Vaikuttaja – vaikuta!

Voit kuunnella blogitekstin tästä.

Minä rakastin jo kauan sitten kuopattua ruotsalaistiliä Aningslösa Influencers, joka nosti tikunnokkaan julkkisten lentomatkojen tuottamia päästöjä. Mielestäni pienelle syyllistyksellekin on joskus paikkansa, koska päätä on tungettu niin pitkään ja niin syvälle pensaaseen tosiasioista välittämättä. Ja jollain keinolla ihmiset pitää saada heräämään.

Kun mietin keinovalikoimaa ihmisten herättelyyn, näen vaikuttajakentässä valtavan hyödyntämättömän potentiaalin. Eikä tietenkään pelkästään maksetuissa mainoksissa, vaikka sellainenkin kampanja olisi törkeän kova, jossa vaikuttajat aidosti sitoutuisivat tekemään pitkäaikaista, normeja ja asenteita muokkaamaan pyrkivää sisältöä. Mutta en puhu nyt maksetusta vaikuttajamarkkinoinnista vaan vaikuttajien tuottamasta ei-kaupallisesta sisällöstä. Some on valitettavasti pullollaan vaikuttajia, jotka eivät varmasti ikinä ole suoneet pienintäkään ajatusta arvomaailmalle, jota kanavallaan edistävät. Kestämättömän elämäntavan edistäminen onkin somessa enemmän normi kuin poikkeus. Mutta uskon ja toivon, että näin ei tule jatkumaan, koska se ei vaan yksinkertaisesti ole mahdollista. Kun liekit nuolevat kotimme seiniä, kuka silloin enää kiinnostuu halpisvaateketjun alekoodeista? Tai kun Suomi on pian niitä harvoja paikkoja, joissa kesällä vielä kykenee nauttimaan ulkoilmasta saamatta lämpöhalvausta tai talvella kokemaan lumen riemuja, niin kuka kaipaa “go before it’s too late” -kehotuksia? Ne ajat alkavat olla historiaa ja joka ei sitä suostu tajuamaan ripustautuu menneeseen kuin kepulainen lihaministeri.

Henkilökohtaisesti minua ei yhtään sytytä sellainen feelgood-some, jossa ei tehdä muuta kuin hehkutetaan omaa onnea ja elämän ihanuutta. Maailman ollessa kirjaimellisesti tulessa tuntuu vastuuttomalta ja itsekeskeiseltä päivästä ja viikosta toiseen tuupata oma feedi ja stoorit täyteen toitotusta siitä, kuinka onnellisen elämän avaimet löytyvät omasta hyvinvoinnista. Kun itse voi hyvin, kaikki on hyvin, on aika petollinen ja omahyväinen tapa ajatella. Onhan siinä vähän totuuttakin, koska ikäviltä asioilta silmät ummistaessa maailma tietysti näyttää upealta ja kauniilta, mutta jos oman kuplan sisään ei ikinä mahdu maailmassa vallitsevaa eriarvoisuutta, sortoa, valkoista ylivaltaa ja ekokriisin aiheuttamaa eksistentiaalista uhkaa – sitä tosiasiaa, että ekokriisi tappaa niin ihmisiä kuin muunlajisia joka ikinen päivä – niin mielestäni tällainen feelgood saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Ei meidän kaikkien tarvitse olla henkeen ja vereen aktivisteja, mutta laiska re-postailukin on parempi kuin totaalinen hiljaisuus. Minunn sormeni ainakin on alkanut herkästi klikkaamaan unfollow, jos jokin tili ei tarjoa muuta kuin näennäissyvällisiä, mutta pinnalliselta haiskahtavia hyvän olon päivityksiä. Joillekin ne voivat olla voimauttavia, mutta itse en saa niistä mitään irti. 

Pelottavasti tuossa skenessä on tuntunut myös alkavan itää tiedevastaisuus, transfobisuus, perinteisten sukupuoliroolien pönkitys sekä oman vapauden ja omien oikeuksien asettaminen yhteisen hyvän yläpuolelle. Tieteen kyseenalaistamiseen riittää se, että on tutkaillut itseään ja löytänyt vastauksen sisältään, “koska tärkein totuus on se, minkä itse tunnet oikeaksi”. Tämä alkaa olla jo vaarallista, sillä näen sen ruokkivan yhteiskunnallista sekasortoa ja kuilun rakentamista eri tavoin ajattelevien välille. Jos ajatellaan, että ilmastokriisikin johtuu vain siitä, että yksilöt kokevat tuhoa sisällään, niin tuskin on kauheasti motivaatiota alkaa tehdä mitään kriisin tieteellisesti todistetuille juurisyille. Nämä oman totuuden julistajat myös kiihkoilevat ja peräänkuuluttavat herätyksen tarvetta samaan tapaan kuin minä täällä. Toisen joukon totuudet vaan rakentuvat salaliittoteorioille ja toisen vertaisarvioiduille tieteellisille julkaisuille. Minkä viestin sanansaattajia me tarvitsemme ihmiskunnan suurimman kriisin edessä lisää? No, ei tästä aiheesta enempää, mutta haluan vaan muistuttaa, että jokainen tykkäys ja jako näille tieteenvastaisille vaikuttajille vie meitä kauemmas tieteen kuuntelemisesta. Ja mikään vaihtoehtoinen huuhaapropaganda ei meitä nyt pelasta, ei vaikka tilaisit symppikseltä, asioita sydämessään tutkineelta vaikuttajalta kuinka voimauttavan kirjekurssin.

Kun vaikuttaja lähtee yhteistyömatkalle Kreikkaan mittaushistorian kuumimpana kesänä mainitsematta sanallakaan maassa roihuavia maastopaloja, osallistuu lihansyönnin edistämiseen tai viikosta toiseen jakelee Bubbleroomin alekoodeja, ei voi kiistää, etteikö hänen työnsä kiihdyttäisi ilmastokriisiä. Olemme siinä pisteessä, että jokainen yritys, joka ei aktiivisesti pyri hillitsemään ilmastokriisiä, kiihdyttää sitä. Somevaikuttajatkin voidaan yrittäjinä lukea yrityskategoriaan. “Maailma on muuttunut ja sen pitää näkyä myös siinä, miten yritykset toimivat,” sanoo Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipola. “Joko yrityksesi tuottaa ratkaisuja ekologisen kriisin ratkaisemiseen tai se on osa ongelmaa.” Voikin pohtia, millä logiikalla someyrittäjä olisi jotenkin eri asia?

En tahdo jättää vaikuttajuutta vain työkseen somevaikuttajina toimivien kontolle vaan lasken vaikuttajiksi ihan kaikki, joilla on somessa tuhansia seuraajia. Muusikot, näyttelijät, urheilijat ja kirjailijat ovat kaikki vaikuttajia, jos heillä on yleisö, joka heitä kuuntelee.

Onko sitten epäreilua vastuuttaa vaikuttajia, jotka kuitenkin ovat myös yksityishenkilöitä, kun samaan aikaan perinteinen media jatkaa ekokriisin pitämistä marginaalissa? Tavallaan kyllä, mutta olisi whataboutismia osoitella sormella vain jotakin toista ongelmaa ja sulkea silmänsä toiselta.

Entäs sitten, jos kuitenkin syö silloin tällöin lihaa? Onko tekopyhää, jos somessa näkyy vain vegeruokia? Entä jos itsekin joskus ostaa pikamuotia, eikö silloin voi ihan hyvin tehdä myös yhteistyötä pikamuotifirmojen kanssa? Tai jos käy ulkomailla, niin eikö siihen ole fiksua yhdistää yhteistyö lentoyhtiön kanssa, jos sellaista mahdollisuutta on tarjottu? Mielestäni siinä on vissi ero, tekeekö asioita ns. omassa elämässään yksityishenkilönä vai saako tekemisestään rahaa. Pointti on se, että jokainen saa ilman muuta elää sellaista elämää, siis nimenomaan yksityiselämää, kuin hyväksi katsoo. Mutta kun kehiin astuu kaupallisuus, rahallinen hyötyminen ja jonkin tuotteen tai asian myyminen, olisi valtavan hienoa, jos jokainen vaikuttaja kirkastaisi arvomaailmansa sekä itselleen että seuraajilleen eikä antaisi rahan olla ensisijainen arvo. Puhumattakaan siitä kokonaisuudesta, siitä elämäntavan ideaalista, jota jokainen somepäivitys rakentaa.

En myöskään pidä kaksinaismoralistisena sitä, jos omalta lautaselta löytyy silloin tällöin lihaa, mutta somessa näkyy pääasiassa kasvisruokia. Voihan asian avata seuraajille ja kertoa rehellisesti, että 

hei, mä en oo täydellinen, mutta teen oman osani ja pyrin parempaan ja yritän inspiroida siihen myös muita. Kulissien takana, siellä privaattielämässä, sorrun tyhmyyksiin, mutta eihän meistä kukaan muutenkaan jaa KOKO ELÄMÄÄNSÄ somessa vaan jokainen valitsee yleisön nähtäväksi aina sen pienen osan todellisuutta, jonka tahtoo näyttää. Niin teen minäkin, joten älkää kauhistuko, jos näätte mut joskus ravintolassa syömässä pihviä tai henkkamaukassa ostamassa alushousuja. Olen valinnut, että somessa haluan olla luomassa uusia normeja, koska se on vähintä, mitä voin vaikuttajana tehdä.

Edelleenkin muistutan ja yritän itsekin muistaa, että me kaikki olemme tällä polulla eri kohdissa. Joku on vasta aloittelemassa matkaa ja joku toinen on jo kulkenut pitkän tien, risukossa rämpien, ehkä samalla tehden perässä tulevien matkasta vähän helpompikulkuisen tai ainakin viitoittamalla tietä oikeaan suuntaan. Vastuullisen vaikuttamisen polulle astuminen voi olla tosi rankkaa. Jos profiloituu vastuulliseksi, saattaa käydä niin, että seuraajat edellyttävät överivastuullisuutta ja jokaiseen lillukanvarteen takerrutaan. Eikä kukaan voi eikä jaksa olla sataprosenttisen vastuullinen. Siispä koitetaan tukea ja tsempata toisiamme tällä matkalla, jos huomataan, että jollakin vaikuttajalla on alkanut kyteä halu muuttaa omaa toimintaa. Ei sammuteta sitä liekkiä heti alkuunsa vaatimalla täydellisyyttä.


Kaikkein isoin ja merkittävin vaikutus voisi olla heillä, joilla on paljon nuoria seuraajia. Nuoret vasta etsivät omaa identiteettiään ja somella on valtava vaikutus siihen, millaista elämäntapaa pidetään tavoittelemisen arvoisena. Nuoret kokevat myös paljon ilmastoahdistusta. Jos nuoret näkisivät, ihan tavallisten vaikuttajien kautta, että ilmastohuoli on jaettu huoli, se voisi lieventää ahdistusta merkittävästi. Itse olen ainakin huomannut, että mitä enemmän ilmastosta puhutaan kaikkialla, sitä vähemmän ahdistaa, koska syntyy vähintäänkin mielikuva, että jotain tapahtuu ilmastorintamalla. Pelkkä puhuminen ja mielikuvat ei tietenkään vielä ihmiskuntaa pelasta, mutta jo henkisen jaksamisen buustaaminen on tärkeää. Ei kukaan jaksa taistella paremman maailman puolesta yksin, epätoivoisena ja asennemaailman vastatuulessa. 

Kun kysyin IG-stooreissa, mitä ajatuksia herättää ilmastokriisi ja somevaikuttaminen,  kommentoivat seuraajani esimerkiksi näin:

“En ylipäätään ymmärrä, miksi ihmiset, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia, harvoin käyttää näkyvyyttään mihinkään hyvään.” 

“Olemme sodassa. Miten siitä voi olla puhumatta?”

“Mun on välillä vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla puhumatta ilmastokriisistä.”

Kysyin, ovatko seuraajieni suosikkivaikuttajat ekosomegenren ulkopuolella ottaneet koskaan kantaa ilmastokriisiin. Yli 700 vastaajasta 62 prosentin vastaus oli “ei”. Erittäin yksimielisiä seuraajani olivat siitä, että jokaisen vaikuttajan pitäisi puhua ilmastokriisistä edes joskus. 1140 vastaajasta 97 prosenttia sanoi, että jokaisen pitäisi aiheesta puhua.

Koska vaikuttajilla on vaikutusvaltaa, nyt jos joskus olisi aika valjastaa se maailman pelastamiseksi! Olisi varmaan hienoa kolmenkymmenen vuoden päästä tehdä someen päivitys, jossa voisi kertoa, että silloin kun 2020-luvun alussa ihmiskuntaa uhkasi lopun ajat ilmastokriisin takia, niin minä päätin käyttää ääntäni ja vaikutusvaltaani, sillä halusin olla osa muutosta, halusin olla rakentamassa parempaa, oikeudenmukaisempaa maailmaa. Sillä minulla oli siihen avaimet, minulla oli yleisö, minua kuunneltiin, minä pystyin vaikuttamaan. Minä tein oman osani, kuten teki miljardit muutkin ihmiset.

Minua ei niinkään kiinnosta, millaiselta some näyttää 30 vuoden kuluttua vaan että kukahan tällaisia päivityksiä tekee 2050-luvulla. Tuskin maltan odottaa.

Kuvat: Rodion Kutsaev ja Karsten Winegeart | Unsplash

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: