Sokeita pisteitä ja suhteellisuudentajua

Meillä kaikilla lienee omat sokeat pisteemme, mitä tulee vastuullisuuteen. Luontokuvausta harrastava lintubongari lentää nappaamaan himoitun lajipisteen toiselle puolelle Suomea, joku ajattelee, että voi syödä lihaa, koska ei lennä, joku toinen taas, että voi lentää, koska on vegaani. Lapseton oikeuttaa omaa lentämistään lapsettomuudella, lasten kanssa lentävä taas lasten kasvattamisella ymmärtämään ympäröivää maailmaa. 

Omat sokeat pisteeni olivat pitkään lentäminen ja runsas maitotuotteiden käyttö. Ajattelin, että olen sentään kasvissyöjä, joten ei haittaa, vaikka lennän paljon. Olin myös täysin sokea sille, että tuen edelleen eläinten tehotuotantoa, rahoitan kärsimystä ja edistän lihansyöntiä, kun käytän maitotuotteita. Ajattelin, että 15–vuotiaana tehty päätös lopettaa lihansyönti riittää. Varmasti minulla on sokeita pisteitä vieläkin, mutta en tietenkään itse näe niitä. Sokeaan pisteeseen voi päästä käsiksi, jos huomaa, että jokin asia aiheuttaa niin suurta vastustusta ja epämukavuutta, että sitä ei haluaisi ajatella tai omaa käytöstä tekee mieli kauheasti puolustaa. Sokeat pisteet piilottelevat mieluusti defenssien takana. Defenssit taas nousevat, kun kokee, että jotain itselle tärkeää ja rakasta, kuten omaa intohimotyötä tai -harrastusta, kyseenalaistetaan.

Kun puhutaan vaikeista aiheista ja etuoikeuksista, tai kun sivutaan omia sokeita pisteitä, tulee helposti mieleen kysyä “Mutta entäs…?” Lentäminen saastuttaa, mutta entäs lihansyönti/pikamuoti/internet/yksityisautoilu? Tällainen whataboutismi on paitsi turhaa, myös tehokas keino kääntää keskustelu pois itselle epämiellyttävästä aiheesta. Sen sijaan, että pyrkii kääntämään keskustelun toiseen aihepiiriin, kannattaa mieleen aina palauttaa se tosiasia, että päästöjä pitää leikata kaikilla sektoreilla. 

On tärkeää puhua ICT-sektorin päästöistä, mutta yhtä tärkeää on puhua vaateteollisuuden, eläintuotannon, yksityisautoilun ja lentämisen päästöistä. Kuten ei yksikään toimiala, ei myöskään yksikään yksilö ole vapautettu ilmastoteoista (paitsi jos elää jo kestävästi). Jokaisella sektorilla ja jokaisella yksilöllä on velvollisuus vähentää päästöjä. Niitä kannattaa vähentää siellä, missä pystyy. Suurin osa ihmistä kykenee elämään suhteellisen helposti ilman lentämistä, mutta ilman tietoliikennettä olisi huomattavasti vaikeampaa. Ilman lomalentämistä pystyy elämään jokainen – eri asia on, onko siihen halua. Suhteellisuus ja armollisuus kannattaa myös aina muistaa. Vaikka kaikkea kulutusta tulee vähentää, itseään ei kannata liikaa soimata teoista, joilla on hyvin pieni merkitys. Yhden suomalaisen vuosittaisilla päästöillä voisi surffailla somessa 12,5 miljoonaa tuntia (1432 vuotta). Somen käyttöä kannattaa järkevöittää ja tarkastella kriittisesti (käytä wifiä mobiiliverkon sijaan, katsele vähemmän HD-laatuisia videoita ja ennen kaikkea käytä laitteita mahdollisimman pitkään), mutta yksilönkin kannattaa käyttää resurssinsa pääasiassa isoihin ja vaikuttaviin linjoihin. Asuminen, liikkuminen ja ruoka ovat niitä osa-alueita, joilla tehtävillä muutoksilla on yksilötasolla eniten väliä. (Olen kirjoittanut aiheesta täällä.)

Suhteellisuuden käsitepariksi täytyy ottaa oikeudenmukaisuus. Globaalin pohjoisen kuluttava elämäntyyli perustuu epäoikeudemukaisuuteen. Itse asiassa meidän korkean elintasomme ylläpito vaatii globaalin epätasa-arvon ja epäoikeudemukaisuuden säilyttämistä. Jotta me kehittyneiden maiden asukkaat saamme nauttia korkeasta elintasosta, se edellyttää globaalin etelän pysymistä vähemmän vauraana ja elintason säilymistä matalana. Jotta meidän yritysten tuotantokustannukset pysyvät kohtuullisina ja yritykset pystyvät tuottamaan voittoa, tarvitsemme valtavan määrän ihmisiä, jotka ovat halpaa työvoimaa ja joiden luontoa voimme naurettavan pienin kustannuksin hyödyntää ja tärvellä.

Myös matkailu köyhiin maihin ylläpitää vallitsevaa järjestelmää. Jotta me voimme lomailla edullisesti globaalin etelän maissa, elintason noissa maissa täytyy pysyä alhaisena. Turistit hyötyvät alhaisesta elintasosta ja paikalliset taas kärsivät turismin aiheuttamasta hintojen noususta ja infrastruktuurin kuormittumisesta. Toki turismi tuo paljon hyvääkin, mutta moni kehittyvä maa, joka on rakentanut toimeentulonsa turismin varaan, on pulassa, kun iskee pandemia, luonnonkatastrofi tms. ja turismin rahavirrat loppuvat. Turismi on kaksiteräinen miekka, ja on vaikea sanoa, kallistuuko vaaka lopulta hyötyjen vai haittojen puolelle. Selvää kuitenkin on, että kaikenlainen turha kuluttaminen, oli se sitten päästöjen tuottamista tai luonnonvarojen tuhlaamista, syventää globaalin etelän ihmisten jo nyt kokemaa ekokriisin todellisuutta.

Fakta on, että 2,5 tonnin hiilijalanjälkeen pitäisi jokaisen päästä mahdollisimman pian. Suomalaisten keskiarvo on 10 tonnia. En tiedä, miten kestävän rajan ylittämisen voisi oikeuttaa, kun suurin osa maailman ihmisistä ei ole ikinä tuottanut eikä tule elinaikanaan tuottamaan vuodessa niin paljon päästöjä. Uskon, että heidän elämänsä onni ei ole kiinni siitä, voivatko he lentää vai ei. Ymmärtäisimmepä mekin saman.

Kuva: Fadhlurrohman Ammar | Unsplash