Äitiyspakkaus – hyvinvointivaltion ikonista ylikulutuksen symboliksi?

Äitiyspakkaus, tuo ikoninen hyvinvointivaltion symboli ja vanhemmuuden siirtymäriitti! Äitiyspakkaukseen instituutiona on kietoutunut niin paljon positiivista painolastia, että sen kyseenalaistaminen tuntuu muurahaispesään sohaisulta. Uskaltaako äitiyspakkausta laisinkaan kritisoida vai saako maineen hyvinvointivaltion halveksijana, jos väittää, että aika on ajanut nykymuotoisen äitiyspakkauksen ohi? Moni nimittäin ajattelee, että koska äitiyspakkaus on niin hieno instituutio, ei sitä yksinkertaisesti saa arvostella. Pakkauksen historiallista arvoa ei tietenkään käy kiistäminen. Äitiyspakkauksen avulla vähävaraiset perheet saatiin aikanaan terveydenhuollon piiriin ja lapsikuolleisuus laskuun. Äitiyspakkaus on olemassaolonsa ensimmäisinä vuosikymmeninä kirjaimellisesti pelastanut henkiä.

Kaikesta huolimatta tarkastelen tässä kirjoituksessa äitiyspakkausta melko kriittisestä näkökulmasta. Näkemykseni ja kokemukseni kumpuavat pääosin henkilökohtaisesta elämäntilanteestani, keskiluokkaisesta ekokuplasta. Tiedostan tottakai, että äitiyspakkaus on joillekin perheille tarpeellinen. Suomessa on vähävaraisia perheitä, joille äitiyspakkaus on aidosti iso taloudellinen apu. Äitiyspakkauksessa on suloisia vaatteita – eikö kaikki vauvanvaatteet ole söpöjä? – ja hyödyllisiä tuotteita. Voi olla vauva-arkea helpottavaa, että pakkaus sisältää tärkeimmät vauvatarvikkeet helposti ja ilmaiseksi, melkein kotiin kannettuna. Toisaalta etenkin some luo tuleville vanhemmille nykyään mielikuvan, että vauva tarvitsee unipesän, kantoliinan, kantorepun, yhdistelmävaunut, parvekevaunut, matkarattaat, kasan erilaisia tutteja, sähköisen rintapumpun, tuttipulloja, tuttipullon steriloijan, Vaavi-sängyn, matkasängyn, kätkythälyttimen, imetystyynyn, kylpyammeen, pesuaineita, voiteita, sitterin, itkuhälyttimen, leikkimaton, suhisevan nallen, kehittäviä leluja, oman huoneen ja trendivärisen tupsupipon viimeisimmästä lastenvaatedropista. Ilmoittautukoon siis se perhe, joka ei ole hankkinut äitiyspakkauksen lisäksi kymmeniä muita vauvatarvikkeita. Oman kokemukseni mukaan hyväkuntoisia vauvan vaatteita ja tarvikkeita liikkuu lapsiperheestä toiseen kassikaupalla jopa ilmaiseksi ja niin paljon, että osasta on pakko kieltäytyä, jos ei itse halua hukkua vaatteisiin ja hautautua tavaratyön alle.

Ajat muuttuvat ja elämme nyt kaikin tavoin erilaisessa maailmassa kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Nykyisessä yltäkylläisyydessä ja tavarapaljouden maailmassa pahvilaatikollinen tavaraa ei ehkä enää olekaan asia, joka edistää kansanterveyttä ja vauvaperheiden hyvinvointia vaan koko konsepti voi alkaa näyttäytyä ylikulutuksen symbolilta. Koska valtio kuitenkin tarjoaa maailman mittakaavassakin täysin ainutlaatuisen tervetuliaislahjan tulevalle kansalaiselle ja ikään kuin sitä kautta vihkii vauvaa odottavat vanhemmat lapsiperheeksi, jopa 95 % ensimmäistä lastaan odottavista perheistä ottaa pakkauksen. Pakkauksen odottamiseen, saapumiseen ja avaamiseen liittyvä tunnelataus ja symbolinen arvo on niin valtavan suuri, että suurin osa ensiodottajista haluaa kokea tämän “heimorituaalin”, kuten Aku Varamäki Planetaarinen vaatekaappi -Instagram-tilillään äitiyspakkauksen saamista osuvasti nimitti.

Äitiyspakkauksen taloudellista arvoa perustellaan sillä, että se sisältää tuotteita reilusti enemmän kuin sen rahallinen vastine äitiysavustus, joka on tällä hetkellä 170 euroa. Eli pakkauksen mukana saa tarvikkeita enemmän kuin 170 eurolla voisi kaupasta hankkia. Tämä rahallinen arvo on kuitenkin tulkinnanvarainen asia. Jos tulevilla vanhemmilla on aikaa ja energiaa, 170 eurolla voi helpostikin hankkia kaikki pakkauksen tuotteita vastaavat ja itselle tarpeelliset tuotteet käytettynä. Kun tein aiheesta pari keskustelunavausta Facebook-ryhmissä, sain paljon kommentteja pakkauksen puolesta ja vastaan. Epätieteellinen ja mahdollisesti vastauksiltaan vinoutunutkin, mutta kuitenkin suuntaa-antava kysely osoitti, että suoranaista taloudellista tarvetta pakkaukselle ei useimmiten ole. 650 vastaajasta 614 sanoi, että olisi pärjännyt taloudellisesti ilman äitiyspakkausta ja 36 ilmoitti, ettei olisi pärjännyt. Moni pakkauksen ottanut myös harmitteli, että jälkeen päin olisi tehnyt eri päätöksen ja olisikin kokenut rahan hyödyllisemmäksi. “170 euroa oli aika kallis hinta kynsisaksista,” kommentoi eräskin äiti. Vaikka pakkauksen ottamista usein perustellaan taloudellisesti kannattavana, eräs äiti jopa kommentoi, että vähävaraisena oli pakko ottaa rahallinen avustus, koska se oli paljon tärkeämpi tuki kuin vaatteet ja tarvikkeet.

“Pidän ideasta.” “Siinä on vaan se juttu, että saa sen pakkkauksen hypisteltäväksi.” “Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, että pakkaus kannattaa ottaa jo pelkästään kynsisaksien takia.” “Halusin laatikon ja makuupussin muistoksi lapsilleni.” Muun muassa tällaisten syiden takia ihmiset ovat päättäneet ottaa äitiyspakkauksen. Kun itse olin vuonna 2016 pitkän lapsettomuustaipaleen jälkeen vihdoin raskaana, en muista, että olisin edes harkinnut äitiyspakkauksen ottamatta jättämistä. Olihan se odotettu ja toivottu hetki, tärkeä siirtymäriitti minullekin. Väitänkin, että yksi syy sille, että niin moni yhä tahtoo ottaa äitiyspakkauksen siitäkin huolimatta, että oman ja tuttavapiirini kokemuksen mukaan vauvatarviketta ja -vaatetta tulvii vauvaperheeseen ovista ja ikkunoista on siinä, että äitiyspakkaus on saavuttanut niin ikonisen aseman. Äitiyspakkauksen kautta tuleva vanhempi saa kokemuksen, että yhteiskunta odottaa ja arvostaa tulevaa vauvaa yhtä paljon kuin hän itse. Arvaatkin varmaan, että vuonna 2020 syntyneelle toiselle lapsellemme emme ottaneet äitiyspakkausta. Syynä oli paitsi se, että emme tarvitse emmekä halua hankkia uusia vaatteita, mutta myös se, että mielikuvani äitiyspakkauksen vastuullisuudesta olivat murentuneet edellisenä vuonna.

Tammikuussa 2019 yritysvastuujärjestö Finnwatch julkaisi raportin, jonka mukaan monen äitiyspakkauksesta löytyvän tuotteen tuotantoketjussa ilmeni vakavia puutteita työelämän oikeuksien toteutumisessa. Kaikista pakkauksen tuotteista eivät niiden valmistajat edes olleet suostuneet antamaan tietoa tuotanto-olosuhteista. Valtaosa pakkauksen tuotteista oli tuolloin valmistettu halpatyömaissa kuten Kiinassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa (ja on itse asiassa edelleen). Ei siis ollut suoranainen yllätys, että tuotantoketjuista paljastui ihmisoikeusrikkomuksia. Tuolloin Kelan tärkein kilpailutuskriteeri oli hinta, joten on selvää, että halpa hinta ei pitänyt sisällään vastuullisuutta.

Sittemmin äitiyspakkaus on ottanut pieniä askeleita vastuullisempaan suuntaan ja Kela on hienosti ottanut sekä asiakaspalautteen että Finnwatchin esiin nostamat ongelmat huomioon. Minun silmissäni tuo vuoden 2019 vastuullisuusraportti löi kuitenkin äitiyspakkaukseen ikävän leiman. Jos elämän tasa-arvoisten lähtökohtien lippua kantava äitiyspakkaus on valmistettu ihmisoikeuksia riistäen, niin onhan se aikamoinen globaalin tasa-arvon irvikuva. Toisaalta yksin Kelaa vastuullisuusfloppauksesta ei voi syyttää, sillä vielä kolmisen vuotta sitten ei vaatteiden tai tuotantoketjujen vastuullisuudesta puhuttu siinä määrin kuin nyt. Kunnollisia kriteereitä tai prosesseja arvoketjun vastuullisuuden arviointiin ei yksinkertaisesti ollut olemassa eikä valtion laitosten hankintalaki antanut minkäänlaista painoarvoa sosiaaliselle vastuulle. Nyt työ vastuullisuuden eteen onneksi etenee, mutta Finnwatchin mukaan hyvin hitaasti. Ympäristönäkökulmat on jo jokseenkin hyvin huomioitu äitiyspakkauksen tuotteissa, mutta sosiaalisen vastuun osalta on vielä paljon tehtävää.

Ympäristönäkökulmien osalta Kela on petrannut siten, että pakkauksen tuotteista suurin osa on jo luomupuuvillaa ja myös kierrätysmateriaaleja on käytetty joissakin tuotteissa. Myös tuotteiden määrää on vähennetty ja laatuun panostettu, mikä on tärkeä edistysaskel. Riittävätkö nämä seikat tekemään pakkauksesta ympäristön kannalta kestävän? Mielestäni ei. Ongelman ydin ei ole materiaaleissa eikä nykyinen tapamme kuluttaa vaatteita muutu kestäväksi, vaikka vaihtaisimme kaiken materiaalin luomupuuvillaan. Isoin vaatteisiin ja kaikkeen muuhunkin kulutukseen liittyvä ongelma on ylikulutus. Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät ja kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa. Olen sitä mieltä, että äitiyspakkaus osaltaan tuottaa maailmaan lisää tavaraa, jota on liikaa jo nyt.

Suomessa syntyy vuosittain noin 45 000 vauvaa ja kaksi kolmasosaa perheistä ottaa äitiyspakkauksen. Tämä tarkoittaa, että äitiyspakkauksia jaetaan vuosittain noin 30 000 kappaletta. Suurin osa pakkauksen tuotteista ehkä(!) tulee käyttöön ja kiertää useissakin perheissä tai useammalla vauvalla, mutta mukana on aina tuotteita, jotka eivät syystä tai toisesta päädy käyttöön. Ne eivät ole sopivan mallisia omalle lapselle, kuosi tai väri ei miellytä tai ulkovaatteiden tapauksessa vaate on sopivan kokoinen vääränä vuodenaikana. Ihan jo Toria selaamalla tai UFFissa pistäytymällä huomaa, että äitiyspakkauksen tuotteet ovat osittain ongelmajätettä. Monen lastenvaatekirppiksen säännöissä jopa kielletään äitiyspakkauksen vaatteiden myynti eikä niitä välttämättä saa kierrätysryhmissä tai -palstoilla annettua eteenpäin edes ilmaiseksi. Kuvaavaa on, että äitiyspakkauksen tuotteet liikkuvat parhaiten eteenpäin roskalavaryhmissä. Tästä näkökulmasta en pidä liioiteltuna väitettäni siitä, että äitiyspakkauksen tuotteet ovat ongelmajätettä. Jotkut keskustelunavauksiini kommentoineista kertoivat säästävänsä osan tai kaikki pakkauksen vaatteet muistoksi lapselle. Sinänsä kiva ajatus, mutta vaatteet ansaitsisivat päästä käyttöön mahdollisimman monta kertaa. Toivottavasti lapset aikuisina arvostavat säilöttyjä muistoja. Ainakin tekstiilien materiaalikierrätys on siihen mennessä kehittynyt niin, että tekstiilit voi kierrättää uudelleen raaka-aineeksi nykyistä helpommin, jos muistot osoittautuvatkin enemmän rasitteeksi kuin arvokkaaksi perintökalleudeksi.

Suomen Tekstiili- & Muoti ry julkaisi juuri selvityksen, jonka mukaan tekstiilialan hiilijalanjälki voidaan puolittaa tuplaamalla vaatteiden käyttöikä. Käyttöiän pidentämisen näkökulmasta vauvanvaatteiden kohdalla haasteeksi tulee se väistämätön tosiasia, että yhdellä lapsella yhden vaatteen käyttöikä on väkisinkin hyvin rajallinen. Ajatellaanpa vaikka äitiyspakkauksen toppahaalaria. Se hyvässä tapauksessa mahtuu vauvalle ehkä muutaman kuukauden ajan, jos haalari ylipäätään sattuu olemaan oikeaan vuodenaikaan vauvalle sopiva. Kun äitiyspakkauksia jaetaan vuosittain noin 30 000 kappaletta, on viimeisen kymmenen vuoden aikana äitiyspakkauksen haalareita siis valmistettu ja jaettu suomalaisiin lapsiperheisiin yhteensä 300 000 kappaletta. Koska pienen vauvan ulkohaalari ei käytännössä kulu ollenkaan, pitäisi kaikkien näiden 300 000 haalarin olla edelleen lähes priimakunnossa. Niistä riittäisi yksi second hand -haalari jokaiselle Suomessa syntyvälle vauvalle seuraavien noin kuuden vuoden ajaksi, jos vauvoja syntyisi 50 000 vuodessa. Mietinkin, missä ne kaikki haalarit ovat…? Lojumassa ihmisten varastoissa, poltettu energiaksi, dumpattu hyväntekeväisyysorganisaation tai tekstiilikierrätyksen kautta jonkun muun huoleksi? Puhumattakaan niistä kaikista muista pakkauksen mukana tulleista vaatteista, miljoonista pienistä bodeista ja potkuhousuista. Kun ottaa huomioon, miten paljon energiaa, työvoimaa ja luonnonvaroja jokaisen vaatteen valmistamiseen käytetään, on suorastaan rikollista, jos vaate päätyy poltettavaksi vain muutaman käyttökerran jälkeen.

Yksi iso tekijä, joka ruokkii jatkuvaa tarvettamme kuluttaa ja toisaalta lyhentää vaatteiden käyttöikää, on muoti. Arvaatko, miltä vuodelta alla oleva äitiyspakkaus on? Kun katsot alarivin vaatteiden värimaailmaa, pysähdy hetkeksi miettimään, pukisitko nämä vaatteet nyt syntyvälle vauvallesi.

---

Jos vastasit kyllä, niin hienoa! Väitän, että vaatevalintojasi eivät ohjaile muodin vaihtuvat virtaukset vaan ennemminkin toiminnallisuus ja ekologisuus tai sitten satut vain pitämään retroväreistä. Kuvan äitiyspakkaus ei ole oikeasti mitään retrokamaa vaan vuodelta 2015, mutta tuotteet valitettavasti näyttävät jo näin kuusi vuotta myöhemmin jotenkin, noh, vanhanaikaisilta – mikä on tietysti ihan järkyttävää. Vaikka äitiyspakkausta kehitetään jatkuvasti siihen suuntaan, että tuotteet olisivat pitkäikäisiä ja laadukkaita, niin lastenvaatetrendeille ei Kelakaan mahda mitään. Niin surullista ja pinnallista kuin se onkin, vanhat äitiyspakkauksen vaatteet eivät muutaman vuoden kuluttua kelpaa juuri kenellekään, olivat ne kuinka kestäviä ja käytännöllisiä hyvänsä, mikä jälleen tukee sitä väittämääni, että niistä tulee ennen pitkää ongelmajätettä, vaikka käyttöikää olisi vielä jäljellä vaikka kuinka.

Lisäksi vanhemmat tykkäävät käyttää lapsillaan eri tyyppisiä vaatteita ja äitiyspakkaus on aina kompromissi. Vaikka suurin osa pakkauksen tuotteista tulisikin käyttöön ainakin kerran, niin yksikin vaate, joka tuotetaan eikä päädy käyttöön, on tuotettu turhaan. Nykyään ongelmaa on pyritty ennaltaehkäisemään sillä, että tietyt tuotteet valitaan pakkaukseen yleisöäänestyksen kautta. Näin kuosit miellyttävät toivottavasti valtaosaa käyttäjistä. Suurimmassa osassa perheitä kuitenkin pakkauksen tuotteista osa jää käyttämättä erilaisista syistä. Ekokriisin yhä vain syventyessä meillä ei todellakaan olisi varaa tuottaa yhtäkään turhaa vaatetta. Paitsi että tekstiiliteollisuus tuottaa päästöjä jopa enemmän kuin kaikki maailman laiva- ja lentoliikenne yhteensä, se kuluttaa valtavan määrän luonnonvaroja. Yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu noin 2500 litraa vettä, luomupuuvillaan jopa tätäkin enemmän, ja yhden vaatekilon valmistaminen vaatii kolme kiloa kemikaaleja. Nuo kemikaalit päätyvät usein kuormittamaan tuotantoalueiden vesistöjä, jos jätevesien puhdistus on heikolla tolalla. Lisäksi tekstiiliteollisuuteen kietoutuu paljon sosiaalisia ongelmia, globaalia epätasa-arvoa ja jopa pakkotyötä.

Äitiyspakkaus on tietenkin vain häviävän pieni osa globaalin tekstiiliteollisuuden kokonaisuutta, joten onko tähän nyt mielekästä takertua? Ajattelen, että jos nykypäivänä ei ole osa ratkaisua, on väistämättä osa ongelmaa. Ajatus siitä, että äitiyspakkaus on niin pieni osa isossa kokonaisuudessa, ettei sillä ole merkitystä, on vähän sama kuin ettei suomalaisten ilmastoteoilla ole merkitystä, kun suomalaiset muodostavat niin mitättömän osan maapallon väestöstä. Kaikella on merkitystä ja ajattelen, että äitiyspakkaus on juuri osa niitä rakenteita, joita pitäisi ensi sijassa pyrkiä muuttamaan sen sijaan, että vastuu sysätään yksilöille ja kannustetaan vaikkapa harkitsemaan äitiyspakkauksen tarpeellisuutta omalla kohdalla entistä tarkemmin.

Äitiyspakkauksen perustehtävä on kansanterveydellinen; sillä halutaan turvata vauvan perustarpeita sekä auttaa vauvaperhettä alkuun, muistutetaan Kelasta. Kansanterveydellinen tehtävä liittynee enemmän äitiyspakkauksen historialliseen merkitykseen. Minun on nimittäin vaikea uskoa, että vuonna 2021 Suomessa olisi kansanterveydellistä tarvetta laatikolliselle tavaraa ja vaatetta, ainakaan siinä määrin, missä äitiyspakkausta nykyään jaetaan. Väitettäni tukee ammattijärjestäjä Ilana Aallon kokemukset lapsiperheiden tavarahaasteiden äärellä. Vähävaraisissakaan perheissä ongelma ei hänen kokemuksensa mukaan ole tavaran puute vaan haasteet tulevat ihan muualta eikä niitä pääsääntöisesti helpoteta vauvanvaatelahjoituksilla. “Lapsiperheissä hukutaan muutenkin vaatteisiin ja tarvikkeisiin, myös pienituloisissa perheissä, jotka usein saavat toimia hyvätuloisempien kierrätyskeskuksina ja hoitaa tavaratyöt omien voimiensa kustannuksella,” kirjoittaa Ilana Aalto Instagramissa.

Miten äitiyspakkausta sitten voisi kehittää entistä vastuullisemmaksi? Saisiko kiertotalousperiaatteita jotenkin ujutettua prosessiin mukaan? Finnwatch kehotti vuoden 2019 raporttinsa yhteydessä Kelaa selvittämään pakkauksen tuotteiden kierrätysmahdollisuutta ja Kela selvittikin asiaa. Noin 40 prosenttia asiakkaista olisi ollut kyselyn mukaan valmis vastaanottamaan ehjiä ja siistejä käytettyjä tuotteita sisältävän pakkauksen. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi myös valmis palauttamaan äitiyspakkauksen ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet, jos palautus olisi ilmaista. Kynnyskysymykseksi ilmeisesti nousi prosessin työläys, sillä Kela esitti toiveen, että joku muu taho lähtisi keräämään, käsittelemään ja kierrättämään äitiyspakkauksia tai yksittäisiä äitiyspakkaustuotteita. Kela itse ilmoitti, ettei aio jatkaa kierrätysäitiyspakkauskonseptin työstämistä.

Mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta on, että äitiyspakkauksen juuret ovat alunperin kiertokoreissa, joihin Mannerheimin Lastensuojeluliitto hankki vauvantarvikkeita lainattaviksi vähävaraisille äideille. Palautettujen kiertokorien vaatteet pestiin ja paikattiin ja kierrätettiin seuraavalle tarvitsijalle. Veikkaanpa, että paikatut vaatteet äitiyspakkauksessa saisivat nykypäivänä aikaan niin valtaisan kohun, että idea lienee syytä kuopata vähin äänin. Kuitenkin juuri tähän kehityssuuntaan meidän pitäisi olla menossa kiireen vilkkaa. On harmillista, että kestovaippa poistettiin äitiyspakkauksesta. Vaikka se ei kaikissa perheissä tullut käyttöön, uskon monena vuonna pakkauksessa olleiden kestovaippojen lisänneen merkittävästi kestovaippojen suosiota ja madaltaneen kynnystä kestovaippojen testaamiseen. Kestovaippa on suurella todennäköisyydellä myös äitiyspakkauksen tuotteista se, joka on saanut eniten käyttökertoja, sillä pakkauksen vaipat ovat edelleen kysyttyä tavaraa kestovaipparyhmissä. Yhdelläkin lapsella yksittäinen vaippa saattaa saada jopa sata käyttökertaa ja vaipat kiertävät parhaimmillaan vuosikausia perheestä toiseen. Kestovaipan palauttaminen pakkaukseen olisi hieno kiertotalousteko.

Olisi upeaa, jos minulla olisi tarjota täydellinen suunnitelma äitiyspakkauksen korvaamiseksi tai kehittämiseksi, mutta valitettavasti niin pitkälle en ole pohdinnoissani päässyt eikä se liene minun tehtävänikään. Näen silti tärkeäksi, että pakkauksen nykymuotoon liittyvistä ongelmista keskustellaan. Minun näkemykseni mukaan ainakin sisävaatteiden määrää voisi pakkauksesta karsia reippaalla kädellä ja panostaa laadukkaaseen (kierrätysuntuva-)toppapukuun. Makuupussi taitaa olla pakkauksen monikäyttöinen ikisuosikki, joten sen säilyttäisin. Muiden tuotteiden kohdalla – kirja, kynsisakset, kylpylämpömittari jne. – olisi kätevää, jos perheet voisivat nettilomakkeesta rastittaa tarvitsemansa tuotteet. Ehkä pakkaus voisi myös olla maksullinen jonkin tulorajan ylittäville perheille ihan vain siksi, että se saattaisi karsia pakkauksen pelkästä saamisen ilosta ottavien määrää. Mielestäni on kuitenkin myös uskallettava tarkastella sitä vaihtoehtoa, että äitiyspakkauksen jakelu lopetettaisiin kokonaan. Uskoisin, että äitiyspakkaukseen käytettävillä miljoonilla voisi tarjota perheille jotain aidosti hyödyllistä ja hyvinvointia lisäävää, kuten kotihoidon palveluita, synnytysvalmennusta tai muuta vastaavaa.

Vaikka jokin asia olisi historian saatossa ollut mitä loistavin idea, ei se tarkoita, että maailman muuttuessa sen merkitys ei voisi muuttua. Soiden ojittaminen ja kivihiilen polttaminenkin ovat aikanaan olleet edistyksellisiä keksintöjä. Alleviivaan vielä, että en missään tapauksessa halua heikentää minkäänlaisia sosiaalietuuksia etenkään vähävaraisilta. On olemassa joukko ihmisiä, joille äitiyspakkaus on paitsi symbolina tärkeä myös sisältönsä puolesta arvokas lahja. Toisaalta on olemassa vielä isompi joukko ihmisiä, joille äitiyspakkaus on symbolina kiva, mutta sisältönsä puolesta lopulta yhdentekevä. Olisikin siis aika miettiä, kenen tarpeiden pohjalta pakkausta kehitetään ja mihin suuntaan eikä tehtävä tietysti ole helppo, koska aina joku joutuu häviäjäksi. Lapsiperheet tarvitsevat tukea, mutta apua tarvitsee myös ekokriisin kourissa kamppaileva planeetta.

Planetaarisen vaatekaapin Aku kirjoitti julkaisussaan Instagramissa: “Olemme saavuttaneet pisteen, jossa nyt syntyvien lasten tulevaisuus on uhattuna. Maapallo lämpenee ja elinolosuhteet heikkenevät. Emme voi jatkaa kuluttamista kuten tähän asti ja on erityisen surullista, että äitiyspakkaus, jonka tehtävä on tukea lapsia elämän alussa, itse asiassa heikentää lapsen selviytymisen edellytyksiä maapallolla.” Kunpa asiat olisivatkin niin hyvin, että hyvän elämän lähtökohdat mahtuisivat pahvilaatikkoon. Kun näin ei ole ja olemme ihmiskuntana matkalla kohti globaalisti heikkeneviä elinolosuhteita, on jokaista kriisiä ruokkivaa rakennetta uskallettava katsoa silmästä silmään ja oltava valmis radikaaleihinkin korjausliikkeisiin. Vain siten voimme aidosti tarjota nyt syntyville lapsille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään.