Kiitos!

Kuluneet päivät sunnuntai-illasta tähän hetkeen ovat olleet yhtä tunteiden vuoristorataa. Ennakkoäänten tulosten jälkeen näytti siltä, että Helsingin vasemmisto saa 16 valtuustopaikkaa ja minä olen menossa viimeisenä läpi. Onnitteluja sateli niin paikan päällä vaalivalvojaisissa kuin puhelimeenkin, mutta itse yritin pitää jäitä hatussa, sillä puolet äänistä oli edelleen laskematta. Lopulta paikkamäärä jäi viiteentoista, vikoista paikoista käytiin kovaa kamppailua ja sijoitukseni ennen keskiviikon tarkastuslaskentaa näytti siltä, että olen kolmas varavaltuutettu. Elättelin toiveita, että tarkastuslaskenta nostaisi sijoitustani vielä pykälän ylös päin, mutta tipuinkin yhden sijan alas. Olen siis koko viikon ollut samaan aikaan onnellinen ja pettynyt.

Pettynyt siksi, että valtuutetun paikka oli hetken aikaa niin lähellä. Onnellinen, koska olen kuitenkin osa aivan upeaa vasemmiston valtuustoryhmää ja neljänneltä varasijalta tulen varmasti melko usein pääsemään valtuustoon mukaan.

Vähän myös hävettää olla pettynyt ja tunnen olevani epäkiitollinen, koska lopputulos oli kuitenkin näinkin hyvä. Mutta ei siitä mihinkään pääse, että harmittaa. Jossitellakin voisi, mutta se on turhaa. Asiat menivät niin kuin menivät ja parhaani tein. Kaikkiin asioihin ei myöskään kampanjassa voinut itse vaikuttaa, kuten somenäkyvyyteen tai sairastumiseen kampanjan viimeisellä viikolla.

Mutta tätähän se politiikka taitaa olla. Voittoja ja pettymyksiä. Ei kai auta kuin tottua, koska kyllä mulla on sellainen tunne jo nyt, että tätä haluan lisää. Haluan oppia ja ymmärtää kuntapolitiikan kiemuroita, haluan olla vaikuttamassa. Jännittää, kun vielä en osaa enkä tiedä tulevasta oikein mitään, mutta täytyy vaan luottaa, että tekemällä oppii. Luottamuspaikoista neuvotellaan lähitulevaisuudessa ja sekin on minulle vielä arvoitus, millaista paikkaa ylipäätään voin havitella.

Helsingin vasemmiston valtuustoryhmän järjestäytymiskokous 14.4.2025. Kuvassa valtuutetut Minja Koskela, Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Alma Tuuva, Natalia Kallio, Mia Haglund, Silvia Modig, Elina Kauppila, Jenny Kasongo, Sandra Hagman, Maija Karhunen, Titta Hiltunen, Riku Nieminen ja Pirjo Lonka sekä varavaltuutetut Pinja Vuorinen, Ami Värtö, Vesa Korkkula, Petra Malin, Emma Ahtiainen, Kaisa Eskola, Sirpa Puhakka, Feniks Willamo, Tuomas Nevanlinna, Annuska Dal Maso, Lotta Staffans, Salla Viitanen, Arvind Ramachandran ja Sakari Bister ja lisäksi Helsingin piirin puheenjohtaja Katri Kangas sekä ryhmäsihteeri. Kuvasta puuttuvat varavaltuutetut Ramachandran, Malin, Nevanlinna, Korkkula ja Muttilainen.

Se, että riihimäkeläisestä tytöstä tuli 17 vuotta sitten helsinkiläinen, tuntuu välillä vieläkin jotenkin hassulta – puhumattakaan siitä, että kasvatan itähelsinkiläisiä lapsia, siihen en varmasti totu ikinä. 🫢 Jokin minun ja Helsingin suhteessa muuttui viikonvaihteessa. Joku maaginen tähtipöly laskeutui minun ja tämän kaupungin väliin, kun katselin sitä metron ja junan ikkunasta sekä pyörän selästä. Kaikkien ristiriitaisten tunteiden, univelkojen ja epävarmuuden keskellä tuntuu uskomattomalta, että minä olen seuraavat neljä vuotta osa rakkaan kotikaupunkini päätöksentekoa.

Mitä nöyrimmät kiitokset teille kaikille, jotka uskoitte ja luotitte minuun! 737 ääntä on PALJON ja olen jokaisesta älyttömän kiitollinen.

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat tsempanneet ja suositelleet minua. Jokainen suositus oli kultaa ja auttoi jaksamaan ajoittain raskastakin kampanjointia.

Kiitos kaikille, jotka tukivat kampanjaani rahalahjoituksin – ilman taloudellista tukea ei kampanja olisi ollut niin näkyvä!

Kiitos upealle kampanjatiimilleni, jota ilman tästä ei olisi tullut mitään. Kiitos Josefinalle kaikista visuista, joita teit ja varsinkin paljon kehuja saaneesta flyerista! Kiitos Ennalle valokuvista, joilla pärjäsin koko kampanjan! Kiitos Lassille isosta panoksestasi! Kiitos Jennille, että teit kaikkesi somemainonnan eteen, mitä ei kuitenkaan ikinä saatu toteutettua, kiitos Metan! Kiitos blogi- ja sometekstien kanssa puurtaneille Katille, Katariinalle, Lauralle ja Tiinalle! Kiitos flaikkuja luukuttaneille ja kadulla flaikuttaneille Katariinalle, Jennille, Otolle, Rebecalle, Annalle, Oonalle, Jeminalle ja Tiinalle! Kiitos aktiiviselle tarrajengille, jonka ansiosta Helsingin kaduille liimattiin 2000 tarraa! Kiitos vaalikoneurakassa auttaneille!

Kiitos Helsingin vasemmistolle kaikesta ehdokkaille antamastanne tuesta ja käytännön asioissa auttamisesta! Kiitos Itäväylän vasemmistolle, Kontulan vasemmistolle ja muille aktiiveille telttailuiden järjestämisestä ja kampanjoinnin mahdollistamisesta!

Kiitos ihanat kanssaehdokkaat – ilman teidän lämmittävää seuraa kaduilla kampanjointi olisi ollut kylmää ja yksinäistä!

Kiitos kotijoukoille tuesta, kannustuksesta ja venymisestä!

Vaikuttamistyö jatkuu, kunhan ensin vähän levätään. Lupaan tehdä parhaani viedäkseni pallon kokoista päätöksentekoa eteenpäin Helsingin valtuustoryhmässä.

Sivun pääkuvan on ottanut Enna Uussalmi ja se otettiin tammikuussa vaalivoittoa silmällä pitäen.

Kohtuutaloutta kuntiin

Kaikkien ympäristöongelmien juurisyy on luonnonvarojen ylikulutus. Kohtuutalous (eng. degrowth) pyrkii ekologisesti kestävään ja demokraattiseen yhteiskuntaan, jossa ei tavoitella jatkuvaa kasvua ja jossa materiaalinen vauraus ei ole tärkein päämäärä. Tämä vaatii paitsi talousjärjestelmän, myös etenkin kulttuurin ja arvojen syvällistä muutosta. Degrowth-liikkeen päämääränä on ekologisesti kestävä yhteiskunta, jossa kaikilla, myös tulevilla sukupolvilla, on kohtuullinen elintaso ja jossa sekä tuotanto että kulutus on sovitettu planeetan ja luonnonjärjestelmien asettamiin rajoihin.

Nykyisessä globaalissa talousjärjestelmässä ajatus kohtuutaloudesta on radikaali, koska talousjärjestelmissä on kasvuun pakottavia mekanismeja, jotka käytännössä estävät tuotannon ja kulutuksen vähentämisen. Kasvusta on tehty politiikan itseisarvo. Kohtuusajattelun tavoitteita on tunnistaa, poistaa ja korvata tällaiset kasvuriippuvuudet ja kasvukeskeiset ajattelutavat.

Kohtuusajattelun mukaan esimerkiksi energiatehokkuus ja puhtaammat teknologiat eivät riitä ekologisen kestävyyden saavuttamiseen. Kestävyyden saavuttaminen vaatiikin kokonaistuotannon ja -kulutuksen vähentämistä. Kysymys tulee eteen joka tapauksessa: aihetta on tutkittu tieteellisesti paljon myös Pohjoismaissa, eikä ole tieteellistä näyttöä siitä, että talouden olisi mahdollista jatkaa kasvua siten, että kielteiset ympäristövaikutukset samalla vähenisivät (ns. absoluuttinen irtikytkentä).

Suomella ja myös Helsingillä on loistavat mahdollisuudet toimia kohtuutalouden edelläkävijänä. Suomen kunnista moni on jo tehnyt näyttäviä ilmastotekoja; ehkä seuraavaksi olisi kohtuutekojen vuoro. Käytännön tasolla Helsinki ja muut kunnat voisivat edistää kohtuutaloutta esimerkiksi seuraavilla toimenpiteillä:

  • Yhteisasumisen tukeminen. Tätä on onnistuneesti toteutettu Helsingissä esimerkiksi siten, että nuorille on tarjottu edullisia asuntoja vanhusten palvelutaloista. Asumisen ehtona on viettää muutama tunti viikossa ikäihmisten kanssa.
  • Ei-kaupallisten tilojen tarjoaminen kuntalaisten käyttöön. Helsingissä kauppakeskus Redissä toimii Kalasataman Vapaakaupunki, “kaupunkilaisten olohuone”. Vapaakaupungissa voi kuka tahansa järjestää ilmaiseksi tapahtumia, näyttelyitä, korjata vaatteita, tehdä töitä, pelata lautapelejä jne. Helsingin pitäisi edellyttää tällaisen tilan järjestämistä jokaiseen kauppakeskukseen. 
  • Käytettyjen tuotteiden suosiminen hankinnoissa.
  • Jakamistalous, kuten yhteiskäyttöpyörät ja autot, tavaralainaamot. Kaupunkipyörät on onnistunut esimerkki yhteiskäytöstä. Jotakin vastaavaa pitäisi kehitellä myös autojen suhteen ja nimenomaan kaupungin, ei yritysten toimesta. Kaupunki voisi perustaa myös omia tavaralainaamoja.
  • Toimivat julkiset palvelut. Kohtuutalouden ytimessä on, että kaikkien perustarpeista huolehditaan. Julkisten palveluiden tulee toimia lähipalveluina. 
  • Mainonnan rajoittaminen. Maailmalla fossiilimainonnan kieltoja on jo tehty. Helsingissä vasemmiston valtuutettu Mai Kivelä teki vuonna 2021 aloitteen fossiilimainosten kieltämisestä. Asia päätettiin ottaa tarkasteluun, mutta se ei liene sen jälkeen edennyt. 
  • Työajan lyhentäminen. Tästä teemasta kirjoittelinkin jo aikaisemmin.
  • Kunnan kiinteistöjen käyttöasteen lisääminen. Esimerkiksi koulujen ilta- ja viikonloppukäyttöä tulee lisätä tarjoamalla tilaa kansalaisjärjestöjen ja yhteisöjen käyttöön.
  • Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen. Liikenneympäristöä tulee muuttaa pyöräilyä ja kävelyä suosivaksi ja autoilua vähentäväksi esim. kaavoituksella, autokatujen muuttamisella kävely- ja pyöräilykaduiksi, yhteiskäyttöisillä pyörillä ja pyöräpysäköintiä parantamalla. Autoilua puolestaan tulee vähentää ympäristövyöhykkeillä, ruuhkamaksuilla ja vähentämällä kalliin ja suuripäästöisen autoiluinfran kuten tunneleiden rakentamista. 
  • Kasvisruoan lisääminen. Suositaan kouluissa ja muissa julkisissa ruokapalveluissa kasvipohjaista ruokaa. 

Järjestimme Riina Bhatian (vihr.) kanssa maaliskuussa yhteisen kuntavaalitapahtuman otsikolla Degrowth Helsingissä – mitä, miten ja miksi? Tapahtumassa kuultiin asiantuntijoiden puheenvuoroja ja opin itsekin paljon uutta kohtuutalouden teemoista nimenomaan kuntapolitiikkaa ajatellen. Itselleni muistiin jatkoa ajatellen kirjasin mm. seuraavaa:

  • Monikeskuksista kaupunkirakennetta tulee edistää ja kuntien välistä yhteistyötä lisätä
  • Tarvitaan lisää sääntelyä!
  • Kohtuutalous on yhteydessä taloudellisen eriarvoisuuden vähenemiseen.
  • Kaupungin tulee tukea kestävää yrittäjyyttä.
  • Kaavoituksen tulisi olla joustavampaa ja rakennusten käyttötarkoitusten muuttaminen helpompaa. Tyhjät tilat pitää saada käyttöön.
  • Kaupungin pitäisi tukea enemmän kestävää elämäntapaa, esimerkkinä korjauskulttuuri
  • Koska kunnat ovat autonomisia, niillä on hyvät edellytykset edistää kestävyyssiirtymää.
  • Normeja pitää muuttaa, kasvutavoite täytyy kyseenalaistaa!
  • Tarvitaan lisää osallisuutta ja demokratiaa, esim. kaupunginosavaltuustoja
  • Vaihtoehtokaavoja tulee hyödyntää osana kaavoitusprosessia. 
  • Kohtuutalous hyödyttää kaikkia! 

Riina Bhatian kirjoitukset voitte lukea täältä.

Minua voi äänestää Helsingissä numerolla 208.

Kuva: Enna Uussalmi

Soteen panostaminen on investointi

Sosiaali- ja terveydenhuolto, eli sote, koskettaa jokaista helsinkiläistä kaikissa ikäluokissa. Kyseessä ovat arjen kannalta merkitykselliset palvelut, joita tarvitaan silloin, kun kaikki ei ole kunnossa; kun esimerkiksi jokin asia omassa tai läheisen terveydessä huolestuttaa, kun lapsen ikätasoiseen kehitykseen tarvitaan lisätukea tai kun ikääntynyt läheinen ei pärjää enää yksin kotonaan. 

Sain seuraajiltani kokemuksia perusterveydenhuollon ja neuvolan palveluiden toteutumisesta Helsingissä, ja ne ovat huolestuttavaa luettavaa. Vastauksista ilmenivät vaikeudet saada varattua neuvolan ikävuositarkastuksia sekä asianmukaista hoitoa perussairauksiin. Lisäksi henkilökunnan vaihtuvuus ja kuukausien vastausajat Maisa-viesteihin nousivat esiin. Seuraajiltani saamani kokemukset ovat toki vain hyvin pieni osa todellisuudesta, mutta ne antavat osviittaa peruspalveluiden tämänhetkisestä toteutumisesta. 

Näistä elintärkeistä ja jo valmiiksi niukoilla resursseilla toimivista palveluista hallitus aikoo leikata 170 miljoonaa, ja sosiaalihuollon 100 miljoonan säästöjen kohdentumisesta ei ole vielä tarkempia tietoja. Lisäksi hallitus kaavailee 35 miljoonan leikkausta Helsingin sote-rahoitukseen. Ennaltaehkäisevistä palveluista ja perusterveydenhuollosta leikkaaminen ei ole säästämistä, vaan tuhlausta. Soteen tehtävillä leikkauksilla tulee todennäköisesti olemaan hyvin laajoja kielteisiä yhteisvaikutuksia, kun tuen saamisen pitkittyessä ihmisten ongelmat ehtivät monimutkaistua ja moninkertaistua, ja lopulta edessä on kalliiden erityispalveluiden käyttö. 

Onneksi me Helsingissä voimme vastustaa hallituksen leikkauspolitiikkaa ja tehdä toisin! Kuluneella valtuustokaudella Helsingissä on hallituksen toteuttamista leikkauksista huolimatta pidetty kiinni terveyskeskuskäyntien maksuttomuudesta ja kahden viikon hoitotakuusta. Tätä työtä perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisevien sote-palvelujen vahvistamiseksi tulee jatkaa! 

Miksi ennaltaehkäisy sitten on niin tärkeää ja miksi julkiset sote-palvelut koskettavat jokaista helsinkiläistä? Huomionarvoista on, että vaikkei juuri tällä hetkellä itse käyttäisikään julkisia sote-palveluita, julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuus vaikuttaa välillisesti kaikkien kaupunkilaisten arkeen. Mitä paremmin kaikki kaupunkilaiset voivat, sitä turvallisempi ja toimivampi paikka Helsinki on jokaiselle asua. 

Terveydenhuolto on useimmille tutumpi ja helpommin ymmärrettävissä oleva palvelu; kuka tahansa meistä voi joskus sairastua, ja mitä tehokkaammin eri sairauksia seulotaan, ehkäistään ja mitä varhaisemmassa vaiheessa niitä hoidetaan, sitä parempi lopputulos on niin yksilön kuin julkistalouden kannalta. Sama logiikka pätee sosiaalihuoltoon, jonka eri sektoreilla, kuten lastensuojelussa, vammais- ja aikuissosiaalityössä, päihde- ja mielenterveyspalveluissa sekä ikääntyneiden sosiaalityössä tehdään päivittäin töitä sen eteen, että kaikista heikoimmassa asemassa olevat kaupunkilaiset voisivat olla yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä ja itsenäisiä toimijoita – sekä samalla työkykyisiä veronmaksajia. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ihmiset saavat tukea esimerkiksi asumisen, talouden ja perhe-elämän haasteisiin, sitä nopeammin heidän toimintakykynsä paranee ja sitä pienemmäksi kokonaiskustannukset jäävät.

Moniammatillisen yhteistyön syventäminen entisestään on yksi tärkeä tavoite seuraavalle valtuustokaudelle, jotta vältytään ihmisten pompottelulta palvelusta toiseen ja varmistetaan oikeanlaisen tuen saaminen mahdollisimman pian. Hyviä esimerkkejä jo toteutuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä ovat monia eri aloja samaan taloon kokoavat terveys– ja hyvinvointikeskukset ja perhekeskukset sekä paljon palvelua tarvitsevien asiakkaiden tiimien kuukausittaiset konsultaatioajat. Toimiva moniammatillinen käytäntö on myös psykiatrisen sairaanhoitajan ja aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan vakanssit lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin tiimeissä. 

Oleellista on myös jatkossa varmistaa ja vahvistaa  matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden saatavuutta, joista esimerkkeinä toimivat mielenterveyspalvelupiste Miepit ja lyhytterapiayksikkö. Päihteitä käyttävien ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ihmisten erityisen haavoittuvainen asema ja vaikeus saada asianmukaisia palveluita tulee huomioida systemaattisesti kaikissa sote-palveluissa. 

Helsingin vasemmiston kuntavaalislogan Helsinki kaikille, ei harvoille ei ole vain tavoite, vaan pitkäjänteistä työtä taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. Tässä työssä toimivilla sote-palveluilla on suuri rooli, ja Helsingissä tulee panostaa ennaltaehkäiseviin sote-palveluihin ja moniammatilliseen yhteistyöhön seuraavasti:

  • Ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja sosiaalihuoltoon panostaminen sekä avun saannin turvaaminen ajoissa ovat sekä taloudellisesti että inhimillisesti tehokkaita ratkaisuja. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen julkisina palveluina varmistaa, että kansalaisilla säilyy valta päättää niiden sisällöstä demokraattisesti.
  • Ihmisen tilannetta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti ja huomioida sekä terveys- että sosiaalipalveluiden tarpeet. Moniammatillinen työskentely on varmistettava tilanteissa, joissa ihminen tarvitsee usean eri ammattialan tukea.
  • Perustason terveys- ja sosiaalipalvelut on järjestettävä lähipalveluina eri kaupunginosissa. Kaikissa palveluissa on varmistettava, että lähisuhdeväkivallan, seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön uhreiksi joutuneille tarjotaan asianmukaista tukea ja apua, johon on riittävästi osaamista ja resursseja.
  • Mielenterveyspalveluissa on tarpeen lisätä helposti saavutettavia matalan kynnyksen palveluja, ja samalla on varmistettava intensiivisemmät tukimuodot. Päihteitä käyttäville ihmisille tarjottavien palvelujen saatavuutta on parannettava, eikä päihteiden käyttö saa estää pääsyä mielenterveyspalveluihin. Tarvitaan palveluita, joissa päihteisiin ja mielenterveyteen liittyviä haasteita voidaan hoitaa samanaikaisesti.

Sote-palveluihin panostaminen on nähtävä investointina, sillä toimivat, ennaltaehkäisevät ja oikea-aikaiset palvelut maksavat itsensä takaisin. Helsinki on ylijäämäinen kaupunki, joten Helsingillä on varaa investoida ihmisille välttämättömiin, elämänlaatua parantaviin palveluihin.

Minua voi äänestää Helsingissä numerolla 208.

Mitäpä jos emme hävittäisi enää yhtäkään metsää?

Olen surrut, ollut raivoissani ja turhautunut, kun olen seurannut Helsingin vimmaa hävittää arvokkaita metsiään. Vaikkei kaikki hävitetyt tai uhatut metsät ole minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, olen kokenut tuskaa ja turhautumisen tunteita heidän puolestaan, joiden lähimetsät ovat olleet uhattuina tai kokonaan menetetty. En voi ymmärtää, miksi Helsinki vuodesta toiseen tekee niin lyhytnäköisiä päätöksiä. Metsien hävittämistä ei voi perustella edes kasvavan kaupungin tarpeilla, sillä kasvava kaupunki asukkaineen vasta metsiään tarvitseekin. Nytkin verenpaine nousee, kun kirjoitan tätä, mutta koitan vetää henkeä ja perustella metsien merkitystä hieman syvemmin.

Kuntien omistamilla metsillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuuden edistämisessä ja asukkaiden hyvinvoinnin lisäämisessä. Nykytiedon valossa metsiä ei voida enää nähdä ensisijaisesti rakennus- ja metsätalousmaana, vaan ne tulee säilyttää luontoa ja ihmisiä varten. Kunnilla on myös lakiin pohjautuva velvollisuus edistää luonnonsuojelua. Kuntien tulee omalla toiminnallaan turvata jokaiselle ihmiselle ja muunlajiselle eläimelle oikeus terveelliseen ympäristöön.

Helsinki omistaa noin 11 000 hehtaaria metsää, josta noin 5000 hehtaaria sijaitsee kaupungin rajojen sisäpuolella. Helsinki omistaa metsää myös eri puolilla Uuttamaata. Helsingissä luonnontilaisen kaltaisen monimuotoisen metsän osuus on metsien kokonaismäärään nähden hyvin suuri. 

Eteläisessä Suomessa metsiä, joiden puuston ikä vaihtelee ja joissa on monille eläimille välttämätöntä lahopuuta, on kuitenkin jäljellä hälyttävän vähän, vain 0,7 prosenttia. Esimerkiksi oravat alkavat olla yleisempiä kaupungeissa kuin talousmetsävoittoisilla haja-asutusalueilla tai maaseudulla, sillä kaupungeissa on vielä vanhaa puustoa jäljellä, toisin kuin talousmetsissä.

Suomen metsät ovat uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö: kaikista uhanalaisista lajeistamme noin kolmasosa (833 lajia) elää ensisijaisesti metsissä. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia vanhasta puustosta ja lahopuusta. Kokonaiskuvassa suurin uhanalaisuuden aiheuttaja on metsätalous, mutta Helsingissä metsiä on nakerrettu pala palalta vuosikymmenten saatossa nimenomaan rakentamisen tieltä. Kun luontoympäristömme yksipuolistuu, sen haavoittuvuus ilmastonmuutoksen seurauksille kasvaa.

Kuntien asukkailla tulee olla myös mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Helsingin metsät ovat jokaisen helsinkiläisen metsiä. Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Luontoliiton joulukuussa teettämässä kyselytutkimuksessa selvisi, että jopa 80 prosenttia Helsingin ja Uudenmaan asukkaista on sitä mieltä, että asukkaiden tulisi voida estää metsien hakkaaminen, jos metsä on erityisen tärkeä virkistysalue. Nythän mitään tällaista työkalua ei ole olemassa, mutta sellaiselle todella olisi tilausta. Ei ole kaupunkilaisten eikä kenenkään etu, että asukkaiden tahdon yli kävellään jatkuvasti. Se lisää epäluottamusta ja tyytymättömyyttä päätöksentekijöitä kohtaan.

Helsinkiläisiä on puhututtanut mm. Matokallion, Riistavuoren ja Stansvikin metsät, jotka Helsingin kaupunki haluaa jyrätä rakennushankkeiden alle. Myös esimerkiksi Kumpulanmäen vaahterametsä aiotaan hävittää asuinrakennusten tieltä, vaikka se on Suomen suurimpia ja arvokkaimpia. Helmi-maaliskuussa toteutetuissa Stansvikin metsähakkuissa kaadettiin kymmeniä yli 100-vuotiaita kilpikaarnaisia mäntyjä sekä uhanalaista tervaleppälehtoa uuden kevyen liikenteen väylän tieltä, vaikka Stansvikissa pääsee kulkemaan jo olemassa olevia kulkuväyliä pitkin.

Suomen luonnonsuojeluliiton tekemän kyselytutkimuksen mukaan 96 % suomalaisista haluaa lähimetsänsä säilyvän ja 76 % mieluummin säästäisi kuin kaavoittaisi lähimetsät rakentamiseen.

Kaupungin tekemät päätökset saavat kuitenkin kysymään, mikä metsien arvo todellisuudessa on Helsingille? Pääkaupunkimme ainutlaatuinen piirre on sen metsät, ja niistä tulee pitää kiinni. 

Täydennysrakentamiseen on usein löydettävissä taloudellisesti kannattavia vaihtoehtoja, joiden avulla metsät voidaan säästää. Ensisijaisesti on hyödynnettävä olemassa olevia kiinteistöjä ja keskitettävä rakentaminen vajaakäytössä oleville, jo rakennetuille alueille. 

Ekologisesti kestävimmin täydennysrakentaminen toteutuu, kun tiivistetään harkitusti nykyisiä kevyesti rakennettuja alueita, rakennetaan harkitusti jo olemassa olevien liikenneväylien varsille ja säilytetään yhtenäisemmät luontoalueet pirstoutumattomina. 

Helsingin kaupungin tulee turvata oma ekologinen verkostonsa (nk. vihersormet) niin, että eri luontoalueiden väliin muodostuu ekologisia yhteyksiä, jotka mahdollistavat ekosysteemien toiminnan ja eri lajien liikkumisen paikasta toiseen.

Metsillä ja luontoympäristöllä on myös tutkitusti ihmisten kokonaishyvinvointia edistävää vaikutusta. Kaupunkimetsät ja luontoympäristöt tarjoavat mahdollisuuksia monenlaisille vapaa-ajan aktiviteeteille polkujuoksusta maastopyöräilyyn, suunnistukseen sekä retkeilyyn. Myös koirat tassuttelevat varmasti mieluummin päällystämättömällä polulla kuin paljaalla asfaltilla. Lähimetsän tulee olla nimensä mukaisesti lähellä, jotta metsään on helppo mennä, vaikka joka päivä.

Helsingin kaupungin tulee kaavoittaa riittävästi viheralueita, jotta yksittäisiin virkistysalueisiin ei kohdistu kohtuutonta rasitusta. Virkistysalueet tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina. Jokaisella helsinkiläisellä tulisi olla mahdollisuus päästä vaikka sienestämään kohtuullisen matkan päähän omasta kodistaan, monimuotoiset ja tarpeeksi laajat metsäalueet ovat tässä ensisijaisen tärkeitä.

Kaupungin tulee huolehtia siitä, että asukkaille tärkeät lähivirkistysalueet säilyvät. Asuinalueiden puusto ja kasvillisuus turvaavat myös rakennettua ympäristöä, virkistyksen lisäksi ne tarjoavat varjoa ja vettä imeviä pintoja, jotka ehkäisevät rakennusten kuumentumista ja hulevesitulvien riskiä. Ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan yhä enemmän säiden ääri-ilmiöitä, kuten tukalia hellejaksoja ja rankkasateita, joiden vaikutuksiin tulee varautua Helsingissä. Luontoympäristöjen säästämisellä on tässä avainrooli.

Kaupunginvaltuutettuna, aktivistina ja luonnonsuojelijana lupaan puolustaa Helsingin metsiä, sillä ne ovat korvaamattomia. Minua voi äänestää Helsingissä numerolla 208.

Kuva: Enna Uussalmi

Toimiva varhaiskasvatus on sujuvan lapsiperhearjen perusta

Varhaiskasvatus voi arkisimmillaan tuntua loputtomalta kurahousujen, kiireisten aamujen ja nuhanenien jatkumolta. Parhaimmillaan varhaiskasvatus puolestaan tarjoaa lapselle turvallisen ja kehittävän kasvuympäristön, vanhemmille tukea ja mahdollisuuden yhdistää perhe- ja työelämä, henkilökunnalle merkityksellisen ja ammattitaitoisen työyhteisön sekä yhteiskunnalle tasa-arvoisemman ja hyvinvoivan tulevaisuuden.

Kaikissa tapauksissa varhaiskasvatuksen sujuminen, tai sujumattomuus, vaikuttaa olennaisesti lapsiperheiden arkeen. Kun henkilökunta on pysyvää ja osaavaa, ja tilaratkaisut tukevat lasten hyvinvointia, arjesta tulee sujuvampaa kaikille – niin lapsille, vanhemmille kuin varhaiskasvatuksen työntekijöillekin. Ja jos hoitopaikan saisi läheltä kotia, tämä voisi lisätä arkiliikuntaa, kun matkan voi taittaa lihasvoimin. Lasten päiväkotivuodet voivat olla myös ratkaisevia asuinalueen yhteisöllisyyden rakentumisessa. Päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat tutustuvat toisiinsa luontevasti leikkitreffeillä, kaverisynttäreillä sekä päiväkodin eteisessä ja portinpielessä. Tällaiset kontaktit voivat parhaimmillaan kantaa vuosikymmeniä ja luoda alueelle turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisääviä vanhempien ja perheiden välisiä verkostoja.

Varhaiskasvatus ei ole vain lapsen hoitopaikka, vaan tärkeä osa hänen kasvuaan ja oppimistaan. Siksi sen laatuun on panostettava. Toisinaan todellisuus on kuitenkin se, että lapsiryhmät ovat suuria ja henkilöstöresurssit eivät ole riittäviä, vaan arki pyörii lähinnä sijaisten voimin. Tämä näkyy suoraan lasten hyvinvoinnissa. Jatkuvasti vaihtuva henkilöstö aiheuttaa turvattomuutta ja vaikeuttaa kiintymyssuhteiden muodostumista – ja juuri turvallisuuden tunne on pienten lasten oppimisen ja kehityksen perusta. Henkilöstömuutokset kuormittavat luonnollisesti myös henkilökunnan arkea.

Jotta jokainen lapsi saisi turvallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen, Helsingissä on panostettava pysyvään henkilökuntaan, hyviin työoloihin ja järkeviin tilaratkaisuihin. Pelkällä lisärahoituksella ei korjata kaikkea, vaan tarvitaan myös parempaa suunnittelua ja päätöksiä, jotka huomioivat varhaiskasvatuksen arjen. Henkilökunnan puolestaan pitäisi voida luottaa siihen, että töissä on turvallista, omaa ammattitaitoaan saa kehittää, palkka on oikeudenmukainen ja maksetaan ajallaan. Jopa näiden minimivaatimusten täyttäminen on viime vuosina aiheuttanut Helsingille työnantajana haasteita.

Suuretkin päiväkodit voivat toimia, jos ne on suunniteltu fiksusti. Yksikön koosta huolimatta toiminnan on oltava suunnitelmallista ja tulee perustua yhteisöllisyyteen, selkeisiin rakenteisiin ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi, ja se onnistuu vain, jos päiväkodin arki on inhimillistä ja hallittavissa.

Luonto kuuluu päiväkotien pihoille ja lähiympäristöön

Myös ympäristöllä on valtava merkitys varhaiskasvatuksen laadulle. Päiväkotipihan ei pitäisi olla pelkkää hiekka- tai asfalttikenttää ja leikkivälineitä, vaan lasten pitää päästä kosketuksiin luonnon kanssa. Tutkimukset osoittavat, että luonnossa leikkiminen kehittää motorisia taitoja, luovuutta ja keskittymiskykyä paremmin kuin pelkkä rakennettu ympäristö. Päivittäin luontokontakti tukee myös immuunijärjestelmän kehittymistä. Metsäretket, mutaleikit ja kivien tutkiminen ovat tärkeä osa oppimista ja luontosuhteen kehittymistä, eivät vain ajanvietettä.

Jos piha itsessään ei ole vehreä, päiväkodin välittömässä läheisyydessä pitäisi olla metsää tai muuta luontoaluetta, joka soveltuu lasten retkikohteeksi. Siksi kaupunkisuunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota päiväkotien ja koulujen ympäristöön. Helsingissä rakennetaan paljon, mutta lähiluonto ei saisi jäädä rakentamisen jalkoihin.

Helsingillä on keinot vaikuttaa tähän kaavoituksen ratkaisuilla. Jos päiväkotien ja koulujen lähimetsät päätettäisiin säästää, lasten käyttöön jäisi viihtyisiä viheralueita. Samalla kaupunki säilyttäisi luonnon monimuotoisuutta, joka muuten uhkaa heiketä tiiviin rakentamisen myötä. Pienten metsäkaistaleiden säilyttäminen ei hidasta kaupungin kasvua, mutta sillä voi olla valtava merkitys lapsille, jotka saavat kasvaa luonnonläheisessä ympäristössä.

Laadukas varhaiskasvatus on investointi tulevaisuuteen

Laadukas varhaiskasvatus ei saisi olla luksusta, vaan perusoikeus. Se on myös panostusta tulevaan: kun lapsilla on hyvä olla ja oppimisympäristöt kunnossa, koko kaupunki hyötyy. Tutkimukset osoittavat, että hyvä varhaiskasvatus vähentää oppimiseroja, tukee lasten myöhempää koulumenestystä ja ehkäisee syrjäytymistä. Varhaiskasvatusyksiköillä on merkittävä rooli myös kotouttamisessa.

Laadukas varhaiskasvatus olisi Helsingille ehdottomasti vetovoimatekijä. Arkea sujuvoittavat palvelut tekevät kaupungista houkuttelevamman paikan asua. Helsingin ei tule enää ohittaa lasten tarpeita säästöjen tai tehokkuuden nimissä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että lapset saavat parhaat mahdolliset lähtökohdat kasvulleen ja hyvinvoinnilleen.

Ketä ja mitä saa kritisoida?

Aika ajoin somessa herää keskustelu siitä, saako “omia” kritisoida. Yllättävän moni tuntuu olevan sitä mieltä, että jos joku ns. omaan porukkaan kuuluva mokaa, niin pitää olla hiljaa, koska omia pitää aina tukea ja liittolaisia kritisoimalla pelataan vain vastapuolen pussiin.

Olen asiasta päinvastaista mieltä! Jos joku omista mokaa, sitä on erittäin aiheellista asiallisesti kritisoida. Mokaamisesta huomauttaminen on ihan olennaista, jotta me voimme kehittyä ja oppia toimimaan paremmin. Itse ainakin tiedostan, että mulla on tietyistä teemoista paljon oppimista ja saatan niissä mokata, käyttää vääriä termejä tms. Enkä minäkään ennen eilistä tiennyt, että esteellisten vaalitapahtumien järjestäminen on yhdenvertaisuuslain vastaista. Keskustelemalla virheistä avoimesti me voidaan kaikki oppia, jopa niistä toisten tekemistä virheistä. Jos me oltais näiden mokien edessä vaan hiljaa, syntyisi toisiaan hyssytteleviä hyvä veli -kerhoja, joita maailma ei kaipaa yhtään lisää.

Sitä paitsi liittolaisiahan ei missään tapauksessa ole vain ne oman porukan tyypit tai samanmieliset. Meidän kaikkien tulee toimia liittolaisina vähemmistöille ja marginalisoidussa asemassa oleville.

Mielestäni sitäkään ei pidä pelätä, että omia kritisoimalla antaisi vastapuolelle lyömäaseita. Avoimuus, läpinäkyvyys ja keskusteleminen vain edistävät demokratiaa eikä omienkaan kanssa voi eikä tarvitsekaan aina olla kaikesta samaa mieltä.

Mokailua ei myöskään tarvitse pelätä. Kaikki mokaa joskus ja kun mokaa, on jälkipyykkiin yksi erittäin simppeli toimintamalli: pyydä anteeksi, korjaa virhe ja toimi jatkossa fiksummin.

Vaalien alla ja muutenkin saa myös kritisoida ihan kaikkia puolueita. Niitäkin, jotka ovat joissakin asioissa tärkeitä liittolaisia. Kaikista asioista emme ole samaa mieltä ja mielestäni niitä eroja on varsinkin vaalien alla hyvä tuoda esiin.

Kokonaan oma ongelmansa on se, että ns. vastapuolella olevat eivät todellakaan kritisoi toistensa mokia vaan katsovat tyyliin törkeimpiäkin rikoksia läpi sormien. Mutta siihen me valitettavasti emme juurikaan voi vaikuttaa, teimme itse niin tai näin.

Kuva: Enna Uussalmi

Eläinten oikeuksia tulee edistää myös kunnissa

Tiesitkö, että kuntavaaleissa päätetään asukkaiden arjen asioiden lisäksi myös useista eläinten hyvinvointiin suoraan tai välillisesti vaikuttavista asioista? Kunnilla on valta päättää esimerkiksi julkisista hankinnoista ja niihin liittyvistä kriteereistä, kuten julkisen ruokailun muuttamisesta kasvisruokaa suosivaksi. Eläinten oikeudet ovat minulle tärkeitä ja olenkin pyrkinyt edistämään niitä muun muassa vegaanisen elämäntavan ja someaktivismin muodossa. Lisäksi olen myös allekirjoittanut eläinoikeusjärjestö Animalian Eläinpoliittisen sitoumuksen, jonka myötä lupaan edistää seuraavia tavoitteita, jos tulen valituksi kunnanvaltuutetuksi:

· Kunnan ilmastotavoitteisiin sisällytetään tavoite vegaanisen kasvisruoan osuuden huomattavasta lisäämisestä joukkoruokailussa.
· Broilerinlihan kulutus puolitetaan kunnan julkisissa ruokailuissa tulevan valtuustokauden aikana, sillä broilerintuotanto aiheuttaa eläimille huomattavaa kärsimystä sekä lisää merkittävästi luontokatoa.
· Kunnassa tehdään Puolet parempaa -aloite* tai ehdokas edistää jo tehtyä aloitetta.
· Jokaiselle kunnan joukkoruokailun piirissä olevalle on tarjolla vegaaninen kasvisvaihtoehto ilman erillistä pyyntöä.
· Kunnassa laaditaan eläinten hyvinvointisuunnitelma, joka kattaa niin tuotanto- ja lemmikkieläinten kuin luonnonvaraistenkin eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat.
· Jos kustannusvaikutukset ja eläinten oikeudet ovat päätöksenteossa ristiriidassa keskenään, asetan eläinoikeusnäkökulman talouskysymysten edelle.

*Puolet parempaa on Greenpeacen, Animalian ja Luontoliiton yhteiskampanja, jolla tavoitellaan eläinperäisten tuotteiden puolittamista kuntien julkisissa hankinnoissa vuoteen 2030 mennessä. Helsinki säästäisi lihahankinnat puolittamalla vuosittain kolme miljoonaa euroa (Puolet parempaa -kampanjan laskuri). Säästyneellä summalla voisi palkata 74 koulunkäynninohjaajaa tai 68 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.

Kerron eläinpoliittisista kuntavaalitavoitteistani ja näkemyksistäni lisää Animalian pääkaupunkiseudun alueosaston järjestämässä Eläinpoliittisessa kuntavaalipaneelissa ke 26.3. klo 17.00–18.30 Helsingin keskustakirjasto Oodissa (3. krs, Saarikoski-matto).

Lämpimästi tervetuloa paikalle kuuntelemaan ja esittämään kysymyksiä (sekä hakemaan flaikkuja & tarroja)!

Minua voit äänestää kuntavaaleissa Helsingissä numerolla 208.

Kuva: Enna Uussalmi

Panostetaan peruskouluun

Suomalainen peruskoulu on pitkään ollut ylpeydenaiheemme. Meillä on motivoituneet, korkeakoulutetut opettajat, opettajan ammattia on arvostettu ja PISA-tuloksissa on tullut menestystä. Koulu on kuitenkin pulassa. Opettajat uupuvat, PISA-tulokset ovat romahtaneet, kouluväkivaltaa ei ole saatu kitkettyä eikä opettajan työn arvostus näy palkassa riittävästi. 

Kuvittelin itse valmistuvani unelma-ammattiini, kun valmistuin luokanopettajaksi vuonna 2013. Ruusuinen kuva opettajan työstä kuitenkin karisi äkkiä. Vastavalmistuneena opettajana sain hyvin haastavan luokan ja vaikka kollegat ja esihenkilö tukivat ja auttoivat, oli luokassa yleensä pärjättävä yksin. Työ oli todella kuormittavaa, välillä pelottavaakin, kun jotkut oppilaat käyttäytyivät uhkaavasti. Kestin kuitenkin tuon luokan kanssa kaksi vuotta – ja ainakin osalla oppilaista on minusta hyviä muistoja, joten ihan huonosti en vetänyt. Isompien oppilaiden parista hyppäsin ykkösten opettajaksi, mikä oli piristävä muutos. Työ oli kuitenkin hektisyytensä ja vaativuutensa takia todella kuormittavaa silloinkin, vaikkakin eri tavalla.

Arvostan opettajia valtavasti ja samaan aikaan toivon, ettei minun tarvitse tehdä sitä työtä enää ikinä. Moni asia kouluissa vaatii korjausta. Helsingissä voitaisiin aloittaa seuraavista:

  • Riittävästi henkilökuntaa. Kun koulussa työskentelee riittävä määrä aikuisia, saavat oppilaat parempaa tukea ja opetusta eivätkä opettajat ja muu koulun henkilökunta uuvu työtaakan alle. 
  • Palkkaus kuntoon. Sekä opettajille että koulunkäynninohjaajille täytyy maksaa kunnollista palkkaa. Helsinki voisi toteuttaa tämän maksamalla TESin päälle kuntakohtaisen lisän. Koko lukuvuoden työskennelleiden pitää saada palkka myös kesäajalta. 
  • Terveet tilat. Koulun henkilökuntaa tai oppilaita ei pidä altistaa sisäilmaongelmille. Sisäilmaongelmaiset koulut pitää sulkea pikaisesti ja tarjota sopivat väliaikaistilat.
  • Toimivat tilat. Kun kouluja remontoidaan tai uusia kouluja rakennetaan, henkilökuntaa tulee kuunnella. Avoimet oppimistilat olivat virhe, jonka opettajat tiesivät virheeksi jo silloin, kun trendi teki tuloaan, mutta opettajia ei uusien koulujen suunnittelussa kuunneltu. Tällä hetkellä uudet koulut rakennetaan lähtökohtaisesti jo valmiiksi liian pieniksi, huomioimatta oppilasmäärän kasvua tulevaisuudessa tai tilojen riittävyyttä edes nykyiselle oppilasmäärälle. Ahtaat ja toimimattomat tilat lisäävät henkilökunnan kuormitusta eivätkä edistä myöskään oppimista.
  • Kohtuulliset ryhmäkoot. Ryhmäkoolle tulee asettaa inhimillinen yläraja. Jos ryhmässä on erityisen tuen tarvitsijoita, tulee sen vaikuttaa ryhmäkokoa alentavasti. Pienempi ryhmäkoko mahdollistaa yksilöllisemmän opetuksen kunkin oppilaan tarpeiden mukaan.Ongelmiin voidaan puuttua ennaltaehkäisevästi ja opettaja pystyy kohtamaan oppilaat yksilöllisemmin. Opettaja ei koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja oppilaat saavat laadukkaampaa opetusta.
  • Lisää erityisopettajia. Yleisopetukseen integroiduilla erityistä tukea tarvitsevilla oppilailla pitää olla oikeus tarvitsemaansa tukeen. Laaja-alaisia erityisopettajia tarvitaan kouluihin lisää. Myös erityisluokille on paikkansa ja luokkamuotoisesta erityisopetuksesta hyötyville oppilaille pitää tarjota siihen mahdollisuus.
  • Tarkoituksenmukaiset oppimateriaalit. Oppikirjat maksavat, mutta niin maksaa myös se, jos oppiminen ei suju oppimateriaalien puutteen takia. Kouluille tulee ohjata riittävästi rahaa, jotta välttämättömistä oppimateriaaleista ei tarvitse tinkiä.
  • Resursseja oppilashuollolle. Oppilailla tulee olla pääsy koulupsykologille ja -kuraattorille. 
  • Lisää koulunuorisotyöntekijöitä. Koulunuorisotyöntekijät voivat olla tärkeässä roolissa kiusaamisen ja kouluväkivallan ehkäisyssä sekä kouluviihtyvyyden lisäämisessä. Myös monikielisten ohjaajien määrää olisi hyvä nostaa. 
  • Valmistavaa opetusta myös 1.–2.-luokkalaisille. Pienten koululaisten valmistava opetus voi tapahtua yleisopetuksen ohessa tai luokkamuotoisesti, mutta pieniä, kieltä osaamattomia oppilaita ei tule jättää ilman valmistavaa opetusta vain siksi, että resurssit ovat tiukalla. 

Vasemmisto on aina koulutuksen, lasten ja nuorten puolella. Minua voit äänestää Helsingissä numerolla 208.

Kuva: Enna Uussalmi

Miksi ihmisoikeuksien puolustajan valinta on vasemmisto?

Tosiasiat pöydälle heti alkuun: kaikilla puolueilla on petrattavaa ihmisoikeuskysymyksissä. Kaikilla. Jokaisen puolueen olisi israelin toteuttaman julman apartheidin ja kansanmurhan kohdalla pitänyt toimia aikaisemmin. Jokaisella on peiliin katsomisen paikka siinä, minkä ihmisryhmän oikeuksia ollaan valmiita uhraamaan kannatuspelon edessä.

Miksi siis Vasemmistoliitto?

Eduskuntapuolueista Vasemmistoliitolla on paitsi historiaa israelin kritisoimisesta jo aiemmin, se myös reagoi kansanmurhan kiihtymiseen lokakuun 2023 jälkeen nopeimmin ja kriittisimmin. Monella vasemmistolaisella vaikuttajalla ja poliitikolla on taustaa Palestiina-liikkeessä toimimisesta, he ovat käyneet paikan päällä Palestiinassa ja tehneet siellä vapaaehtoistyötä. Kansanedustaja Anna Kontula on kirjoittanut aiheesta kirjan Muuri – matka maailman suurimpaan vankileiriin. Vasemmistoliitto on vaatinut asekaupan lopettamista israelin kanssa jo pitkään.

Lokakuun 2023 aikana ja jälkeen Vasemmistoliitto on esimerkiksi:

👉 esittänyt kirjallisia kysymyksiä Suomen hallitukselle tulitauon edistämiseksi ja kansanmurhan tuen lopettamiseksi

👉 Vasemmistoliitto oli ensimmäinen puolue, joka julisti israelin toimet Gazassa kansanmurhaksi

👉 Vasemmistoliitto vaati ensimmäisenä puolueena pakotteita israelille ja on vedonnut Palestiinan valtion tunnustamiseksi

👉 Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä on tehnyt eduskunnassa kaksi kertaa keskustelualoitteen Gazan tilanteesta

👉 Vasemmistoliitto on vaatinut EU:n ja israelin välisen assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä.

Me postauksen tekijät olemme aktiivisesti edistäneet Palestiinan asiaa henkilökohtaisessa vaikuttamistyössämme. Lupaamme jatkaa paineen luomista niin yhteiskunnassa kuin puolueen sisällä myös jatkossa.

Sitoudumme @sumud.fi vaalilupaukseen toimia sen puolesta, etteivät kuntamme tee hankintoja tai sijoita ihmisoikeusloukkauksia tekeviin maihin. Lisäksi sitoudumme tukemaan palestiinalaisten BDS-liikettä @msexcelsp2 -tilin kampanjan mukaisesti.

Heidi Kuusisto, Vantaa (432) ja VAKE (2141)
Elina Rodriguez, Espoo (287) ja LUVN (2101)
Ami Värtö, Helsinki (208)

LÄHTEET:

Kelpaisiko sulle 30 tunnin työviikko täydellä palkalla?

Miten Helsingistä tehdään houkuttelevampi työnantaja ja lisätään samalla työntekijöiden hyvinvointia? Työaikaa lyhentämällä tietysti! Lyhyempi työaika täydellä palkalla lisäisi merkittävästi Helsingin houkuttelevuutta työnantajana. Maailmalla tehdyt työajan lyhentämisen kokeilut ovat selvästi lisänneet työhyvinvointia. Tuottavuus taas ei ole laskenut, päinvastoin. Joulukuussa uutisoitiin Islannissa käyttöön otetusta lyhennetystä työviikosta (HS 16.12.2024). Lyhennetyn työviikon myötä tuottavuus pysyi ennallaan tai jopa parantui useissa työpaikoissa.

Lyhennetty työaika olisi myös vastaus työpaikkapulaan, kun työtä voitaisiin jakaa useamman tekijän kesken. Kun työ haukkaisi ihmisen arjesta hieman pienemmän siivun, olisi arjen ja työn yhteensovittaminen joustavampaa ja varmasti näkyisi ihmisten parempana kokonaisvaltaisena hyvinvointina ja jaksamisena.

Helsingissä tulee kokeilla työajan lyhentämistä tulevalla valtuustokaudella. Koska Helsinki on Suomen toisiksi suurin työantaja, voi Helsinki myös olla edelläkävijä lyhennetyn työajan laajamittaisemmassa käyttöönotossa koko Suomen tasolla.

Tavoite työajan lyhentämisestä on kirjattu Helsingin vasemmiston kuntavaaliohjelmaan, joten tällaistakin voi saada vasemmistoa äänestämällä. 💫

Haluaisitko sinä lyhentää työaikaasi, jos palkka pysyisi samana?

Minua voi äänestää Helsingissä numerolla 208.