Tuhon merkit ovat jo täällä

”Toivon antaminen olisi rikollista, kun minkäänlaista toivoa ei ole näköpiirissä.”

 – Elokuvaohjaaja Rahul Jain –

Mustana marraskuisena iltana mustalla viikolla mustan perjantain aattona oli oivallinen hetki käydä katsomassa kutsuvierasensi-illassa Rahul Jainin elokuva Invisible Demons – Tuhon merkit. Intian Delhiin sijoittuva dokumentti maalaa katsojan silmien eteen sairaan kauniin visuaalisen maailman. Samaan aikaan se näyttää, kuinka sairaalloisen rumaksi olemme maailmamme muokanneet.

Säännösteltyä vettä, hirmuhelteitä, muovia jäystäviä lehmiä, roskavuoria, myrkyllisenä vaahtoava joki, ilmansaasteita, jotka sairastuttavat ja tappavat, lapsia hengittämässä vaarallisia pakokaasuja, ihmisiä happinaamareissa. Tavallisia kansalaisia, jotka toivovat ja ansaitsevat enemmän. Päättäjät jossain piilossa, ajamassa omia tai lopulta ei kenenkään etuja.

Täältä Suomesta käsin voisi elokuvan katsottuaan äkkiseltään ajatella, että meillä on asiat kuitenkin hyvin. Pinnalta katsottuna siltä ehkä näyttääkin. Intialaiseen suurkaupunkiin verrattuna vesistömme ovat puhtaita – vielä. Juomavettä ei tarvitse säännöstellä – vielä. Meillä ei ole koettu täysin sietämättömiä hellejaksoja – vielä. Koskematonta luontoakin löytyy – vielä. Delhiä ympäröivät suuret kukkulat ovat kaatopaikkoja. Ajatuskin puistattaa. Miten ihmiset saavat päähänsä tehdä roskista vuoren kaupungin liepeille? Ei Suomessa tulisi kuuloonkaan! Puolisoni muistuttaa, että nykyään kauniisti maisemoitu Vuosaaren huippu on entinen kaatopaikka. Se, mikä ensin tuntuu mahdottomalta toiminnalta meidän yhteiskunnassamme, onkin ihan arkista lähihistoriaa.

Kaikki ei ole sitä, miltä pinnalta näyttää. Nykyisenlaista infrastruktuuria ei ole meilläkään aina ollut eikä kehitys ole tapahtunut ilman fossiilisia polttoaineita ja luonnon uhraamista. Meidän hyvinvointimme hintaa maksetaan siellä, missä ilmastokriisin vaikutukset jo näkyvät jokapäiväisessä arjessa. Aivan kuten Intiassa, on meilläkin poliitikoilla suuret puheet ja pienet teot eikä suurinta osaa puolueista ilmastotoimet edes kiinnosta. Julistetaan ilmastohätätiloja, mutta julistukset eivät johda hätätilan mukaisiin päätöksiin. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on edelleen nelinkertainen kestävään tasoon nähden ja kulutamme luonnonvaroja lähes neljän maapallon edestä. Vaikka päälle päin Suomi voi näyttää hoitaneen asiat paremmin kuin Intia ja näin halutaan myös sekä omille että muiden maiden kansalaisille ja päättäjille uskotella, niin totuuspohjaa näillä väittämillä ei ole. Dokumentti kysyykin aiheellisen kysymyksen: miksi haluamme niin kovasti kehittyä, jos kehitys näyttää tältä?

Tuhon merkit ovat jo kaikkialla. Toisaalla ne ovat vielä niin huomaamattomia, että ne voi ajoittain unohtaa. Mutta eivät ne mihinkään katoa, vaikka emme niitä aktiivisesti ajattelisi.

Elokuva ei tuonut toiveikasta viestiä, kuten ilmastodokumenteilla on ollut tapana. Miksi olisikaan? Toivo syntyy teoista, ja niitä tekoja odotellessamme kuljemme yhä vain kohti mustempia aikoja.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: