Me suomalaiset olemme luontoa rakastavaa kansaa. Suomalainen luontosuhde on todella jotain, mistä kaikkien muiden pitäisi ottaa mallia. Meillä hoidetaan asiat aina erinomaisesti, oli kyse sitten eläimien hyvinvoinnista, metsänhoidosta, ruoantuotannosta tai vastuullisesta yritystoiminnasta. Suomeen syntyminen on lottovoitto, sanotaan. Meillä on metsää, puhdasta ilmaa ja kirkasta vettä tuhansissa järvissämme. Joskus myös hiukan sinilevää, mutta ei puhuta nyt siitä. Jokaisella suomalaisella alkaa hoidettu metsä lähestulkoon takapihalta, meillä on maailman paras eläinsuojelulaki, suomalainen liha on eettistä ja ekologista. Käytännössä kaikki harjoittamamme elinkeinot hoidetaan täällä paremmin kuin missään muualla. Hiilijalanjälkemme saattaa olla hiukan suurempi kuin muissa maissa, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että asumme täällä hyisessä Pohjolassa, ja joudumme lämmittämään talojamme talvella. Mutta senkin voimme onneksi tehdä vastuullisen valtionomistajaohjauksen alaisen energiayhtiön vihreäksi pestyllä sähköllä. Kun pari kertaa vuodessa pakon edessä joudumme matkustamaan etelään lomailemaan – vain siksi, että kaukaiset esi-isämme aikanaan päättivät asettua asumaan tänne pohjoiseen –, on ainoa vaihtoehto mennä lentäen, koska maantieteellinen sijaintimme on niin kovin hankala. Onneksi meillä on tähänkin asiaan ratkaisu: oma kansallinen, vastuullinen lentoyhtiö. Ylläpitämällä sen toimintaa verorahoilla olemme itse asiassa pienentämässä lentoliikenteen hiilijalanjälkeä, kun näin hyvää hyvyyttämme mahdollistamme suoran reitin Aasiaan.
Me suomalaiset luonnonystävät hiukan kauhistelemme, kuinka Brasiliassa Amazonin sademetsät, joita maapallon keuhkoiksikin kutsutaan, hävitetään rehuntuotannon ja karjatalouden tieltä. Metsäkatoon pitää puuttua, me sanomme. Tolkun ihmisten ylistämä ja siteeraama maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas korostaa, että globaalisti tärkein metsäkysymys onkin juuri trooppisen metsäkadon pysäyttäminen esimerkiksi Brasiliassa ja Indonesiassa. Samaan aikaan Suomi vie enenevissä määrin sianlihaa Kiinaan, jopa kymmenesosan kaikesta suomalaisesta sianlihantuotannosta. Siihen saadaan EU:lta oikein vienninedistämistukea, kolmisen miljoonaa euroa. Siitä viis, että Suomessakin sioille syötettävää rehua tulee Brasilian metsäkatoalueilta. Ja entäs sitten se Indonesian metsäkato? Sen pysäyttäminen on myös tärkeää, painottaa Taalas. Mutta silti Neste saa hallinto-oikeuden päätöksellä salata palmuöljytisleensä alkuperän, vaikka ympäristöjärjestöt ovat raportoineet alihankkijoiden toiminnassa metsäkatoa ja ihmisoikeusloukkauksia.
Ja Suomessa tosiaan metsät ovat hyvin hoidettuja. Senhän todistaa jo sekin, että metsien puuston kuutiomäärä jatkuvasti kasvaa. Jostain kumman syystä uhanalaisten lajien määrä kasvaa myös, mutta suomalaista metsäkansaa se ei kovasti huoleta. Metsästä olemme elantomme saaneet, niin on aina ollut ja niin on aina oleva. Sellulla tuodaan leipä pöytään ja leivän päälle vähän maailman vastuullisinta makkaraa. Eikä se mitään sellua edes enää ole vaan biotuotetta. Pian saadaan uusi, iso biotuotetehdaskin Kemiin. Ympäristöjärjestöjä huolettaa, että metsänielu pienenee, kun hakkuumäärät uuden tehtaan myötä kasvavat. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) tietää, että suomalaisia metsiä hoidetaan vastuullisesti, vääjäämättömästä metsäkadosta huolimatta.
– Yhteiskunta vaatii rakentamiseen ja pellonraivaukseen tilaa, ja se tehdään aina Suomessa metsästä, Leppä sanoo.
Koska metsät ovat Suomelle niin tärkeitä, yrittää Suomi nyt kiemurrella vapaaksi LULUCF-asetuksesta, jonka tarkoitus on vähentää maankäytöstä syntyviä ilmastopäästöjä ja pitää huoli, ettei metsien muodostama hiilinielu pienene. Suomi tahtoo asetukseen oman erillisen joustovaran, jolla se voisi kompensoida metsäkadon päästöt. Kompensoida! Miten kompensoidaan luontokato? No kyllä vastuullisesti toimiva Suomi varmasti osaa senkin fiksusti hoitaa.
Koronapandemia on aiheuttanut Euroopassa turkistarhojen alasajojen aallon. Koronaviruksen levittyä tarhaeläimiin on miljoonia eläimiä jouduttu lopettamaan. Jo ennen pandemiaa moni Euroopan maa oli kieltänyt turkistarhauksen. Kaikissa turkistarhauksesta luopuneissa maissa turkistarhausta ei ole kielletty, mutta eläinsuojelulakia on tiukennettu niin, että tarhaus on käynyt mahdottomaksi. Mutta ei Suomessa. Kun muissa maissa luovutaan epäeettisestä ja mennyttä maailmanaikaa henkivästä toimialasta, niin Suomipa näkee tilaisuuden tulleen. Nyt tänne houkutellaan muun muassa tanskalaisia turkistarhaajia jatkamaan elämäntyötään. Voin kuvitella sitä lobbauksen määrää, mitä eduskunnassa turkistarhaajien toimesta tehdään. Ulkomaisia tarhaajia ei tänne saada, mikäli ei ole taetta siitä, että elinkeinon harjoittamista voi jatkaa vähintään 10 tai mielellään 20 vuotta. Eli kun sanomme, että jonkin elinkeinon harjoittamista ei kannata kieltää, koska sitten sen harjoittaminen siirtyy vain sellaisiin maihin, joissa lainsäädäntö on löperömpää, niin missähän ne löperön lainsäädännön maat mahtavat olla? Ainakin yksi löytyy lähempää kuin arvasitkaan.
Niin se vain on, että on helpompaa nähdä rikka toisen silmässä kuin malka omassa silmässä. Olemme me suomalaiset erityislaatuinen kansa.
Tämän kirjoituksen pääkuva on muuten Saimaalta. Ruokolahdella sijaitsevan sukumökkimme lähellä on suosittu mökkisaari, 18 neliökilometrin kokoinen Mietinsaari. Otin siitä ilmakuvan Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelusta, sillä MTK:n Juha Marttila toivoo, että kansalaiset katsoisivat avohakkuita uudesta näkökulmasta, taivaalta. Kaiketi lintuperspektiivistä avohakkuun ei pitäisi näyttää niin pahalta kuin sammakkoperspektiivistä katsottuna. Jätän kauneuden arvioinnin lukijan vastuulle. Itse vetäydyn pohtimaan, mikä vaikutus on ollut sillä, että paikallinen metsänhoitoyhdistys ei vielä muutama vuosi sitten tarjonnut metsänhoitovaihtoehdoksi meille metsänomistajille muuta kuin avohakkuun.
Pallon kokoinen elämä 