Miksen minä muka saisi lentää?

Kun kritisoin Instagramissa suomalaisten halua lähteä ulkomaille heti, kun pandemia sallii, sain ihan validin kysymyksen: miksi nostan lentämisen tikunnokkaan, kun se on vain pieni osa globaaleista ilmastopäästöistä? On totta, että lentämisen päästöt eivät globaalissa mittakaavassa ole juuri mitään. Puhutaan muutamasta prosentista kaikista ilmastoa lämmittävistä kasvihuonekaasuista. Lentoliikenteen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on siis verrattain olematon, paljon pienempi kuin esimerkiksi maanviljelyn ja ruoantuotannon, joiden päästöt muodostavat jopa lähes kolmanneksen kaikista päästöistä.

Onko sillä globaalilla tasolla merkitystä, jos muutama tuhat suomalaista lentää talvella pariksi viikoksi Thaimaahan? Ei. Mutta oleellisempaa onkin, onko globaalilla tasolla oikeudenmukaista olla vapaamatkustaja ilmastotalkoissa, joihin meidän kaikkien pitäisi osallistua? Meidän kaikkien pitäisi pyrkiä vuoteen 2030 mennessä 2,5 tonnin vuosipäästöihin ja pelkästään yksi Thaimaan matka ylittää tuon globaalisti kestävän hiilijalanjäljen yli tonnilla. Reilua? Mielestäni kaukana siitä.

Suomalaisten lentomatkoista valtaosa on lomamatkoja, joten pakottavaa tarvetta näille lentelyille ei ole. Toki ihminen on hyvä perustelemaan itselleen, miksi juuri hänen on pakko päästä talvella etelään tai syödä vuodessa 80 kiloa lihaa (myös kestämätöntä, paitsi terveyden, myös hiilijalanjäljen kannalta) tai ostaa aina sesongin vaihtuessa pari uutta vaatekertaa tai kulkea kilometrin kauppamatka autolla. Myönnän itsekin olevani mestari tuollaisten selitysten keksimisessä. “Minä nyt vain tämän kerran…” tai “Kun oli niin huono sää…” tai “Kun tuli niin kiire lähtö…” tai “Kun teki niin kovasti mieli…” On olemassa vältämättömät perustarpeet ja ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. On täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi maalla asuessa oma auto on välttämättömyys. Ja syömisestä syntyy väkisinkin päästöjä, vaikka olisi vegaani tai noudattaisi planetaarista ruokavaliota. On siis olemassa päästöjä, joita emme voi karsia kokonaan pois. Toki nekin päästöt pienenevät, kun yhteiskunta ja rakenteet muuttuvat vähähiilisemmiksi. Kun sähköautot yleistyvät tai kun maidontuotannosta joskus ehkä tulevalla vuosikymmenellä saadaan hiilineutraalia, tippuvat kyseisiin asioihin kytkeytyvät kotitalouksienkin päästöt. Mutta se lomalentäminen! Sen lisäksi, että siitä ei ole tulossa hiilineutraalia ihan lähitulevaisuudessa, se ei myöskään lukeudu kenenkään perustarpeisiin. Ilman hupilentelyä voi elää – ja niin itse asiassa elettiinkin vielä ihan muutama vuosikymmen takaperin.

Niillä, joilla on eniten rahaa, on myös eniten vastuuta. Ja he ovat usein myös eniten vastuussa. Maapallon suurituloisin prosentti aiheuttaa tuplasti sen verran päästöjä kuin vähävaraisin puolisko ja rikkain kymmenys tupruttelee ilmakehään yli puolet kaikista maailman päästöistä! Ja tuo kymmenesosa ei koostu mistään miljonääreistä vaan muun muassa ihan tavallisista keskituloisista suomalaisista. Maailman rikkaimpaan kymmeneen prosenttiin pääsee, jos ansaitsee vuodessa noin 30 000 euroa. Tämä havainnollistaa mielestäni erinomaisesti sen, miksi meidän jokaisen panos hiilijalanjäljen pienentämisessä on olennaisen tärkeä.

Mutta eikö ihmisillä ole oikeus käyttää työllä ja vaivalla tienatut roposensa ihan miten itse lystää? No, tottakai on. Ja niin kauan kuin esimerkiksi vaikkapa kaukomatkailu on hienoa ja tavoiteltavaa, ne joilla on varaa tekevät sitä. Ihmisten käyttäytymistä ohjaavat sosiaaliset normit ja niinpä me teemme niitä juttuja, mitkä ovat sosiaalisten normien mukaan hyväksyttyjä. Jokainen Thaimaan matka ja siitä sosiaaliseen mediaan julkaistu kuva ja kuvan keräämät ihastelevat kommentit pitävät yllä sosiaalista normia siitä, että kaukomatkailu on hyväksyttävä ajanviettotapa. Arvot ja normit eivät muutu hetkessä, mutta muuttumattomia ne sentään eivät ole. Kaikki meidän näkyvä toimintamme joko pitää yllä vallitsevia normeja tai muokkaa niitä uusiksi. Siksikään ei ole ihan sama, menetkö sinne Thaimaahan vai et. Jos et mene, kerro siitä ääneen yhtä suurella innolla ja ylpeydellä kuin kertoisit tekemästäsi reissusta. Postaa someen kuva kotisohvalta, jossa kerrot, että tänäkään talvena et matkustanut Thaimaahan, koska kotona on ihan yhtä ihanaa ja koska maapallomme ei kestä nykyisenkaltaista matkailua.

Kun kaikki päästöt pitäisi saada vähenemään nyt heti tai mieluiten jo vuosikymmeniä sitten, ja nollaan niin ripeästi kuin mahdollista, on selvää, että lentäminen tällaisenaan ei voi jatkua. Näköpiirissä ei ole, että lentoliikenne laajamittaisesti siirtyisi pois fossiilisista polttoaineista, joten ainoa mahdollisuus lentämisen päästöjen pienenemiselle on lentämisen väheneminen. Ilmailualan päästövähennyksetkin perustuvat lukemani perusteella pitkälti kompensointiin ja kompensaatioprojekteissa taas on tutkitusti paljon ongelmia – eikä kompensointi poista päästöjä, mikä on ensisijainen tavoite. Menemättä kompensointiin tässä sen enempää, kompensoinnin pitäisi niin yksilötasolla kuin yleisestikin koskea vain niitä päästöjä, minkä tuottamista ei pysty välttämään. Lentäminen huvin vuoksi lukeutuu sen sortin luksusharrastuksiin, mistä meidän on yksinkertaisesti vain kyettävä irtautumaan, jotta saamme pitää edes ne asiat, joita ilman emme pysty tulemaan toimeen. 

Mene siis peilin eteen ja kysy itseltäsi: Miksi minulla on oikeus tuottaa kestämätön määrä päästöjä? Mikä tekee minun mielihaluistani merkityksellisempiä kuin meidän kaikkien oikeus siedettäviin elinolosuhteisiin? Miksi minä saan syödä kakusta yhdeksän palaa kymmenestä, kun jollekin toiselle jää vain yksi pala?

Artikkelin pääkuva: Leonardo Yip | Unsplash