Puhuisimmeko kriisistä kriisinä?

Voit kuunnella blogitekstin tästä.

Medialla on häkellyttävän suuri rooli siinä, millaista kuvaa meille maailmasta välitetään. Media voi inspiroida, voimauttaa, tarjota vertaistukea ja samaistumisen kohteita, luoda toivoa tai lamauttavaa maailmantuskaa. Media voi myös edistää valheellisen tiedon leviämistä synnyttämällä valeuutisia tai harjoittamalla sananvapauden rajoittamista – hyvänä viime aikaisena esimerkkinä Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistun lihantuotantoa käsittelevän kolumnin poistaminen MTK:n suuttumisen ja uhkailun jälkeen.

Median tärkein rooli on välittää mahdollisimman totuudellista kuvaa maailmasta ja ihmisten pitäisi voida luottaa journalismiin. Kun puhutaan ilmaston lämpenemisestä, voidaan kuitenkin hyvällä syyllä kysyä, onko media yksi syyllinen siihen, että ilmastonmuutosta ei ole alettu torjua silloin, kun tehtävä vielä olisi ollut hieman helpompi. Ilmastonmuutoksesta on tiedetty vuosikymmeniä. Vasta aivan viime vuosina ilmastouutiset ja näkökulmat ovat nousseet mediassa päivittäisiksi uutisaiheiksi, mutta miksi tämä tapahtui vasta niin myöhään? Jos lähestyvästä ilmastokriisistä olisi kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten puhuttu samalla volyymilla ja vakavuudella kuin nyt, tilanne voisi näyttää tällä hetkellä paljon valoisammalta.

Toimittaja Riikka Suominen on kiitettävästi pitänyt esillä median keskeistä roolia ilmastokriisin hillinnässä ja lanseerannut jopa #entäsilmasto -tägin. Suominen peräänkuuluttaa median vastuuta sekä ilmastouutisoinnissa että inklusiivisena osana kaikkea journalismia. Suominen on mm. osuvasti sanonut, että mikäli mediassa jatketaan juttujen tekemistä kuten aina ennenkin, huomioimatta ilmastokysymystä, media betonoi kuluttavan elämäntapamme osaksi ihmiskuntaa. Kun ulkomaanmatkailusta, lihansyönnistä, talouskasvusta, yritysmaailman menestystarinoista ja julkkisten megalukaaleista pienen kylän vaatettamiseen riittävine vaatekokoelmineen puhutaan mainitsematta ilmastoa ja kestävää elämäntapaa, tehdään tuosta kaikesta normaalia ja haluttavaa. Eikä mikään ikinä muutu, jos mitään ei ikinä kyseenalaisteta. Sitä ei käy kiistäminen, että kaikkialle tavallisen ihmisen arkeen juurtunutta tuhoavaa kulutuskulttuuria eivät maapallon luonnonvarat kestä ja silti yhä vain ihannoimme siihen kietoutuvaa elämäntapaa.

Kokonaan oma lukunsa on mainonta, josta ilmastokriisiin vedoten voisi kieltää suuren osan. Jotkut edelläkävijät, kuten The Guardian ja Amsterdamin kaupunki ovat jo kieltäneet esimerkiksi öljy-yhtiöiden ja lentoyhtiöiden mainokset. Sitä vielä odotellaan, milloin ilmastokriisistä aletaan uutisoida samaan tapaan kuin nyt koronasta. Alkaisiko ilmastotoimet edistyä, jos ilmastokriisi olisi koronan tapaan ykkösuutinen päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen ja lehtien etusivuilla olisi päivittyvä laskuri jäljellä olevasta hiilibudjetista ja ilmastokriisin kuolonuhrien määrästä?

Siitä voidaan olla montaa mieltä, minkä verran tulisi uutisoida edistysaskelista ja minkä verran synkistä tutkimustuloksista. Positiivisia uutisaiheita ja näkökulmia täytyy ilman muuta tuoda julkisuuteen, mutta liiallinen positiivisuus voi olla uhka ilmastolle, koska se jättää ilmastokriisin vakavuuden varjoonsa. Jos vain tuudittaudumme esimerkiksi Esko Valtaojan sanoihin, että ihmisellä on pohjaton kyky keksiä uutta ja ratkaista ongelmia tai Petteri Taalaksen yltiöoptimistisiin maalailuihin valoisasta tulevaisuudesta, saatamme upota optimismiharhaan, joka ei tietenkään kanna pitkälle ilman ripeitä ja vaikuttavia toimia. 

Miten ilmastonmuutoksen uhkasta sitten pitäisi puhua? Millaiset sanavalinnat ovat todenmukaisimpia? The Guardian teki jo keväällä 2019 ilmastouutisoinnin terminologiaan liittyvän periaatepäätöksen. Kaikkien heidän toimittajiensa oli päätöksen myötä korvattava termi ‘climate change’ termeillä ‘climate emergency’, ‘climate crisis’ tai ‘climate breakdown’. Myös sana ‘global warming’ tuli korvata sanalla ‘global heating’. Kuultuani The Guardianin linjauksesta, otin itsekin kirjoituksissani käyttöön ilmastokriisi-termin. Puhuessani saatan vielä käyttää ilmastonmuutos-sanaa. Olen odottanut terminologista linjausta suomalaisiin medioihin, mutta toistaiseksi ainoastaan Apu-lehti on siirtynyt säännönmukaisesti puhumaan ilmastokriisistä. Kriisi-sanan käyttöä ei nykytiedon valossa tarvinne perustella. Ei kulu viikkoa, ettemme kuulisi kuumenevalla pallolla jo tapahtuneista katastrofeista ja tulevaisuuden uhkakuvista, jotka eivät ole tällä toimettomuuden määrällä ainoastaan todennäköisiä vaan suurella todennäköisyydellä väistämättömiä. Termi ‘ilmastokriisi’ kommunikoi asian kriittisyyttä ja tärkeyttä.

Haluan tällä kirjoituksella haastaa sinut kiinnittämään huomiota omaan kielenkäyttöösi puhuessasi ilmastoasioista. Myös toimittajia ja poliitikkoja voi kannustaa terminologian päivitykseen. Voit auttaa tämän sanoman eteenpäin viemisessä jakamalla tätä kirjoitusta ja muuttamalla itse sitä, millä termillä ilmastokatastrofista puhut.

Kuvat USGS | Unsplash

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s