksen vegaanisempaan suuntaan. Ei tarvitse olla eläinrakas ymmärtääkseen eläintuotantoon liittyvän riiston ja moraaliset ongelmat. Sen sijaan tarvitsee osata nähdä oman kognitiivisen dissonanssinsa taakse ja ymmärtää omien tietojen ja asenteiden välinen ristiriita. Itseltään kannattaa kysyä, että jos en kerran hyväksy eläinten rutiininomaista kärsimystä, miksi pidän eläintuotantoa kuitenkin moraalisesti hyväksyttävänä tai miksi en kyseenalaista omaa ruokavaliotani?
Kuten sanoin, en ole eläinrakas ihminen, mutta koen jollain tavalla samaistuvani eläimiin. Imettäessäni esikoistani muutama vuosi sitten koin hyvin vahvasti olevani nisäkäs. Pystyin samaistumaan lehmän hoivaviettiin enkä hetkeäkään epäile, ettei lehmäemo kärsisi ja kokisi syvää tuskaa, kun vastasyntynyt vasikka riistetään sen luota pois. Enkä halua edes ajatella pienen vasikan kauhua ja pelkoa. Ja kun Lina Gustafsson kuvailee kirjassaan Eläinlääkärinä teurastamossa sikojen matkaa teurasautosta teurastamon linjastolle, pystyn kuvittelemaan mielessäni yhtä hyvin linjastolle sikojen sijaan riippumaan ihmislapset. Sillä lapsia siat vielä ovat siinä iässä, kun päätyvät teuraaksi. En näe suurta eroa ihmisen ja muiden eläinten välillä, päinvastoin.
Mitä ajatuksia eläintuotanto herättää?
Pallon kokoinen elämä 